Halla-aholla puoluehallituksen enemmistö: Soinin loikkareille potkut?

US: "Timo Soini ja muut eduskuntaryhmää vaihtaneet kansanedustajat tullaan erottamaan perussuomalaisen puolueen jäsenyydestä"

Uutiset to 15.06.2017 00:01
Uuden Suomen artikkeli 14.6.2017

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä repesi kahtia, mutta uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla näyttäisi Uuden Suomen selvityksen perusteella olevan puoluehallituksen enemmistö käsissään. Tämä tarkoittanee muun muassa sitä, että Timo Soini ja muut eduskuntaryhmää vaihtaneet kansanedustajat tullaan erottamaan perussuomalaisen puolueen jäsenyydestä, kirjoittaa Uusi Suomi.

Halla-aho mainitsi tuumaustunnilla pitämässään puheessa, että katsoo eduskuntaryhmästä eronneiden eronneen samalla myös puolueesta. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on todennut samoin ja he viittaavat puolueen sääntöihin, joiden mukaan puolueella voi olla vain yksi eduskuntaryhmä. Toinen erottamisperuste voisi sääntöjen mukaan olla se, että ”jäsen on menettelyllään puolueessa tai sen ulkopuolella vahingoittanut puoluetta.”

Puolueen jäsenen erottamisesta päättää perussuomalaisissa puoluehallitus, joka on kutsuttu koolle perjantaiksi. Puoluehallitukseen kuuluu 13 jäsentä, joista viisi tulee suoraan puoluekokouksen valitsemasta puoluejohdosta: Halla-aho, varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola sekä puoluesihteeri Slunga-Poutsalo.

Muita jäseniä puoluehallituksessa on kahdeksan: seitsemän puoluevaltuuston valitsemaa – ja yksi nykyisen eduskuntaryhmän nimeämä jäsen. Vain nykyiseen eduskuntaryhmään edelleen kuuluva voi olla tämä eduskuntaryhmän nimeämä jäsen, joka tulee siten olemaan Halla-ahon kannalla.

Vähintään yhden muista seitsemästä tiedetään kannattavan varmasti Halla-ahoa, joten Halla-aholla näyttäisi olevan enemmistö puoluehallituksessa. Se tarkoittaisi käytännössä potkuja soinilaisille loikkareille.

Jukka Rahkonen to 15.06. 00:01

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10. 13:57

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09. 20:07

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06. 10:23

videot