Blogi: Alan Salehzadeh, pe 04.08.2017 13:28

HS:n sensuuri iskee pahemmin kuin Iranin papisto

Eilen aamupäivällä soi puhelin. Helsingin Sanomien toimittaja Juho Mäkelä soitti pyytääkseen kommentteja aiemmin aamulla julkaistuun videoon, jossa esiintyy Afganistanissa kaapattu suomalainen lähetystyöntekijä. En ollut vielä nähnyt videota, joten puhelumme jälkeen katsoin sen, tein siitä omat analyysini, ja keskustelin vielä Menatto-ajatushautomoni Afganistanissa asuvaan paikalliseen tutkijaan. Sitten soitin takaisin Juholle ja annoin kommenttini. Näiden pohjalta hän kirjoitti juttunsa, ja niin Helsingin Sanomien verkkosivuilla julkaistiin illalla kuuden maissa artikkeli otsikolla “Asiantuntija arvioi, mitä Afganistanissa siepatusta suomalaisnaisesta kuvatusta videosta voi päätellä”. Juttu ehti olla julki noin kaksi tuntia, kunnes sensuuri iski. Linkki ei enää toiminut, sivu oltiin poistettu.

Aamulla soitin Mäkelälle. Hän ei ollut tiennyt, että hänen kirjoittamansa artikkeli oltiin vedetty pois, eikä osannut antaa syytä tapahtuneelle vaan ihmetteli asiaa siinä missä minäkin. Myöhemmin ilmeni, että eräs Helsingin Sanomien toimituspäällikkö, nimeltään Kimmo Pietinen, oli itse halunnut poistaa jutun ja tehnyt sen ilmoittamatta asiasta edes sen kirjoittaneelle toimittajalle.

Mitkä ovat motiivit artikkelin poisvetoon? Tämä minua kovasti kiinnostaa. Tiedustelin asiaa suoraan jutun sensuroineelta esimieheltä eli Pietiseltä. Hän ei antanut mitään vastausta, totesi vain, että on hän saa itse päätttää mitä Helsingin Sanomat julkaisee tai on julkaisematta. Mitään ei perusteita en saanut. Sävy oli minusta sama, kuin Iranissa papistolla kun he sensuroivat milloin mitäkin mikä ei heitä syystä tai toisesta miellytä.

Jutussa ja antamissani kommenteissa ei ollut mitään sellaista, mitä muut tutkijat eivät Suomessa tai muualla maailmassa ole Afganistanin tilanteesta jo todenneet. Mainitsin, että Afganistanissa useat eri ryhmittymät yrittävät tienata rahaa kaappaamalla länsimaalaisia. Yleensä kaappaajat tekevät suoraan tai epäsuorasti yhteistyötä tunnettujen terroristijärjestöjen kanssa. Totesin myös, että uskon suomalaisnaisen pelastuvan mikäli rahaa maksetaan tai toteutetaan kaappajien muita vaatimuksia. Länsimaalaisena naisena hän on rikollisille nyt lypsylehmä, siksi paikallisten kaappajien toimintamalliin eivät yleensä kuulu teloitukset.

Voiko tämä olla jotenkin liian “radikaalia” sisältöä Helsingin Sanomien esimiehille? Tai voiko jokin tässä lausunnossa jollain lailla aiheuttaa lisää vaaraa kaapatulle naiselle? Tuskin. Olen tehnyt luottamuksellisia tutkimuksia monille suomalaisille organisaatioille ja kattavasti perehtynyt Lähi-idän, myös Afganistanin, tilanteeseen. Uskon olevani pätevämpi kuin Pietinen arvioimaan, oliko lausunnosta vaaraa kenellekään. Mutta jos poiston syynä tosiaan oli tämä, olisin toivonut että minulle ilmoitetaan asiasta vaikka viestillä, tietenkin se olisi ollut minulle ok. Mutta mitään syytä ei annettu.

Mikä sitten on syy? Olen tässä nyt oman spekulointini varassa. Uskon, että ideologialtani olen liian kaukana tietyistä mediajohtajista, kuten tässä tapauksessa Pietisestä. He haluavat julkaista vain sellaisten “asiantuntijoiden” näkemyksiä, jotka ovat linjassa heidän oman maailmankatsomuksensa kanssa.

Kirjoitan asioista sellaisina kuin ne ovat. Toiset tykkäävät, toiset eivät. Lähdin Iranista, kun siellä ei ole sananvapautta. En Suomessakaan aio hiljentyä muiden painostuksesta, vaikka sitä moni aina yrittää. Sopankeittäjät kuitenkin aina paljastuvat. Seison lausuntojeni takana,. koskevatpa ne tasa-arvoasioita, uskontoa, kulttuuria, terrorismia tai mitä tahansa muuta.

Onneksi nykyään jokainen voi saada oman äänensä kuuluviin, eikä tarvitse olla riippuvainen yhdenkään mediatalon syöttämästä maailmankatsomuksesta.

Lopuksi haluan kiittää rohkeaa Juho Mäkelää hienosti kirjoitetusta artikkelista. En tunne häntä henkilökohtaisesti emmekä ole koskaan tavanneet mutta on ihanaa, että vielä löytyy rohkeita ja analyyttisiä toimittajia tuomaan asiat esiin sellaisina kuin ne ovat. Toivon, että artikkelista ei koidu hänelle minkäänlaista ammatillista harmia.

Alan Salehzadeh pe 04.08. 13:28

Kommentit: 2

Juha. pe 04.08.2017 14:06 0

Yllekirjoittaneelle tilanne alkaa nyt olemaan, sanoisinko fifty-fifty kaikin osin. Suomi islamisoituu sitä tahtia, että wanhaa sanonotaa käyttääkseni kuka tahansa tuolta suunnalta tullut "toisinajattelija" joutuu vain "Ojasta allikkoon" tai "Suo siellä, vetelä täällä", "Ei pidä kusta vanhaan brunniin, ennen kuin tietää uuden tavat".

Kaarle Akkanen la 05.08.2017 11:44 0

Jälleen yksi esimerkki HS:n "moniäänisyydestä"!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana.

tuoreimmat

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06. 11:53

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05. 12:49

Radikaali-islamistien määrä kasvaa Lisätäänkö sosiaalipalveluita vai riisutaanko kansalaisuus?

la 12.05. 23:22

Suomen ei tule tukea marttyyri-ideologiaa

pe 27.04. 11:07

Viestini tiukkapipoisille tuplahuivisille musliminaisille

ma 23.04. 15:38

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01. 19:25

En ole kohdannut Suomessa rasismia

su 21.01. 15:45

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01. 19:52

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11. 12:23

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10. 22:15

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Vihreitä saksanmaalla ja täällä Pohjantähden alla

ke 17.10.2018 21:52

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Melkein suomalainen supersankari

ke 17.10.2018 21:54

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40