Pariisin juutalaisyhteisöä on järkyttänyt 66 vuotiaan ortodoksijuutalaisen Sarah Halimin raaka murha.
Syytetty, 27 vuotias muslimi, on poliisille tuttu lukuisista aiemmista häiriköinneistään. Muslimi murtautui naisen kotiin noin puoli viiden aikaan maanantaina aamuyöllä, puukotti tätä kuolettavasti ja työnsi hänet alas kolmannen kerroksen asunnon ikkunasta kadulle. Murhaaja asui samassa rapussa, vanhempiensa asunnossa.
Kolme aseistettua poliisia oli partioimassa alueella murhan aikoihin ja naapureiden mukaan myös poliisit kuulivat "Allahu akbar" huudot samaan aikaan kun rikos tapahtui.
Syytetyn motiivia ei ole vielä saatu selville. Murhaa tutkitaan viharikoksena, mutta myös muut vaihtoehdot kuten ryöstö tutkitaan.
Halimi haudataan mahdollisesti Israeliin.
Tapaus tuo mieleen nuoren juutalaisen, Ilan Halimin, jota nuoret radikaalit muslimit kiduttivat viikkoja ja lopuksi murhasivat raa'asti Pariisissa vuonna 2006. Ilan Halimi kuoli matkalla sairaalaan.
Klaus Schwab`s and Thierry Malleret`s cynical "The Great Narrative" is the executive program of "The Great Reset"
ma 30.12. 17:24Miten Suomesta tuli merirosvovaltio?
ma 30.12. 00:42Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12