Vapautta ja itsenäisyyttä arvostava Unkari toimii Euroopan suunnannäyttäjänä

"Unkari pääsee eroon veloistaan, saa järjestykseen taloudellisen itsemääräämisoikeutensa, kehittyy nopeammin kuin länsivaltiot ja pysäyttää maahanmuuton suojellakseen perheitään."

Ulkomaat to 01.08.2019 23:44

Suomessa on oltu viime päivät käärmeissään, kun unkarilainen Origo-verkkolehti kirjoitti heinäkuun puolivälissä kriittisiä artikkeleita muun muassa Suomen oikeusjärjestelmästä ja arvioi median moniarvoisuuden olevan vakavasti uhattuna Suomessa.

Myöhemmin Unkarin pääministerin toimiston kansainvälisten suhteiden ja viestinnän valtiosihteeri (tiedottaja) Zoltán Kovács niputti teräväsanaisesti About Hungary -blogissaan havaintojaan Suomesta esimerkiksi huomauttamalla, että perustuslaki­valiokuntaan kuuluvat kansanedustajat ”tarkastelevat lainsäädäntöä pikemminkin poliittisesta kuin ammatillisesta näkökulmasta”.

Seuraavaksi Suomi pahoitti mielensä, kun Unkarin pääministeri Viktor Orbán meni ja piti lauantaina vuosittaisen, aina huomiota herättävän puheensa Romanian Baile Tusnadissa Transilvaniassa järjestettävässä tapahtumassa ja muistutti Suomen esittämistä syytöksistä koskien Unkarin demokratian puutteita ja käsitteli vuorostaan Suomen ongelmallista oikeusvaltion tilaa. Hän kummeksui myös tutkimusrahoitusta ja tiedepolitiikkaa hallinnoivaa Suomen Akatemiaa, joka on opetusministeriön valvonnassa ja ohjauksessa.

Helsingin Sanomien mukaan Unkarin Suomi-kritiikin ydinviesti on se, että Suomi ei voi vaatia EU-mailta oikeusvaltioperiaatteen noudattamista, koska maan oma oikeusjärjestelmä on poliittisessa ohjauksessa.

Kaikki varmasti muistavat, kun Oikea Media uutisoi tammikuussa unkarilaismedioiden kauhistelleen entisen pääministerimme Juha Sipilän (kesk.) tunteettomuutta oman maamme kansalaisia kohtaan. Uudenvuodenpuheessaan Sipilä puolusti ulkomaalaisten alaikäisiin lapsiin kohdistamaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja raiskaamista, ja antoi ymmärtää, että "vihapuheen viljeleminen" on hänen mielestään hirvittävämpi rikos, vaikka rikoslakimme ei edes tunne käsitettä "vihapuhe".

Sipilän uudenvuodenpuheen kritisoinnista räjähti lähes pommi, kun pitkään Unkarissa asunut Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija, George Sorosin säätiön rahoittamassa poliittisessa yliopistossa opiskellut vasemmistoaktivisti Annastiina Kallius nosti sosiaalisessa mediassa esiin Unkarissa todetut tosiasiat Suomesta ja kommentoi sen olevan "uskomatonta aggressiivista vihanlietsontapropagandaa".

Yle kiirehti tuolloin välittömästi julkaisemaan Kalliusta vuolaasti tukevan ja Unkarin hallitusta törkeästi haukkuvan uutisartikkelin.

Yle kääntyi jälleen vasemmistoaktivisti Annastiina Kalliuksen puoleen Orbánin lauantaisen puheen jälkeen ja haki vertaistukea pillittämällä "Unkarin suuntaavan propagandaa Suomea vastaan", vaikka kyse oli vain Unkarin pääministeri Viktor Orbánin pitämästä vuosittaisesta puheesta Băile Tuşnadin romanialaisessa kylpyläkaupungissa - josta Oikea Media uutisoi myös viime vuonna.

Kun Suomi aloitti heinäkuun alussa EU:n puheenjohtajuuskautensa, se nosti oikeusvaltioperiaatteen yhdeksi EU-puheenjohtajakautensa kärkiteemoista. Suomi haluaa sitoa oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen EU-tukirahan saamiseen.

Yle uutisoi ärhäkkäästi 18. heinäkuuta Suomen vievän Unkarin oikeusvaltio-ongelmat EU-maiden syyniin ja EU:n käsittelyyn syyskuussa.

