Vaalien tulos kääntymässä - kun uutta todistusaineistoa tuodaan esiin

Videot ti 17.11.2020 23:39

Nevadassa on 153 000 lipuketta jo hylätty puutteellisina ja sen arvellaan parantavan Trumpin asemaa Nevadan osavaltiossa. Nämä hylätyt äänet eivät vielä yksinään käännä vaalitulosta mihinkään suuntaan, mutta osoittavat sen, kuinka suurista epätarkkuksista laskennoissa nyt puhutaan.

Sidney Powell on tuonut esiin todistajana korkean sotilasarvon omaavan upseerin, joka todistajanlausunnossaan kertoo Dominion Voting Systemsin olevan Väliamerikan maiden politiikkaan puuttumiseen suunniteltu järjestelmä. Se on toisinsanoen tarkoitettu vaalitulosten manipuloimiseen. Järjestelmää on käyttänyt mm. Venezuelan entinen presidentti Hugo Chávez.

Georgiassa on meneillään uudelleenlaskenta, joka on tähän asti ollut pelkkä ensimmäisen laskennan toisinto ja tarkkailijoita ei edelleenkään ole päästetty tekemään tehtäväänsä. Uudelleenlaskennassa ei silminnäkijöiden mukaan tarkasteta edelleenkään postiäänien leimoja ja allekirjoituksia.

Georgiassa on 3% postiäänistä hylätty aiemmissa vaaleissa, mutta näissä vaaleissa vain 0.24% vaikka postiäänien määrä on ylittänyt kaikkien aiempien vaalien määrät yhteensä ja silminnäkijöiden mukaan postiäänien kuorissa on ollut aiempaa enemmän puutteita.

Senaattori Graham Linsey on jo vaatinut Georgiaan täyttä tarkistusta kaikille äänille, koska jo nyt on löytynyt niin paljon epätarkkuuksia laskennan tuloksissa. Kaikki tarkistuslaskennat ovat tuoneet tähän asti lisää ääniä Trumpille sekä republikaaniehdokkaille kongressiin.

 

Steve Turley on tohtori ja kirjailija sekä politiikan kommentaattori, jolla on noin 700 000 seuraajaa. Steve Turley ennakoi Trumpin voittavan 2016 vaalit jo keväällä kun kaikki vasemmistomediat pitivät koko ajatustakin täysin mahdottomana.

Steve Turleyn kaltaiset youtube-kommentaattorit tulevat lähivuosina korvaamaan vasemmistomediajätit luotettavampina ja vastuullisempina tiedottajina ja journalisteina.

 

Jukka Rahkonen ti 17.11. 23:39

blogit

Mikko Paunio

Energiasta ja teollisuudesta tuli SDP:lle vihollisia - Ennen asiat olivat toisin

ma 22.02. 08:56

Olli Pusa

Onko ilmastontutkimus tiedettä?

la 20.02. 21:10

Henna Kajava

Kansallismielinen, ex-Maahanmuuttokriittiset-Facebook-ryhmä poistettu

la 20.02. 14:20

Heikki Porkka

Kokoomus ja vihreät - käsi kädessä kohti liittovaltiota

pe 19.02. 17:14

Juha Ahvio

USA:n presidentinvaalit 2020, vaalivilppi ja sen todisteet

su 07.02. 23:54