Blogi: Alan Salehzadeh, ke 09.08.2017 16:53

Qatarilainen Al-Jazeera-kanava on muuttunut vapaasta mediasta Muslimiveljeskunnnan äänitorveksi

Kanavan englanninkielinen, maksuton ja ympärivuorokautinen uutistarjonta on antanut monelle kaivattuja näkökulmia valtamedian ulkopuolelta. Nyt kanavaa syytetään terrorismin tukemisesta.

Kun Al Jazeera perustettiin liki 25 vuotta sitten, se oli hienointa uutisjournalismia mitä arabimaissa koskaan oltiin nähty. Vuosien ajan ei voinut istahtaa yhdenkään hotellin baariin tai basaarin kahvilaan ilman, että televisioruudusta tuli Al Jazeeran lähetys. Länsimaisittain puetut uutisankkurit juonsivat ohjelmia, joissa ääneen pääsi ennenkuulumattomia ihmisiä kuten Israel-myönteisiä juutalaisia, hallitsijoiden vastaisen opposition edustajia ja muuta uutisoinnista perinteisesti poissuljettua sakkia. Al Jazeeran suosio kasvoi räjähdysmäisesti aikana, jolloin muut arabimediat uutisoivat lähes yksinomaan kuningasperheiden tai diktaattorien vaalimaa näkökulmaa.

Sinänsä ei ole ihme, että uutisoinnin taso oli kova. Al Jazeera nimittäin sai alkunsa BBC:n lapsena. Yhdeksänkymmentäluvulla saudimiljonääri Khalid bin Saoud halusi rahoittaa arabiankielisen, kansainvälisen uutiskanavan toimintaa levittääkseen pehmeästi Saudi-Arabian ajamaa maailmankuvaa. Hän teki BBC:n kanssa sopimuksen, ja näin aloitti uusi kanava BBC Arabia toimintansa Lontoosta käsin.

Kanava ehti olla toiminnassa kaksi vuotta, kunnes saudikuningas jostain syystä suuttui ja päätti vetää piuhat irti. Vaikka kysyntä arabien omalle, laadukkaalle uutiskanavalle oli ollut runsasta, ei tämän epäonnisen kokeilun jälkeen yksikään arabimaa halunnut ottaa vastuuta televisiokanavasta. Paitsi Qatar.

Tämä pikkiriikkinen ja upporikas Persianlahden maa on aina erottautunut joukosta. Qatarin nuori emiiri, joka oli vallankaappauksella anastanut vallan isältään, kutsui kaikki lakkautetun BBC Arabia -kanavan työntekijät Qatariin ja antoi heille 150 miljoonan dollarin budjetin käteen. Käsky kuului, että nyt käynnistetään uusi, vähintään yhtä laadukas arabiankielinen kanava. Ehtona oli, että se toimii vain Qatarin alaisena, eikä ota käskyjä muilta arabimailta. Näin syntyi Al Jazeera, puoli vuotta BBC Arabian lakkauttamisen jälkeen, pitkälti samojen ihmisten käsien kautta. Vain rahoittaja vaihtui.

Aluksi Al-Jazeera täytti lupauksensa antaa katsojilleen erilaisia näkökulmia. Kuherruskuukautta kesti kuitenkin vain 5 vuotta. Isäntämaa Qatar oli jo pitkään ajanut Saudi-Arabiasta poikkeavaa teologis-poliittista linjaa ja suojellut Muslimiveljeskunnan ideologian läheisiä ryhmittymiä, joita Saudi-Arabia pitää vihollisenaan. Hiljalleen tämä poliittinen agenda sotkeutui mukaan uutisointiin, kunnes saavutettiin piste, jolloin arabiankielisen Al Jazeeran uutisointia ei voitu pitää edes näennäisesti objektiivisena.

Käännekohta tapahtui 9/11 WTC-iskun jälkeen. Elettiin vuotta 2001 ja USA hyökkäsi Afganistaniin terrorismin vastaisessa sodassa. Tällöin Al-Jazeeran uutisointi sai länttä vastustavan käänteen. Yhdysvaltojen diskurssissa Afganistan “vapautettiin” Talibaneista, mutta Al Jazeeran uutisissa näytettiin ainoastaan sodasta uhriutuneita paikallisia. Al Jazeera ryhtyi välittämään suorana ja sensuroimatta kaikki viestit Osama Bin Ladenilta, mikä herätti kansainvälisen yhteisön epäilykset siitä, että kanava veljeilee al-Qaidan kanssa. Lisäksi ”asiantuntijoina” käytettiin etsintäkuulutettuja henkilöitä suoraan Yhdysvaltojen terroristilistoilta. Lopulta Yhdysvallat vangitsi kanavan toimittajat Guantanamoon.

Muutama vuosi myöhemmin Irakin sodan aikana välirikko länsimaiden kanssa vain kärjistyi, kun Al Jazeera kovensi Amerikan-vastaista linjaansa. Kanavan työntekijät jäivät kiinni siitä, että työskentelivät samanaikaisesti kaksoisroolissa Saddam Husseinin tiedustelupalveluille. Britannian ministeri David Blunkett määräsi Al Jazeeran Bagdadin-toimiston pommitettavaksi. Näin tehtiin. Vedottiin siihen, että toisen maailmansodan aikana natsien propagandakanavat kokivat saman kohtalon.

