Norja peruu ISIS-taistelijoiden oleskelulupia ja estää perheenyhdistämiset

Norjan hallitus on sopinut toimenpiteistä, joilla estetään ISIS-taistelijoiden perheenyhdistämiset. Myös oleskeluluvat tullaan myös perumaan ISIS-taistelijoilta, joilla ei ole Norjan kansalaisuutta.

Ulkomaat ti 07.05.2019 23:13

Norjan oikeusministeri Jøran Kallmyr kertoi, että Norja ei tule missään tapauksessa auttamaan ISIS-taistelijoita palaamaan Lähi-idästä takaisin, ja aiemmin toukokuussa hän kertoi laativansa säädöksiä paluun estämiseksi.

– Nämä ihmiset luovat turvallisuusuhan ja uhkaavat meitä ja arvojamme. He eivät palaa Norjaan meidän avustamanamme, se on varma, oikeusministeri sanoi.

Maa kuitenkin ottaa vastaan Norjasta lähteneiltä ISIS-vanhemmilta orvoiksi jääneitä lapsia Syyriasta. Jos vanhemmat joskus ilmestyvät Norjaan, heitä ei päästetä lasten kanssa tekemisiin.

– Jos orpoja tulee Norjaan, annamme ohjeet, että perheenyhdistämistä ei tapahdu. Lähetän ohjeet maanantaina, Kallmyr sanoi.

Oikeusministerin mukaan Norja peruu oleskeluluvat Lähi-idän taisteluihin lähteneiltä, joilla ei ole Norjan kansalaisuutta.

– Hallitus on päättänyt perua nämä luvat. Näitä ihmisiä ei tule päästää takaisin Norjaan, hän painotti.

Tarkkaa tietoa ei ole, moniko tulee menettämään oleskelulupansa, mutta oikeusministerin mukaan määrä on huomattava.

Asiasta kertoi NRK.

 

Kansalainen.fi

Jukka Rahkonen ti 07.05. 23:13

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

Matt Goodwinin uusimmat shokkiluvut Ison Britannian väestönvaihdosta

to 03.07. 14:24

Juha Ahvio

Paavi Leo XIII:n linja

su 25.05. 22:15

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04. 11:23

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04. 19:38

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01. 00:48

videot