Muhammad -nimen suosio Euroopassa olennainen osa islamin jihadia

Muslimimiehet, joiden kanssa eräs turvapaikanhakija oli puhunut, olivat paljastaneet vihansa kristittyjä kohtaan ja sen, että he ovat päättäneet tuhota kristinuskon.

Ulkomaat ti 29.05.2018 12:06
kuva: pixabay

Muhammad on hiljalleen saamassa maata jalkojensa alle "vääräuskoisia" vastaan ​​- heidän omissa kotimaissaan.

Näin toteaa Lähi-idän ja islamin asiantuntija Raymond Ibrahim.

Tuore raportti toteaa, että Bremenissä Muhammad on suosituin nimi vastasyntyneille pojille. Samoin on useissa muissa Länsi-Euroopan kaupungeissa.

"Muhammad on suosituin nimi vastasyntyneille pojille Alankomaissa toisena peräkkäisenä vuonna", kertoo toinen uusi raportti. Muhammad on myös Englannin suosituin nimi.

Itse asiassa Muhammad on yksi suosituimmista nimistä koko Luoteis-Euroopassa.

"Muhammad on jo Wienin kolmanneksi suosituin vauvan nimi."

Oslossa Muhammad on nyt yleisimpiä nimiä miehille.

Raymond Ibrahim heittääkin ilmaan avainkysymyksen: mikä siinä nimessä on niin tärkeää.

Ibrahimin mukaan monet muslimit näkevät jälkikasvunsa erinomaisena panoksena jihadia varten, "taistelussa" tehdä islamista ylivertainen, koska suurempi määrä lapsia merkitsee enemmän vaikutusvaltaa ja voimaa. Muhammad -nimen suosio ei ole muotihullutus, vaan vanhempien (yleensä isän) viesti, jossa on kysymys islamin jihadin perustajan syvästä kunnioittamisesta ja jota he toivovat heidän poikansa jäljittelevän.

Jotta islamista tulisi ylivertainen, keino osallistua "taisteluun" on saavuttaa se joko vääräuskoisten tai musliminaisten avulla. Muslimi-imaami todistaa sen videolla sanoen, että eurooppalaiset miehet eivät ole viriilejä, joten heidän naisensa etsivät hedelmällisyyttä muslimimiesten keskuudessa:

"Annamme heille hedelmällisyyttä! Huolehdimme syntyvyydestä! Kasvatamme lapsia heidän kanssaan, koska me valloitamme heidän maansa! Pidättepä siitä tai ette, te saksalaiset, amerikkalaiset, ranskalaiset ja italialaiset ja kaikki länsimaalaiset - ottakaa pakolaiset vastaan. Pian me kutsumme heitä ja heidän eurooppalaisina syntyneitä poikiaan tulevan kalifaatin nimessä! Ja me tulemme sanomaan teille: Nämä ovat meidän poikiamme."

Patrick Kabelen, afrikkalaisen muslimimiehen päiväkirja sisälsi viittauksia, joita vain samanmieliset muslimit ymmärtävät.

Kabele asui Iso-Britanniassa ja hänet pidätettiin yrityksestä liittyä Islamilaiseen valtioon ensisijaisena motiivinaan ostaa yhdeksän vuoden vanha tyttö seksiorjaksi.

Pyrkiessään käyttämään eurooppalaisia ​​naisia ​​"hautomokoneina" ja "kasvattamaan lapsia heidän kanssaan", Kabele totesi, että hän oli "siementänyt joitakin naisia ​​täällä, Iso-Britannian valkoisia".

Kabele korosti, että orjat sallitaan islamissa, selittäen: "Uskonnossamme islamissa on okei pitää orjia. Profeetalla oli orjia. Orjat ovat yhteydessä uskontoon, se on olennainen osa uskontoamme."

Hän lisäsi: ”En suutele enää.”