Al Jazeeran ostanut Qatarin emiiri tunnetaan hyvästä yhteistyöstään Hamasin ja Hizbollahin kanssa, jotka ovat Israelin suuria vihollisia. Al Jazeera on ollut uskollinen tälle linjalle. Kun Israel hyökkäsi Libanoniin, Al Jazeera puolusti kaikin voimin Hizbollahia uutisoinnissaan. Sunni-arabien piireissä Hizbollahin johtaja Nasrullah ei aiemmin ollut pidetty henkilö, sillä hän edusti Iranin johtamaa shiia-linjaa. Mutta kiitos Al Jazeeran rummutuksen, Nasrullahista tehtiin arabimaailman yhteinen sankari.

Koitti arabikevät. Al Jazeera tuki kansannousuja, erityisesti Muslimiveljeskunnan läheisiä ryhmiä. Räikeä puolueellisuus sai kanavan suosion arabien keskuudessa vähenemään ennätysalhaiseksi. Tämän jälkeen kanava tippui oikeastaan kokonaan islamistien äänitorveksi. Jopa uutistenlukijat muuttivat pukeutumistyyliään konservatiivisemmaksi. Tuki Egyptin muslimiveljeskunnalle muuttui yhä avoimemmaksi, eikä sitä enää edes yritetty maskeerata objektiiviseksi journalismiksi. Se johti Egyptissä Al Jazeeran toiminnan lakkauttamiseen ja siihen, että lopulta toimittajat pakenivat Qatariin.

Kun Al Jazeera lanseerattiin liki 25 vuotta sitten, se oli arabimediojen Ferrari. Ajan kuluessa Lähi-idän kimurantit poliittiset konfliktit ovat kuitenkin saaneet tämän kunnianhimoisen hankkeen kutistumaan vain varjoksi entisestään. Nykyään Al Jazeeran arabiankieliset ohjelmat suoltavat lähes yksinomaan Muslimiveljeskunnan ideologian mukaisia mielipiteitä ja opponointi on vain näennäistä. Koko kanavan olemassaolo hiertää pahasti maan välejä lännen liittolaisten Israelin, Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden maiden kanssa.

Vaikka kanavan tulevaisuudennäkymät ja journalistinen taso ovat ropisseet ennätyshuonoiksi, on Al Jazeeralla ollut merkittävä rooli arabiankielisen uutistoimituksen historiassa. Vuosien varrella se on antanut äänen sellaisille, joita ei koskaan arabiuutisissa kuultu. Harva kanava on ollut yhtä läsnä raportoimassa suoraan konfliktialueilta ja harvalla kanavalla on kuollut yhtä paljon toimittajia kentälle.

Nyt Israel aikoo lakkauttaa kanavan paikallistoimiston, samoin kuin Egypti ja moni Persianlahden maa.

Jää nähtäväksi, taipuuko Qatar kansainvälisen painostuksen alla ja lopettaa kanavan käytön propagandansa välineenä. Arabimaailma jää kaipaamaan puolueetonta uutisointia. Se on ollut Lähi-idässä harvinaisempaa kuin kulta.

Alan Salehzadeh ke 09.08. 16:53

Kommentit: 1

Juha. ke 09.08.2017 17:59 0

Siis taas yksi lisää. USA:ssa niitä on koko liuta, kuten Suomessakin. Mitähän tässä laittaisi päällensä?



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana.

tuoreimmat

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10. 22:15

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09. 18:52

Voi voi Yle. Tässä sisällöt joita YLE ei tänään halunnutkaan julkaista

ma 28.08. 20:06

Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun islamistien kanssa lepsuillaan

su 20.08. 13:33

Qatarilainen Al-Jazeera-kanava on muuttunut vapaasta mediasta Muslimiveljeskunnnan äänitorveksi

ke 09.08. 16:53

HS:n sensuuri iskee pahemmin kuin Iranin papisto

pe 04.08. 13:28

Jännitteet kasvavat USAn ja Iranin välillä

to 27.07. 10:28

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07. 09:53

Kunniasurmat: vain naisten himo on rangaistavaa

ke 05.07. 20:24

Muslimimaiden ongelmat vähenevät jos naisten asema paranee

ma 26.06. 11:08

blogit

Vieraskynä

"Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan"

to 12.10.2017 21:58

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Riitelevät vennamolaisuuden perilliset

ke 18.10.2017 10:34

Jukka Hankamäki

Separatistiset maitoparrat vispaavat valtiot kuorivat kermat EU:lle

ke 18.10.2017 22:23

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam III: "Teologian desantit" ja Aabrahamin usko

ke 18.10.2017 22:14

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Feministin ja cuck-miehen ero

ti 10.10.2017 09:24

Arto Luukkanen

Pelkoa Suomen herraan ja lomarahat takaisin!

ke 18.10.2017 10:59

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Kuntaliitokset eivät tuoneet säästöjä. Liitoskuntien palvelut heikkenivät.

ke 18.10.2017 08:04

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Häirintä

ke 18.10.2017 10:37

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02