"Me teemme palveluksen demokratialle jos pidämme aktiivisena tätä asiaa", eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) julisti Ylelle ensimmäisen johtamansa ministerikokouksen jälkeen, mutta huomautti samalla, ettei usko, että puheenjohtajuuskauden aikana Suomi voisi muuttaa Unkaria "perustavalla tavalla".

Ylen mukaan eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) ei ole perehtynyt tarkemmin Orbánin lausuntoihin, mutta "on perillä Unkarista kantautuneista äänistä".

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) käsitteli aihetta viime viikolla Ylen A-studiossa ja totesi, ettei tämä ole normaalia kanssakäymistä EU-maiden kesken.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen taas kutsui Helsingin Sanomissa Orbánin ja hänen lähipiirinsä lausuntoja “härskiksi mustamaalaukseksi” ja oli huolissaan Suomen uskottavuudesta.

Kokoomusjohtaja Petteri Orpo vaati pääministeri Antti Rinteeltä (sd.) vastalausetta ja toimia "puolustaakseen Suomea ja oikaistakseen selkeitä vääriä tietoja".

Suomalaiset europarlamentaarikot - Elsi Katainen (kesk.), Ville Niinistö (vihr.), Henna Virkkunen (kok.), Eero Heinäluoma (sd.) ja Nils Torvalds (rkp) - kommentoivat Orbánin puheita torstaina Ylen EU-keskustelussa Ylen ja Helsingin kaupungin toteuttamassa Pointti-tapahtumassa Helsingin Kansalaistorilla ja kävivät porukalla Orbánin kimppuun.

On erityisesti huomattava, mitä Unkarin Suomen-suurlähetystö korosti omassa Facebook-päivityksessään:

"Pääministeri Orbán ei hyökännyt Suomea vastaan lauantaina puheessaan, kuten jotkut suomalaiset tiedotusvälineet väittivät väärin."

Unkarin Suomen-suurlähetystö huomautti, että pääministeri Viktor Orbán ”puhui avoimesti Suomen oikeusvaltiotilanteen heikkouksista”.

"Kyseessä on vastaväite, koska ensin Unkari joutui ankaran oikeusvaltioarvostelun kohteeksi, vaikka ei ole edes olemassa mitään yleistä näkemystä tai määritelmää siitä, mitä oikeusvaltio tarkoittaa."

Orbán kutsui puheessaan suomalaisia ystävikseen kolme kertaa ja peräänkuulutti vahvoja hermoja kaiken tämän Unkariin kohdistuvan oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvän hyökkäyksen yhteydessä sekä kehotti osoittamaan kunnioitusta ja vastaamaan kysymyksiin kohteliaasti - ei hymyllä tai nauraen - "kun suomalaiset ystävämme kysyvät meiltä Unkarin oikeusvaltiosta ja sekaantuvat siihen".

Yle lähestyi "soppaa hämmentävää" Unkarin Suomen-suurlähettiläs György Urkutia suurlähetystön Facebook-päivityksen jälkeen, sillä siinä oli kyseenalaistettu koko oikeusvaltion määritelmä.

Urkuti kertoi Orbánin kritisoineen Suomea, koska "pääministeri halusi osoittaa, ettei yksikään jäsenmaa ole täydellinen oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen näkökulmasta".

"Jos halutaan tehdä jotain oikeudellisella tai laillisella tasolla, siihen tarvitaan määritelmiä EU:n lainsäädännössä. Jos saadaan yhtenäiset määritelmät, voidaan katsoa ketkä oikeusvaltiosääntöjä noudattavat. Siihen asti kyseessä on vain poliittinen väittely", Urkuti perusteli.

On selvää, miksi Unkari (ja Puola) on otettu silmätikuksi EU:ssa ja Suomessa, ja niiden "kimpussa on kuhistu" niin raivoisasti viime vuosina. Kuten perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi Porin SuomiAreenalla heinäkuussa:

"Se ei tietenkään millään tavalla liity todellisuudessa oikeusvaltio-ongelmiin näissä maissa.

Tämä aggressiivinen suhtautuminen johtuu siitä, että näissä maissa on vallassa erittäin arvokonservatiivinen poliittinen liike, joka lisäksi kieltäytyy osallistumasta haitallisen maahanmuuton hajasijoittamiseen."

Halla-aho näkee "nämä oikeusvaltioon liittyvät ongelmat koko lailla verukkeena tälle ristiretkelle Puolaa ja Unkaria vastaan".

