Blogi: Petri Kaivanto, ke 14.06.2017 09:13

Vallankaappaus

Perussuomalaisessa puolueessa valittiin uusi puoluejohto ja numerot olivat erittäin selvät. Uusi puheenjohtaja selvisi jo ensimmäisellä kierroksella. Siitä huolimatta loikkarit, vastustajat ja media kehtaavat käyttää sanaa ”kaappaus”. Katsoisivat peiliin.

Tämäkö se oli se Tiina Elovaaran puoluekokouksessa näkemä natsitervehtelijä? 
Heil Merkel! Heil Juncker! Erdogan akbar!

 

Minä ja lukuisat muut kunnallisvaaleissa ehdolla olleet emme päässeet edes puolueen jäseniksi ja äänestämään puoluekokoukseen. On varsin kieroa, että äänet ja vaalityö kyllä kelpaavat, mutta jäsenmaksu ei. Tällaista puoluetta ei taida Suomen poliittinen historia tuntea toista.

Puoluehallituksen toiminta on ollut jäsenten hyväksymisessä tänä keväänä täysin luokatonta. Asioita tutkineille on täysin selvää, että tarkoituksena lukuisilla jäsenten hylkäämisillä oli estää Halla-ahon valinta. Myös entisen puoluehallituksen jäsenen ja pitkän linjan työmyyrä Terhi Kiemungin erottaminen vaalien alla oli härskiyden huipentuma. No, nyt ei ainakaan voida väittää, että puheenjohtajan valinnan olisivat ratkaisseet jostain pimeistä kellareista kömpineet junttaajat.

Sen sijaan 12.6.2017 jää historiaan päivänä, jolloin Kokoomus ja Keskusta tekivät vallankaappauksen sillä perusteella, etteivät halua noudattaa enää omaa hallitusohjelmaansa. Soini hännystelijöineen liittyi kaappaukseen 13.6.2017. 

Tulee mieleen ikävästi myös vastaava kaappaus 14 vuotta sitten, jolla toinen eliittien kannalta väärä voittaja eli Anneli Jäätteenmäki "heivattiin" ulos. Silloinkin riitti vain pääministerin henkilön vaihtaminen, hallitusohjelma pysyi samana kuten voi tästä musiikkivideostanikin nähdä.

Demokratialla on kovin vähän tekemistä tämän kaikkien aikojen kesäteatterin kanssa. Tämä vallankaappaus oli toki elegantti ja hiljainen tussahdus. Kukaan ei kuollut vielä. Toista se oli 70-luvulla Etelä-Amerikassa. Silti tämänkin Suomi-nimisen tuontibanaanitasavallan kaappauksen takana vaanivat osin samat imperialistiset voimat. Ristiriitaiseksi asian tekee se, että nimenomaan EU-kansanäänestyksestä puhunut tuore Eurooppa-ministeri Sampo Terho varmaankin eniten hermostutti ulkomailla asti, mutta ehkä nämä puheet olivat vain osa hämäystä, jolla pyrittiin toisenlaiseen lopputulokseen.

Pääministeri Sipilälle sopi tietysti oikein hyvin tämän arvottoman näytöksen ajoitus, sillä mulla medialla ei ollut aikaa tarttua Seuran juttuun. Mitä lie muuta hautautuu tämän sirkuksen alle?

Pidetään vaalit sitten nyt tai kahden vuoden päästä, minulla on nyt kaksi tärkeää ajatusta pohdittaviksi Perussuomalaisille:

Ensinnäkin, nyt on aika yrittää koota kansallismieliset joukot yhteen. Timo Soinin persoonan vuoksi on syntynyt monta kansallismielistä pienpuoluetta Itsenäisyyspuolue, Köyhien asialla, Muutos 2011, Reformi jne., mikä on aivan turhaa voimien hajottamista. Kynnyskysymyksiksi jäsenyydelle ei saisi nostaa mielestäni juuri muuta kuin vakavat rikostuomiot sekä tietysti sitoutuminen kansallismieliseen ohjelmaan.

Toiseksi, valtamedia on valinnut puolensa niin selvästi, että siitä on tullut osapuoli. Mielestäni on syytä harkita Italian Viiden Tähden Liikkeen strategiaa eli asettaa koko kotimainen media toistaiseksi täydelliseen boikottiin ja ottaa tiedotus kokonaan omiin käsiin.

