Sidney Powell on niittänyt mainetta erittäin taitavana ja menestyksekkäänä asianajajana isoissa FBI-oikeudenkäynneissä, joista eninten näkyvyyttä on saanut sisäisen turvallisuuden kenraali Michael Flynnin oikeudenkäynti, jossa hänen kimpussaan ollut deep state luopui lopulta useista syytteistä Sidneyn otettua ohjat tapauksen ajamisessa.
Yhdysvaltojen presidentti Donald J. Trump on tänään ilmoittanut ottaneensa Sidney Powellin mukaan omaan lakitiimiinsä.
Sidney Powell, yhdessä Rudy Giulianin ja IT-asiantuntijoiden kanssa ovat edelleen kokoamassa todistusaineistoa oikeuskäsittelyä varten.
FBI ja oikeusministeriö ovat olleet tietoisia Dominion-vaalijärjestelmän sisältämistä riskeistä jo vuosia. Tutkinta tulee ulottumaan myös näihin FBI:n virkamiehiin, jotka ovat tässäkin asiassa istuneet tiedon päällä jo kauan.
Järjestelmää on käytetty myös muiden maiden vaalitulosten vääristelyyn ja petoksiin. Järjestelmään liittyviä kytköksiä löytyy mm. Venezuelasta ja Kiinasta. Kyseessä on ulkomailta tehty vaalivaikuttaminen, yhteistyössä Demokraattisen puolueen kanssa.
Dominion-järjestelmässä on takaportti, eli tarkoituksella jätetty tietoturva-aukko, jota valikoitu joukko pystyy käyttämään tulosten manipulointiin. Tulosten manipulointia on koordinoitu ulkopuolisella järjestelmällä, jossa on ollut koko ajan ajantasaista tietoa vaalilaskennan etenemisestä sekä algoritmit, joilla on laskettu kuinka paljon manipulointia täytyy tehdä ja millaisissa erissä - jotta saadaan haluttu lopputulos.
Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05. 10:37Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04. 15:06Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48