Alinomaa viime vuodet EU on kiristänyt Unkaria "oikeusvaltioperiaatteeseen" vedoten ja jahdannut Orbánia kurinpitotoimien aloittamisella Unkaria vastaan.

Suomen poliitikot, "Unkarin asiantuntijat" sekä ideologisesti ja poliittisesti yksipuolinen liberaali valtamedia eivät ole tehneet mitään muuta kuin solvanneet, nimitelleet, häpäisseet ja väheksyneet Orbánia sekä levittäneet suoranaisia valheita ja sekaantuneet Unkarin sisäisiin asioihin - eli syyllistyneet hybridivaikuttamiseen Unkarissa.

Esimerkiksi Helsingin Sanomilla on tapana Unkariin liittyvässä uutisoinnissa esittää aina pakonomaisesti maiden vapautta luokittelevan Freedom House -järjestön julkistama vuosiraportti, jonka mukaan Suomi on vapaa maa ja saa mittauksessa täydet sata pistettä, kun sen sijaan Unkari saa samassa mittauksessa vain 70 pistettä ja luokitellaan vain ”osittain vapaaksi”.

HS jättää joka kerta kuitenkin kertomatta, että Freedom House on vasemmistolaismiljardööri George Sorosin valtakunnan jäsen, sitä rahoittaa Soros, ja se on ollut tärkeänä apuna Sorosin vaalikampanjassa.

Näin Helsingin Sanomat teki Orbánin vuosittaisen Kansakunnan tila -puheenkin jälkeen helmikuussa.

Iltalehti puolestaan otti selvää, onko Orbánin puheissa Suomesta mitään perää vertailemalla maita keskenään oikeuslaitoksen, median ja yliopistojen riippumattomuuden suhteen.

Tukea se haki Turun yliopistosta Unkariin perehtyneeltä yliopistonlehtori Heino Nyyssöseltä, joka kakisti ulos valtamediaa myötäilevän Unkarin-vastaisen lausuntonsa:

"Suomen ja Unkarin demokratiat ovat ihan eri tasoa, se on ihan selvä asia."

Heino Nyyssönen muistetaan vuoden 2018 artikkelista "Kun demokratia kuolee – nykyinen Unkari on demokratian irvikuva", jota yliopistonlehtori tyrkytti irvokkaasti tuolloin joka ainoaan lehteen.

Lauantaisessa Orbánin puheessa oli Nyyssösen mielestä "uusinta uutta" se, että Unkariin pyritään laatimaan järjestelmä, jota kuvataan ”kristityn vapaudeksi”.

Nyyssönen ei ilmeisesti ymmärrä kuitenkaan, mitä kristillisellä vapaudella ylipäätään tarkoitetaan tai sitten hän ei halua kertoa, mistä siinä oli Orbánin puheessa kysymys. Ei huolta, sehän löytyy suoraan Orbánin puheesta.

Unkarin pääministerin mukaan kristillisen vapauden puolesta toimiva politiikka pyrkii suojelemaan kaikkea sitä, mitä liberaalit vähättelevät, unohtavat ja halveksivat.

”Kyllä” demokratialle, “ei” liberalismille, se oli Orbánin lauantaisen puheen yksi iskulause.

Viktor Orbán analysoi puheessaan sukupolvensa tehtäviä arvioidessaan kolmea vuosikymmentä, joka on kulunut kommunismin kaatumisesta, ja hahmotteli seuraavan viidentoista vuoden päämääriä.

Unkarin määrätietoinen ja selkeä linja ilmiselvästi kismittää Suomea.

Unkarin kansakunnalla on poliittinen ja taloudellinen kyky suojella itseään ja säilyttää itsenäisyys. Pääministeri Viktor Orbán painotti sitä vakuuttavasti lauantaina vuosittaisessa puheessaan Romanian Tusvanyoksen kesäyliopiston ulkolavalla käyttämässään puheenvuorossa.

Se voitaneen ilmaista myös Unkarin hallituksen tiedottaja Zoltán Kovácsin lauantaisella twiitillä Unkarin pääministeri Viktor Orbánin puhetta kiteyttäen:

"Voiko todella olla mahdollista, että EU:n 10 miljoonan asukkaan maa pääsee eroon liberaalilla aikakaudella velka-asemastaan, saa järjestykseen taloudellisen itsemääräämisoikeutensa, kehittyy nopeammin kuin länsivaltiot ja pysäyttää maahanmuuton suojellakseen perheitään."

 


 

Tytti Salenius to 01.08. 23:44

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot