Puolalaiset lainsäätäjät ovat raivoissaan Ranskan presidenttiehdokkalle Emmanuel Macronille, joka on ehdottanut rangaistuksia Puolalle, mikäli se ei suostu ottamaan vastaan uusia siirtolaisia muista EU maista.
Globalistien suosikkiehdokas Macron on uhkaillut Puolaa sanktioilla, mikäli hän tulee valituksi Ranskan johtajaksi 7. toukokuuta. Puhuessaan useille tiedotusvälineille hän sanoi: “Mikäli Euroopan Unionin oikeuksia ja arvoja ei kunnioiteta, vaadin, että siitä rangaistaan sanktioilla", viitaten Puolan kieltäytymiseen ottaa vastaan siirtolaisia Italiasta ja Kreikasta, Reuters raportoi.
Puolan hallinto on ottanut yhteen EU:n kanssa myös lain säädännöstä, jonka tason EU väittää heikentyneen konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen johtamassa hallituksessa.
“Kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun minut on valittu, teemme päätöksen Puolan suhteen", Macron sanoi.
“Sellaista Euroopan Unionia ei voi olla, jossa riidellään jokaisesta desimaalipilkun paikasta jokaisen maan kanssa erikseen. Eikä sellaista Euroopan Unionia, joka ei tee mitään sellaisten jäsenmaiden kanssa, jotka käyttäytyvät kuten Puola ja Unkari kun kyseessä ovat yliopistot, opetus, pakolaiset tai perusarvot.”
Puolan hallitus ilmaisi suuttumuksensa kun Puolan ulkoministeri Witold Waszczykowski sanoi, että Macronin kommentteja “on täysin mahdotonta hyväksyä”. Hänen mukaansa Macron on “loukannut eurooppalaisia standardeja sekä ystävyyden periaatteita Puolaa kohtaan”.
Macron pitää valintaansa ilmeisen selvänä ja ilmaisee avoimesti mihin suuntaan hän haluaa Euroopan Unionia viedä, mikäli tulisi valituksi Ranskan presidentiksi.
"Covid-rokotteet ovat olleet täysi fiasko!"
Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05. 12:08Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05. 14:00WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05. 19:39RKP - maahanmuutto jäsenhankinnan välineenä
ke 17.05. 18:45Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05. 19:11