Daily Mail uutisoi ruotsalaisesta Det Goda Samhälletin julkaisemasta kirjoituksesta koulutyttö ”Sannasta”.
15-vuotias Sanna ei halunnut osallistua maaliskuiseen ”ilmastolakkoon” ja mielenosoitukseen. Sannan kerrotaan sen vuoksi tulleen leimatuksi ilmastonmuutoksen kieltäjäksi ja joutuneen kiusatuksi koulussa, jopa oman opettajansa toimesta. Sannan äiti luonnehtii tilannetta noitavainoksi ja massahysteriaksi.
Koulun johto oli kehottanut oppilaita osallistumaan "ilmastolakkoon". Sanna ei halunnut olla mukana joukkohysteriassa, jolloin tilanteesta suuttunut opettaja luennoi hänelle luokan edessä, että "Sannan tulisi ajatella päätöksiään tarkasti".
"Sanna sanoi sen tuntuneen siltä, kuin opettaja pilkkaisi häntä muiden oppilaiden edessä", äiti kuvailee.
Muut oppilaat ovat syyttäneet Sannaa "ilmastonmuutoksen kieltäjäksi" ja ovat pilkanneet ja kiusanneet häntä.
Äiti syyttää opettajaa kiihottamisesta vihaan ja kiusaamiseen - ja sanoo pelästyneensä, miten nopeasti vihamielinen ilmapiiri syntyi. Ovatko vihreän vihan purkaukset yleistymässä?
Rehtori ja äiti ovat neuvotelleet tapahtuman jälkeen keskenään. Rehtorin väittää, että tytär oli käynyt koko muuta luokkaa vastaan ja kieltäytynyt osallistumasta ”näin positiiviseen” asiaan. Äidillä oli rehtorin mielestä "väärä asenne".
"Rehtori kysyi, enkö halua tyttäreni osallistuvan tärkeisiin yhteiskunnan kysymyksiin."
"Jos ei hengaa Greta Thunbergin kanssa eikä pinnaa koulusta ilmaston vuoksi sinut ripustetaan esiin ja kiusataan. Tämähän on aivan sairasta."
Tapahtumat ovat järkyttäneet Sannaa ja hän ei äidin mukaan suostu menemään kouluun, koska hän on onneton ja peloissaan siitä, mitä voi tapahtua.
Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05. 10:37Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04. 15:06Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48