Yli tunnin mittainen yhteenveto kaikesta mitä on tapahtunut lauantaiaamuna ja sen jälkeen. Koska koko maailman tiedotusvälineet ovat toinen toistaan enemmän pihalla siitä mitä nyt tapahtuu, on hyvä istua tunnin verran rauhassa ja kuunnella messiaanisen juutalaisen Amir Tsarfatin kooste rauhallisella äänellä selostettuna, huolimatta asioiden järkyttävyydestä. Ja lopuksi kuulla myös näköalaa siihen, mitä tästä eteenpäin tulee tapahtumaan.
Amir kertoo kuinka Hamas onnistui sokaisemaan ja kuurouttamaan koko Israelin etelärajan valvontakoneiston ensimmäisen 5 minuutin sisällä ja mitä sen jälkeen tapahtui.
Kibbutsien valvontakameratallenteista on käynyt selville, että Hamasin terroristien lisäksi aivan käsittämättömiin julmuuksiin osallistui lähes yhtä monta tavallista Gazan siviiliä, niitä joita aina uutiskuvissa näytetään farkuissaan ja t-paidoissaan surkean näköisinä.
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10. 16:46Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08. 10:51Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23