Blogi: Alan Salehzadeh, ke 03.01.2018 19:52

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

Terroristi. Mitä sana tuo sinulle mieleen? Yleisin vastaus lienee partasuinen, turbaanipäinen ja tummatukkainen mies Lähi-idästä.

Kuitenkin naisten osallistumiseen terroristiseen toimintaan on syytä kiinnittää enemmän huomiota. Terrorismi on ilmiönä kasvussa. Siviileihin kohdistuneet terrori-iskut ovat kasvaneet 540 prosenttia vuosien 2005 ja 2015 välillä. Suurin osa iskuista tapahtuu edelleen kaukana länsimaista ja ovat miesten tekemiä. Kuitenkin naiset ottavat yhä aktiivisempaa roolia terroristisissa organisaatioissa.

Joidenkin arvioiden mukaan Isisin vierastaistelijoista jopa 10 prosenttia on naisia. Tuore saksalaisviranomaisten raportti puolestaan on paljastanut 40 islamisoituneen naisen propagandaringin Länsi-Saksassa. Edelleen saksalaistietojen mukaan Eurooppaan on palanut 550 naispuolista jihadistia. Tiedetään myös tapauksia, joissa “marttyyreina” kuolleiden puolisot ovat lähteneet pakolaisina Eurooppaan heidän puolisonsa kuoleman jälkeen ja sekoittuneet "oikeiden" pakolaisten kanssa.

Arvioiden mukaan Isisin riveissä on noin tuhat naistaistelijaa, joista suurin osa on vierastaistelijoita. Naisia lähtee Pohjois-Afrikasta ja muista muslimimaista, mutta myös Euroopasta. Isisin riveissä naiset ovat muodostaneet omia taisteluihin osallistuvia prikaatteja, eivätkä toimi ainoastaan miesten apulaisina. Ehkä tästä johtuen Isis on houkutellut riveihinsä huomattavasti enemmän naistaistelijoita kuin Al-Qaida.

///

Terrorismin parissa toimivat naiset ovat jaoteltavissa kolmeen pääryhmään.

Ensimmäinen ryhmä on korkea-arvoisten miestaistelijoiden puolisot. Heidän on sosiaalisen asemansa vuoksi “pakko” osallistua islamistiseen toimintaan.

Toisen ryhmän muodostavat ideologian puoleensavetämät naiset. He osallistuvat terrorismiin samoista syistä kuin miehetkin: he kokevat voivansa sen kautta vaikuttaa yhteiskuntaan ja tehdä siitä yhdenmukaisempi oman uskonnollisen tulkintansa kanssa.

Kolmas ryhmä on toimintaan mukaan kiristetyt naiset. Heitä on voitu painostaa mukaan esimerkiksi uhkailemalla paljastaa heistä otettuja arkaluontoisia kuvia perheenjäsenille, tai sitten painostetaan rakentamalla ensin luottamussuhde heikommassa asemassa olevaan naiseen ja sitten painostamalla henkisesti.

Yhdistävänä tekijänä näille eri profiilin naisille on vähintään keskitasoinen koulutusaste. Olipa kyseessä sitten paikallinen Lähi-idän asukas, vierastaistelija tai Euroopassa asuva radikalisoitunut muslimi, islamistiseen toimintaan osallistuvat naiset ovat luku- ja kirjoitustaitoisia ja vähintään peruskoulun käyneitä. Yhteistä miestaistelijoihin on nuori ikä. Terrorismin parissa toimivat naiset ovat yleensä iältään 16-35-vuotiaita.

///

Naiset ovat erittäin tehokkaita verkostoitumaan, ja kun he radikalisoituvat, pystyvät he altistamaan propagandalle lapset miehiä helpommin. Naisten vaikutuspiiri ulottuu usein yksityisiin tiloihin, kuten koteihin, perheisiin ja lastenkasvatukseen. Nämä elämän osa-alueet ovat huomattavasti vaikeammin viranomaisten valvottavissa kuin moskeijat tai internet. Naiset myös viettävät huomattavasti miehiä enemmän aikaa alle kouluikäisten lasten kanssa, joten heillä on merkittävä rooli pienten ihmisten maailmankuvan muodostumisessa.

Ideologian levittäminen ja uuden islamistisen sukupolven kasvattaminen on terroristijärjestöille strategisesti tärkeää toimintaa. Lisäksi naisia tarvitaan täyttämään perustehtäviä, kuten ruoanlaittoa ja vaimona tai kihlattuna toimimista miestaistelijoille.