Henkilökohtaisesti tietysti toivon nyt, että Perussuomalaiset voisi olla myös minun puolueeni ja voisin antaa oman panokseni Suomen puolesta. 

Petri Kaivanto ke 14.06. 09:13

Kommentit: 2

Juha. ke 14.06.2017 11:08 1

Mitä tulee Suomen historian härskeinpään temppuun, johon voi myös liittää Jäätteenmäen syrjäyttämisen Paavo Lipposen vihanpurkauksen tuloksena, mutta em. kuitenkin häviten. Voi jo hyvällä syyllä alkaa suhtautumaan enemmän kuin skeptisesti tuleviin "eduskuntavaaleihin", sillä tuo ennen niin vaikuttava kansallinen poliittinen tapahtuma, jossa kansa äänesti valtaan ne poliitikot, jotka sen jotakuinkin ansaitsivat ja potkivat ulos ne, jotka eivät sanoneet sanaakaan Eduskunnan kyselytunneilla tai pyrkinyt esittämään ainoatakaan asiaa valiokunnissa edes mietintä asteelle, saatika ajamassa läpi lakia ahteri ruvella ja rystyset verillä kuin palomies menee tulta päin. Eduskuntavaaleilla ei taida olla enää uudessa "hallinto kulttuurissamme", joka elää omaa elämäänsä aivan kuten Stalinin Neuvostoliitossa ja Pohjois-Koreassa, joissa järjestetään "lume-vaaleja", jossa kansa "valitsee" ja "päättää" tulevan valtion "poliittisen linjan". Herroille Sipilä, Orpo, Sauli Niinistö ja lukuisille takapiruille ns. vaalit ovat yhtä tyhjän kanssa, sillä kansan tahtoahan ei tarvitse ottaa huomioon (tyhmiä kun ovat) vaan EU:n Brysselin globalistien ja kummisetä George Soroksen ahneiden silmäpussien saastaista tahtoa. Itse EU:n juomamestari Komission puheenjohtaja Jean Claude Juncker on sanatarkasti siteeraten sanonut "pyykivänsä perseensä kansanäänestyksillä". Tästä hyvänä esimerkkinä on Hollannin kansanäänestyksen kielteisen kannan ylikävely EU:n diktatorisissa "päätöselimissä". Eli Suomessa ei eduskuntavaalien tuloksella ei ole mitään merkitystä, jos kansa "äänestää väärin", kuten on jo kautta Euroopan ja Suomessakin äskettäin nähty. Kommunisteille ja EU:n elitistisille globalisteille kelpaa vain sellainen "demokratia", jossa kansa kumileimamisen tavoin ja avoimella valtakirjalla hyväksyy heille valmiiksi täytetyn valmiin paperin, joka tosin on blanco tai sitten todellinen valtuutus lukee "vakuutustekstilllä", jonka näkemiseksi pitäisi joka savussa olla elektroninen pyyhkäisymikroskooppi. I

Artturi Noitalahti su 18.06.2017 13:35 1

"Ensinnäkin, nyt on aika yrittää koota kansallismieliset joukot yhteen."

Näin on tietenkin meneteltävä, mutta työ on tehtävä huolella. Puolueeseen ei tietenkään pidä hyväksyä kaiken karvaisia "kainalontuulettajia", putinisteja, antisemitistejä eikä ylipäätään mitään sellaista ainesta, joka karkottaa meitä tolkun ihmisiä. Uskon toki, että Jussi Halla-aho on sen verran fiksu ettei tällaista ainesta puolueeseensa päästä.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Petri Kaivanto

Laulaja-lauluntekijä, toimittaja Kuubasta

tuoreimmat

Vallankaappaus

ke 14.06. 09:13

Ensimmäisenä hääpäivänä

la 10.06. 19:35

Huono mamumaskotti ja journalisti

ti 18.04. 17:54

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Suomalainen sanan- ja mielipiteenvapaus orwellilaisen aivopesun kourissa

la 23.06.2018 17:03

Professorin Ajatuksia

Onko Kreikan kriisi nyt ohi?

pe 22.06.2018 16:00

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Historialliset hetket Euroopassa - sisäministerin ehdotuksessa paljon hyvää

to 21.06.2018 21:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvaltain Kansallinen rajavartioviranomaisten liitto nimittää Peter Fondaa terroristiksi

la 23.06.2018 10:26

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Vastarannalla huutaa suomalainen!

pe 22.06.2018 07:55

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Huumorinvastuu

pe 22.06.2018 16:01

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28