Raymond Ibrahim huomauttaa siihen, että toisin kuin suoraa paritusta, suutelua pidetään intiiminä, ja al-wala' wa al-baraa noudattavat muslimit eivät saa koskaan olla intiimissä suhteessa kehenkään, eivätkä he todellakaan rakasta ei-muslimeja - vaikka he olisivat naimisissa heidän kanssaan. Heillä voi kuitenkin olla lihalliset suhteet heihin.

Ibrahim muistuttaa, että musliminaiset ovat edelleen "jihadin ensisijaisia ​​hautomoita", ja monet heistä pitävät sitä velvollisuutenaan.

Maahanmuuttajat luulivat usein Saksan vastaanottokeskuksissa vapaaehtoisena työskennellyttä kristittyä eritrealaista kääntäjää muslimiksi ja hän myönsi toissa vuonna, että muslimimaahanmuuttajat usein uskoutuivat hänelle ja kertoivat inhosta kristittyjä kohtaan.

Muslimimiehet, joiden kanssa hän oli puhunut, olivat paljastaneet vihansa kristittyjä kohtaan ja sen, että he ovat päättäneet tuhota kristinuskon.

Kääntäjän mukaan kristityt ovat muslimipakolaisten alistamia, pelottelemia ja ahdistelemia. "Se on normaalia", hän sanoo.

Jotkut naiset olivat kertoneet hänelle: "Me moninkertaistamme määrämme. Meillä on oltava enemmän lapsia kuin kristityillä, koska se on ainoa tapa tuhota heidät täällä."

Länsi-Afrikassa on maailman korkein syntyvyys huolimatta resurssien niukkuudesta, sillä muslimeilla on niin pinttynyt ajatus muslimien syntymisten merkitsevän enemmän muslimien valtaa. Muslimit näkevät usein "perheiden suunnittelua" koskevat suositukset lännen salaliittona.

"Lännen politiikka on vähentää määräämme", painottaa Hassane Seck, senegalilainen imaami.

"Heidän perverssin ehkäisyn edistämisen vuoksi naiset eivät ole enää hedelmällisiä, mutta me olemme. Meitä tulee olemaan paljon enemmän ja he pelkäävät", imaami uhoaa.

Hän ja muut imaamit viittaavat Koraaniin, joka vetoaa muslimeja "menemään eteenpäin ja moninkertaistumaan", ja monet näkevätkin perhesuunnittelun lännen juonena hillitä islamin leviämistä.

Ei siis ihme, että kolmasosan maapallon ihmisistä odotetaan olevan muslimeja vuoteen 2070 mennessä.

Eurooppa on ainoa alue, jossa koko väestömäärän ennustetaan menevän alaspäin. Euroopan kristillisen väestön odotetaan kutistuvan noin 100 miljoonalla ihmisellä tulevina vuosikymmeninä - laskevan 553 miljoonasta 454 miljoonaan. Jos kristityt pysyvät Euroopan suurimpana uskonnollisena ryhmänä, heidän väestömääränsä odotetaan laskevan kolmesta neljäsosasta alle kahteen kolmasosaan. Vuoteen 2050 mennessä lähes neljänneksellä eurooppalaisista (23 prosenttia) ei uskota olevan mitään uskonnollista kytköstä, ja muslimit muodostavat noin 10 prosenttia Euroopan väestöstä, kun se vuonna 2010 oli 5,9 prosenttia.

Mullah Krekar, Irakin kurdi, joka tuli Norjaan pakolaisena Pohjois-Irakista vuonna 1991, sanoi vuonna 2006:

"Katsokaa väestön kehitystä Euroopassa, jossa muslimien määrä kasvaa kuin hyttysten... Vuoteen 2050 mennessä 30 prosenttia Euroopan väestöstä on muslimeja."