Naisten käyttö operatiivisissa iskuissa on myös yleistynyt. Hiljattain esimerkiksi Moskovassa, Iranissa ja Pakistanissa tehdyissä terrori-iskuissa ovat toimineet aktiivisessa roolissa joko naiset tai burqaan pukeutuneet miehet. Tämä juontaa siitä, että naisiin tyypillisesti kohdistuu kevyemmät turvallisuustoimenpiteet kuin miehiin. Naisten käyttö terrori-iskuissa myös lisää uutisointia ja tuo näin islamistijärjestöille lisää heidän kaipaamaa näkyvyyttä.

///

Viranomaisten on osattava reagoida naisryhmien radikalisoitumiseen ja siihen, etteivät syvästi uskonnolliset naiset syrjäydy kotiin. Pidän syrjäytymistä todellisena uhkana Euroopassa asuville uskonnollisille musliminaisille. Jos ainoa tehtävä on olla kotona pienten lasten kanssa, voi kanssakäyminen muiden aikuisten tai valtaväestön kanssa olla lähes olematonta. Mistään ei voi selvittää, minkälaista ideologiaa musliminainen opettaa ja siirtää omille lapsilleen.

Paras tapa ennaltaehkäistä naisten radikalisoitumista on varmistaa, että uskonnosta riippumatta kaikenlaiset ihmiset pääsevät (tai joutuvat) toistensa kanssa tekemisiin. Vastustan suurmoskeijaa, musliminaisille tarkoitettuja urheilukeskuksia sun muita segregoivia toimenpiteitä. Kannatan sen sijaan kaikille pakollista sekulaaria esiopetusta sekä järkevää asuntopolitiikkaa, joka takaa että kortteleissa ja kouluissa on sopusuhtainen määrä eri vähemmistöjä suhteessa kantaväestöön.

Työvoimapoliittiset järjestelyt on minusta ihan hyvä ulottaa myös pienten lasten äiteihin. Muslimiperheet voivat olla hyvinkin runsaslukuisia. Lapsia saattaa olla viisi tai ylikin. Jos nainen on jokaisen kohdalla kotona kolme vuotta, voi oman aktiivielämän elää lähes täysin joutumatta ollenkaan osaksi ympäröivän yhteiskunnan rakenteita.

ALAN SALEHZADEH

Alan Salehzadeh ke 03.01. 19:52

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana.

tuoreimmat

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01. 19:52

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11. 12:23

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10. 22:15

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09. 18:52

Voi voi Yle. Tässä sisällöt joita YLE ei tänään halunnutkaan julkaista

ma 28.08. 20:06

Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun islamistien kanssa lepsuillaan

su 20.08. 13:33

Qatarilainen Al-Jazeera-kanava on muuttunut vapaasta mediasta Muslimiveljeskunnnan äänitorveksi

ke 09.08. 16:53

HS:n sensuuri iskee pahemmin kuin Iranin papisto

pe 04.08. 13:28

Jännitteet kasvavat USAn ja Iranin välillä

to 27.07. 10:28

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07. 09:53

blogit

Vieraskynä

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01.2018 16:15

Juha Ahvio

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

ti 09.01.2018 17:58

Professorin Ajatuksia

Albaanit kusettivat suomalaisnaista ja veronmaksajaa

ti 16.01.2018 15:12

Jukka Hankamäki

Niinistön mehut

ti 16.01.2018 15:17

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Toimintakyvytön hallitus on uhka turvallisuudelle

su 17.12.2017 10:38

Henry Laasanen

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01.2018 08:15

Arto Luukkanen

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01.2018 16:49

Mika Niikko

Leivänmurut oli liikaa - vastine HS uutiseen

ma 25.12.2017 11:38

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden nousu

la 30.12.2017 11:36

Heikki Porkka

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01.2018 19:37

Olli Pusa

Sauli Niinistö ja euro

to 11.01.2018 22:21

Alan Salehzadeh

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01.2018 19:52

Janne Suuronen

Sauli Niinistö uudenvuodenpuhe ja ilmastonmuutos

ma 01.01.2018 17:10

Reijo Tossavainen

Huhtasaari halutaan vaieta "kuoliaaksi". Koska persu.

ti 16.01.2018 11:00

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Goodthinkin peruskysymyksiä

ti 16.01.2018 15:19

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49