"Oleta että vasemmisto valehtelee ja löydä totuus" - konservatiivi neuvoo, miten vasemmistoa kannattaa tulkita

Yhdysvaltalainen konservatiivivaikuttaja Dennis Prager tiesi koko ajan, että väitteet Trumpin kampanjan vehkeilystä Putinin kanssa Hillary Clintonin voittamiseksi presidentinvaaleissa 2016 olivat vale

Ulkomaat to 28.03.2019 11:22
Dennis Prager

Yhdysvaltalainen konservatiivivaikuttaja Dennis Prager tiesi koko ajan, että väitteet Trumpin kampanjan vehkeilystä Putinin kanssa Hillary Clintonin voittamiseksi presidentinvaaleissa 2016 olivat vale.

Hän käytti menetelmää, jonka Suomessa popularisoi aikanaan toimittaja Aarno ”Loka” Laitinen: selvitä, mitä mieltä vasemmisto, vihreät ja eduskunnan naisverkosto ovat, ja ole päinvastaista mieltä – olet luultavasti oikeassa.

Konservatiivisena juutalaisena mediavaikuttajana tunnettu Dennis Prager kirjoittaa kolumnissaan viikon uutisaiheesta, erikoissyyttäjä Robert Muellerin raportista, jonka mukaan tutkinnassa ei löytynyt todisteita siitä, että Trump tai hänen presidentinvaalikampanjansa olisi vehkeillyt venäläisten kanssa (Yle).

– Sanoin alusta pitäen toistuvasti, että syytös, että Trumpin kampanja vehkeili Venäjän hallituksen kanssa voittaakseen Hillary Clintonin 2016 presidentinvaaleissa, oli vale. Presidentin kuvaus ’noitavainoista’ oli paikkansapitävä.

Prager huomasi panneensa oman uskottavuutensa peliin väittämällä, että kyse oli huijauksesta. Kolumnissaan Prager selittää, miksi hän oli niin itsevarma, vaikkei hänellä ollut mitään sisäpiirin tietoa.

Yksi vastaus oli terve järki. Pragerin mukaan väittämä oli yksinkertaisesti absurdi, varsinkin sen perusteella, millaista politiikkaa Trump on sittemmin harjoittanut Venäjää ja sen liittolaisia kohtaan.

”Vasemmisto valehtelee kaikesta”

Suurempi syy olla uskomatta vehkeilysyytöksiä oli Pragerille kuitenkin se, että väite tuli vasemmistosta.

– Vasemmisto valehtelee kaikesta. Totuus on liberaali arvo, ja totuus on konservatiivinen arvo, mutta se ei ole koskaan ollut vasemmistolainen arvo. Ihmiset vasemmalla sanovat mitä tahansa, mikä edistää heidän agendaansa. Valta on heidän moraalinen johtotähtensä, totuus on aina sille alisteinen.

Vasemmisto halusi peruuttaa 2016 presidentinvaalin Trumpin voittopäivästä alkaen, Prager sanoo. Niinpä he kehittivät salaliittoteorian Venäjän vaikutuksesta.

– Me konservatiivit tiesimme, että a) vasemmisto halusi mitätöidä vaalit ja b) vasemmisto valehtelee, jos se on heidän intressissään. Niinpä me tiesimme, että vehkeilyväitteet olivat tekaistuja.

Prager arvelee, että salaliittoteoria oli myös tarkoitettu viemään huomio todellisista rikoksista, kuten Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen hyväksikäyttämisestä presidenttiehdokkaiden vakoiluun ensimmäistä kertaa maan historiassa sekä Hillary Clintonin maineen pelastamiseen.

– Jos aina epäilet vasemmistolaista väitettä, olet melkein aina lähempänä totuutta. Noudatin tätä sääntöä päätyen johtopäätökseen, jonka mukaan vehkeilysyytös oli huijausta, ja se toimi.

”Vasemmisto jatkaa entiseen tapaan”

Prager toteaa, että lähes joka asiaan liittyy vasemmiston valhe: yliopistojen väitetystä raiskauskulttuurista hölynpölyyn, jonka mukaan sukupuolia on enemmän kuin kaksi tai siihen, että ilmastonmuutos tuhoaa maapallon 12 vuodessa.

Prager ei juhli sitä, että vasemmiston salaliittoteoria Trumpin Venäjä-vehkeilystä on nyt paljastettu.

– Silmiäkään räpäyttämättä vasemmisto – Demokraattinen puolue, media ja akatemia – jatkaa seuraavaan valheeseen, Prager ennakoi.

– Totuus ei ole koskaan ollut vasemmistolainen arvo. Kuten ’gender’ [sosiaalinen sukupuoli] on osoittanut: vasemmistolainen totuus on mitä milloinkin he haluavat sen olevan.

 

Artikkeli julkaistu 27.3. Suomen uutisissa.

 

Marko Hamilo to 28.03. 11:22

Pääuutiset

blogit

Arto Luukkanen

Pysyyköhän Rinteen Titanic enää pinnalla?

su 14.07. 21:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07. 21:43

Timo Vihavainen

Gourmandise

su 14.07. 21:40

Professorin Ajatuksia

Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin

su 14.07. 21:39

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07. 14:34

videot