”Meillä on 50 miljoonaa muslimia Euroopassa”, ilmaisi samalla tavalla edesmennyt Libyan johtaja Muammar Gaddafi ja lisäsi kuitenkin tähän hieman realistisemmin:

”On olemassa merkkejä, että Allah takaa islamin voiton Euroopassa - ilman miekkoja, ilman aseita, ilman valloitusta - muuttaa sen muslimimaailmaksi muutaman vuosikymmenen aikana."

Raymond Ibrahim arvelee mielipidemittausten ja raporttien viittaavan siihen, että tämä kauan arvossa pidetty muslimiunelma ei ehkä olekaan niin kaukaa haettu.

Eräässä tuoreessa Pew-raportissa nimittäin havaittiin, että Euroopan muslimiväestö voisi kolminkertaistua vuoteen 2050 mennessä - juuri kun kaikki nämä "vauvaMuhammedit" ovat ikääntyneet. Pelkästään Saksassa lähes 20 prosenttia väestöstä voi olla muslimeja vuoteen 2050 mennessä.

Islamin asiantuntija Raymond Ibrahim muistuttaa, että kun otetaan huomioon keskiverto muslimimiehen olevan fanaattisempi islamilaisessa elämässään ja päämäärässään, kuin keskiverto saksalainen mies, 20-prosenttinen muslimiväestön osuus ei ole ollenkaan liian vähäinen islamilaista vallankaappausta varten Saksassa. Ainakin sillä voi saada joukkohävityksen siellä aikaan, hän uskoo.

Raportissa todetaan kuitenkin, että "vaikka koko maahanmuutto Eurooppaan tulisi pikimmiten ja pysyvästi pysähtymään", huomattavasti korkeamman muslimien syntyvyyden takia Euroopan muslimiväestön määrä kasvaa edelleen noin 36 miljoonaan - lähes kaksinkertaisesti nykyiseen väestöön verrattuna.

Monet eurooppalaiset eivät näytä siitä silti välittävän. Jotkut ovat jopa iloisia nähdessään sen tapahtuvan.

Tohtori Stefanie von Berg hyppi ilosta Saksan parlamentissa:

"Yhteiskuntamme muuttuu. Kaupunkimme muuttuu radikaalisti. Olen sitä mieltä, että 20-30 vuoden päästä kaupungissamme ei enää ole saksalaista enemmistöä. Ja haluan tehdä sen hyvin selväksi, etenkin noille oikeistolaisille: tämä on hyvä asia!"

Samaan aikaan:

"Saksan sisäisen tiedustelupalvelun päällikkö haluaa kumota alaikäisten alle 14-vuotiaiden turvallisuustarkastuksia rajoittavia lakeja väittäen, että maassa on vakavia riskejä siitä, mitä saksalaiset mediat kutsuvat 'päiväkotijihadisteiksi'."

Islamin asiantuntija Ibrahim tietää, että Islam ei ole hyökkäämässä ja ottamassa Eurooppaa haltuun miekan terällä, kuten se kerran teki. Länsimaalaiset tekevät kaikkensa itse mahdollistaakseen sen, ihan omaksi vahingokseen.

"Monikulttuurisuutta" vaativat länsimaalaiset ovat itse syyllisiä rohkaistessaan naispuolista väestöään ottamaan perheeseensä ja miehikseen muslimimiehiä, heidän monia vaimojaan ja sen vanavedessä yhä enemmän lapsia, ja "hautomaan" tulevia, itse kasvatettuja, ihan "oman sadon" Muhammad-jihadisteja, Ibrahim täsmentää.


 

 

Tytti Salenius ti 29.05. 12:06

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Pääuutiset

blogit

Henna Kajava

Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden

ti 13.11. 23:33

Jukka Hankamäki

Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita

ti 13.11. 23:11

Timo Vihavainen

Harmaa eminenssi

ti 13.11. 23:09

Professorin Ajatuksia

Nuorten pahoinvointiin on puututtava

ti 13.11. 23:09

Arto Luukkanen

Eläkeläisten kurjuuden syyt: Lipponen ja tottelevaiset demarit

ma 12.11. 23:10

videot