Blogi: Henry Laasanen, su 21.05.2017 15:35

Käsitteellinen penis sosiaalisena konstruktiona

Feminististä postmodernia sukupuolentutkimusta pukkaa tulemaan huijaustieteiden laitokselta. Tutkimus nimeltä The conceptual penis as a social construct julkaistiin arvostetussa tiedelehdessä. Tiedelehden arvioijat antoivat artikkelista ylistäviä kommentteja.

Tutkimuksen nimi kuulostaa hiukan erikoiselta, mutta minuun tutkimus olisi mennyt täydestä, koska se kuulostaa tyypilliselta sukupuolentutkimuksen tuotokselta.

Androsentrinen tieteellinen ja metatieteellinen todistusaineisto peniksestä miehisenä lisääntymiselimenä osoitetaan tutkimuksessamme selvästi ja laajalti kyseenalaiseksi.

Feikkitutkijat kirjoittivat, että penistä ei pitäisi ajatella kivana pippelinä, vaan haitallisena sosiaalisena konstruktiona. Feikkitutkijat ajattelivat, että paperin julkaisussa ei pitäisi olla ongelmia, kunhan vaan mieheyttä pidettäisiin pahana asiana ja penistä kaiken pahuuden alkuna ja juurena.

Manspreading — miehet istumassa jalat levällään, on heidän ympärillään olevan tilan raiskaamista.

Kuulostaa ihan sukupuolentutkimuksen abc:ltä. Johtopäätöksissä päästään ilmastonmuutoksen käsittelyyn.

Käsitteellinen penis aiheuttaa merkittäviä ongelmia sukupuoli-identiteetille ja lisääntymisidentiteetille perhedynamiikassa ja se toimii naisiin ja muihin marginaalistettuihin sukupuoliryhmiin kohdistuvan väkivallan lähteenä. Käsitteellinen penis on universaali raiskausten performatiivinen lähde ja se toimii käsitteellisenä ilmaston muutoksen edistäjänä.

Miten ihmeessä ilmastonmuutos voi liittyä käsitteelliseen penikseen? Koska luontoa tuhoava ympäristöpolitiikka on ennustettava seuraus luontoa raiskaavasta miehisestä ajattelumallista. 

Mitä tästä opimme? Postmodernista sosiaalitieteestä ja eritoten sukupuolentutkimuksesta tulee ulos moraalisesti ohjautunutta ja muodikasta hölynpölyä.

Henry Laasanen su 21.05. 15:35

Kommentit: 3

Ripe su 21.05.2017 18:13 0

Varonpa vastedes levittelemästä jalkojani.

Juha. su 21.05.2017 19:51 0

"Feikkitutkijat kirjoittivat, että penistä ei pitäisi ajatella kivana pippelinä, vaan haitallisena sosiaalisena konstruktiona."

No totta Mooses!!! Siitähän tulee sokeaksi!!!

"Koska luontoa tuhoava ympäristöpolitiikka on ennustettava seuraus luontoa raiskaavasta miehisestä ajattelumallista. "

No, enpä jaksa, vaikka päivä on kaunis kuin morsian!

"Manspreading — miehet istumassa jalat levällään, on heidän ympärillään olevan tilan raiskaamista."

Minä puolestani syytän kevyt kenkäisiä naisia, koskapa heidänkinn jalat ovat "levällään" ja vievät tilaa sängyssä tai lattiasta. Ihan maun (ei kissa) mukaan.

Lopuksi haluan todeta, että maailma on sitten hassu paikka! Luulisi jo Isä Jumalankin tipahtavan Taivaasta.

Jöns Budde su 21.05.2017 21:12 0

Tää taitaa olla n.s. predator-lehti, jossa kirjoittaja maksaa julkaisemisesta. Voisiko kyse olla parodiasta?



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Henry Laasanen

Poliittista korrektiutta ja valtavirtamedian punaviherfeminististä tulokulmaa karsastava ajattelija, joka on kiinnostunut eritoten sukupuoliasioista.

tuoreimmat

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04. 06:51

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01. 06:34

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01. 08:15

Ideologisten kuplien välinen sota

to 28.12. 13:23

Laasasen kirjaroviocaustin puintia

ke 27.12. 08:00

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12. 06:59

Cis-miehen blogieuro on kolme senttiä

ke 13.12. 12:14

Naisjääkiekkoilijan euro ei ole senttiäkään

ma 11.12. 07:44

Mustien kohtaama rasismi prostituutiossa

ma 04.12. 09:59

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

ti 21.11. 08:47

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Mitä sikarutto opettaa?

ke 18.07.2018 18:40

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Huippukokouksen tulos: nyt Suomi tarkkana!

ma 16.07.2018 23:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Mikä oli kuningas?

ke 18.07.2018 18:42

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52