Ruotsissa poliisi julkaisi sarja-ahdistelijan kuvia ja pyysi yleisön apua, lehdistö piilotteli tuntomerkkejä

"Meidän tehtävämme on pitää poliisin toimia silmällä. Ei tehdä yhteistyötä heidän kanssaan"

Ulkomaat ti 28.03.2017 13:17

Ruotsin lehdistössä “bussimieheksi” kutsuttua miestä epäillään ainakin kuudesta eri seksuaalisesta ahdistelusta Tukholman alueella. Nuorimmat uhreista ovat selvästi alaikäisiä. Sarja-ahdistelija on piinannut Tukholmaa ainakin viime vuoden lokakuusta saakka.

Ruotsin poliisi varoitti miehestä ja pyysi yleisön apua tämän tunnistamisessa. He lähettivät valvontakameroista otettuja kuvia epäillystä lehdistölle. Ruotsalaislehdet Aftonbladet ja Expressen päättivät kuitenkin pikselöidä poliisin julkaisemat kuvat omissa jutuissaan.

Poliisin esitutkintaa johtavan Cecilia Närforsin mukaan he käyttävät mediaa apunaan tutkinnassa. Hän olisi halunnut, että lehdet julkaisevat tunnistettavia kuvia epäillystä. Poliisi on itse julkaissut kuvat sivuillaan, mutta ne eivät tavoita yhtä suurta yleisöä.

“Meille on tärkeää, että tekijä tunnistetaan ja saadaan kiinni”, hän sanoo.

Tanskalainen iltapäivälehti Ekstra Bladet pyysi ruotsalaisilta kollegoiltaan perusteluja toiminnalle. Aftonbladetin päätoimittaja Sofia Olsson Olsén vastasi kyselyihin. Hänestä epäillyn sarja-ahdistelijan kuvan julkaisu on vastoin journalistin eettisiä ohjeita. Hänen mukaansa poliisitutkinta ei kuulu lehdistön työnkuvaan.

“Meidän tehtävämme on pitää poliisin toimia silmällä. Ei tehdä yhteistyötä heidän kanssaan”, Olsson Olsén vastaa sähköpostitse.

Tanskalaislehti kysyi myös suoraan, onko miehen maahanmuuttajatausta vaikuttanut päätökseen olla julkaisematta hänen kuvaansa. Vastauksessaan Olsson Olsén viittaa taas journalistin ohjeisiin ja merkittävyyteen mutta ei vastaa kysymykseen suoraan.

Ruotsissa on pitkään kritisoitu lehdistöä maahanmuuttajarikollisuuden piilottelusta. Yksi suurimmista maahanmuuttajarikollisuuteen keskittyvistä vaihtoehtomedioista, joka Ruotsin lehdistön mukaan on ‘vihasivusto’ onkin ottanut nimekseen Avpixlat, eli suomeksi käännettynä “pikselöimätön”.

Alarik Notis ti 28.03. 13:17

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Keskuspankit ja tullit keskiössä

ma 05.05. 10:37

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04. 11:23

Mikko Paunio

Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta

la 19.04. 15:06

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04. 19:38

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01. 00:48

videot