Väkivalta-aalto Järvan alueella jatkuu. Eilen illalla löydettiin Kistasta parkkipaikalla olleesta autosta kaksi henkilöä kuolleena. Molempia noin 20-vuotiaita henkilöitä oltiin ammuttu tietojen mukaan päähän. Ampumispaikka sijaitsee aivan lasten päiväkodin välittömässä läheisyydessä.
Poliisi sai hälytyksen illalla onnettomuudesta, mutta paikalla selvisi, että kyse oli murhasta. Poliisi eristi heti tapahtuman jälkeen isoja alueita teknistä tutkintaa varten, mutta aamuun mennessä ketään ei oltu otettu kiinni epäiltynä teosta. Illan mittaan poliisihelikopteri haravoi ainakin Tenstaa valonheittimien kanssa. Käytännössä koko Kistan Ärvinge-osa suljettiin kaikelta liikenteeltä ja ihmiset eivät päässeet moneen tuntiin koteihinsa sulkujen takia.
Poliisi on järjestänyt Kistan alueelle erityisen ”turvallisuutta lisäävän partion”, joka vastaa asukkaiden kysymyksiin ja ohjaa tarvittaessa kriisiapuun.
Ainoa mitä poliisi tietää nyt tapahtuneesta ampumistapauksesta on se, että paikalla ammuttiin 4-5 laukausta. Silminnäkijöiden mukaan kaksi naamioitunutta miestä juoksi paikalta ja ajoi hopeanvärisellä autolla pois. Sama auto kolaroi karkumatkalla naispuolisen autoilijan kanssa, joka teki ilmoituksen liikennepaosta. Samaan aikaan kun nainen teki soitti 112:een niin sinne saatiin myös ilmoitus ampumisesta. Uhrit ammuttiin tummaan, luultavasti Toyota Prius tai Yaris-merkkiseen autoon.
Uhrit ovat tietojen mukaan eritrealaista alkuperää olevia henkilöitä, jotka kuuluvat hässelbyläiseen ”Leijonat”-nimiseen gangsterijengiin. Poliisin tutkintalinja lieneekin tässä vaiheessa keiden kanssa Leijonat ovat sotajalalla.
Tapahtuma on aiheuttanut paljon kohua Kistan alueella. Ihmiset ovat peloissaan, sillä alkuviikosta viereisessä Hallonbergissä tehty teurastus muistuttaa tavallisia ihmisiä uusruotsalaisten tavoista. Tuolloin lähi-itäläistä alkuperää olevat rikolliset murhasivat kaksi todistajaa, jotka olisivat todistaneet seuraavana päivänä rikosasiassa. Toinen uhri hakattiin hengiltä ja toiselta viillettiin kaula auki keskellä katua.
Monet kertovat, että pelkäävät asua alueella, sillä uusruotsalaiset ovat raaistuneet selvästi. Vaikka nyt kyseessä oli rikollisten keskinäinen selvittely, silti kuka tahansa tavallinen ihminen voi joutua vaaralliseen tilanteeseen vaikkapa silminnäkijänä.
Kirjoitus on uudelleenjulkaistu verkkojulkaisu Kansalaisen luvalla.
Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05. 10:37Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04. 15:06Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48