Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio arvioi, että Euroopan unionin elvytysrahapaketti on käännekohta Suomen historiassa. Tavio nostaa blogikirjoituksessaan esiin, että keskustalla on hallituksen toiseksi suurimpana ryhmänä käsissään avaimet rahapaketin hyväksymiseen tai kaatamiseen.
Tavion mukaan elvytyspaketin hyväksyminen tarkoittaisi EU:n muuttamista tulonsiirtounioniksi.
Tavio kertoo blogissaan, että keskustan liittolaisina hallituksessa esiintyvät vihervasemmistolaiset nöyryyttävät todellisuudessa keskustaa ja riemuitsevat sen kannatuksen laskusta.
– Tunnen keskustan kansanedustajat ja useat heistä ovat isänmaallisia ja maaseutua rakastavia ihmisiä. Nyt testataan poliittinen selkäranka, Tavio pohtii.
– Jos keskustassa tähän EU-elvytyspakettiin taivutaan, on se osoitus siitä, että vastineeksi ministerinsalkuista voidaan taipua mihin vain, Tavio sivaltaa.
Valtamedia piilottaa Epstein tiedostojen paljastamat karmeudet Suomessa ja leimaa ne salaliittoteorioiksi - Maailman ylin luokka vailla mitään vastuuta moraalittomuudestaan
su 22.02. 12:38
Ihmisen tulee ajatella
ti 20.01. 11:14
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23