Blogi: Henry Laasanen, pe 28.07.2017 07:51

Perinteinen työnjako pariutumisessa ei johdu kulttuurista

Kyösti Niemelä kirjoittaa Hesarissa otsikolla Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken.

Kyösti ei ole tyytyväinen asiantilaan, sillä mies joutuu tekemään tekemään työt: kaikki aloitteet treffeistä ja niiden jatkosta ilman, että nainen osallistuu projektiin muuten kuin passiivisena myöntyjänä tai kieltäytyjänä.

Näyttäisi aika lailla siltä, että kun mies ja nainen alkavat treffailla, ajassa palataan vuosikymmeniä taaksepäin. Modernit ja järkevät ihmiset heittäytyvät äkkiä konservatiiveiksi.

Paljon on keskusteltu työnjaon muuttamisesta perheessä ja yhteiskunnassa: naiset saisivat jäädä useammin ylitöihin, ja miehet saisivat hoitaa useammin lapsia.

Samalla tapaa pitäisi pohtia myös työnjakoa pariutumisessa ja romantiikassa.

Jopa feministit taantuvat vuosikymmenten taa, kun kyse pariutumisen työnjaosta.

Kyösti osoittaa sormella konservatiivistä pariutumisen kulttuuria, mutta Kyöstiltä jää huomaamatta pariutumisen valtasuhteet, jotka ovat pohjimmiltaan miehille kasautuvan aloitevastuun takana.

EROOTTISTA PÄÄOMAA HALLITSEVALLA ON VALTAA OLLA PASSIIVINEN

Työnjako monilla elämänalueilla menee siten, että vallassa oleva odottaa passiivisena, kun taas ilman valtaa oleva joutuu tekemään töitä herättääkseen vallan haltijan kiinnostuksen.

Miksi pitkäaikaistyöttömän pitää kysyä töitä työnantajalta? Miksi emme muuta kulttuuria siten, että työnantajat kyselisivät pitkäaikaistyöttömiä töihin? Siksi, että kysynnän ja tarjonnan laki tuottaa työantajille valtaseman, jonka he ulosmittaavat kilpailuttamalla työttömiä keskenään.

Miksi taviksen pitää tehdä julkkikselle aloite päästäkseen keskusteluyhteyteen tai saadakseen nimmarin? Miksi julkkikset eivät tee keskustelualoitteita taviksille tai pyydä taviksilta nimmareita? Kyse on taas kysynnästä ja tarjonnasta: julkkiksia on paljon vähemmän kuin heistä kiinnostuneita taviksia.

Vallan haltija hyötyy passiivisuudesta sen, että häneen yhteyttä ottavat henkilöt ovat jo lähtökohtaisesti kiinnostuneet hänestä. Kun työtön ottaa yhteyttä työnantajaan, työnantaja tietää työttömän kiinnostuksesta työhön. Jos työnantaja olisi itse aloitteellinen, hän saattaisi päätyä palkkaamaan jonkun, jolla ei ole kovinkaan suurta kiinnostusta työtä kohtaan. Ja voi olla, että työnantaja joutuisi tekemään aloitteita suurelle määrälle työttömiä, eli työtä ilman palkkaa.

Julkkikset odottavat aloitteita faneiltaan, koska he haluat kommunikoida sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneita heistä. Sen he saavat selville olemalla passiivisia. Ei Jari Sillanpää halua olla itse aloitteellinen, koska hän voi päätyä kommunikaatioon henkilön kanssa, joka inhoaa Jari Sillanpäätä.

Sama periaate pätee pariutumiseen. Eroottisen pääoman haltijat - jotka ovat yleensä naisia - haluavat miesten tekevän aloitteen seuraavista syistä.

  1. Kun mies joutuu tekemään aloitteen, nainen tietää miehen olevan kiinnostunut hänestä.
  2. Jos nainen itse tekisi aloitteita miehille, hän joutuisi kohtaamaan psykologisesti tuskallisia pakkeja tai päätyisi useammin yhteen sellaisten miesten kanssa, jotka eivät ole kovin kiinnostuneitä hänestä (kuin korkeintaan seksi mielessä).
  3. Olemalla passiivinen, nainen voi keskittyä kaikkenlaiseen hauskaan esim. baarissa, sen sijaan, että ilta menisi potentiaalisia iskukohteita etsiessä ja pakkeja kerätessä.

Myös naiset tekevät aloitteita, mutta useimmiten vain silloin, kun potentiaalisena saaliina on alfa-uros. Silloin eroottinen valta on miehellä. Alfa-urosten tapauksessa kysyntä tarjonta ovat kääntyneet päälaelleen. Robinille on tarjolla niin paljon naisia, että hänen ei itse tarvitse alentua aloitteisiin.

Kyöstillä ja muilla taviksilla on niin vähän eroottista pääomaa, että he joutuvat lähes vääjäämättä pariutumisen seremoniamestareiksi, jossa nainen on passiivinen kuningatar ja mies tekee työt.

Jos joku nainen sanoo tekevänsä aloitteet itse, hän on joko 1) vähemmän viehättävä, 2) havittelee itseään tasokkaampia alfa-uroksia tai 3) hakee pelkkää seksiä. Pitkäaikaista suhdetta oman tasoisten miesten kanssa etsivien naisten on edullisempaa olla passiivisia.

 

Henry Laasanen pe 28.07. 07:51

Kommentit: 1

Juha Kivelä pe 28.07.2017 10:05 0

Perinteinen työnjako työnvälitystoiminnassakin saattaa kokea todellisen - tervetulleen - muutoksen, mikäli seuraava ajatus jalostetaan riittävän konkreettiseksi toiminnaksi!

https://yle.fi/uutiset/3-9741450

Itse ainakin odotan todella mielenkiinnolla, mihin tuollainen "päänavaus" voinee johtaakaan! - Nyt LIITOT laajemmalla rintamalla mukaan tuollaiseen toimintaan!

Kyseessä on luonnollinen kehityskulku ammattiyhdistyksen ja työnantajien välillä, jonka näkisin hyödyttävän pidemmällä aikavälillä kumpaakin työn osapuolta, eli työntekijää ja työnantajaa. Tämän lisäksi työntekijäpuolen ammattiliitto saa tarvitsemaansa uudistusta aatteelleen, jossa nyt on mahdollista aidosti huolehtia jo sopimusta tehdessä, että esim. työnantajien velvollisuudet ovat jo lähtökohtaisesti kunnossa!

Huoli TE-palveluiden siirtymisestä maakunnille ja mahdollinen "ulkoistaminen", josta menneen talvikauden aikana puhuttiin, on todellinen. Suomen HAITTAhallituksella ja -eduskunnalla on ollut tapana suosia kymmenin ja sadoin miljoonin yksityisiä "työnvälitystoimistoja", kuten BARONA GROUP OYJ:tä, josta Markus Oksa & Co. (lestamafia) ovat pystyneet sosialisoimalla yhteiskunnan hyvää, rakentamaan omistajilleen erittäin kannattavan, mutta kokonaisuutta ajatellen täysin turhan kommunistisen laitoksen tyyliin "valtio valtion sisällä"!

BARONA GROUP OYJ on yleisen tiedon mukaan ollut kiinnostunut listautumaan jopa pörssiin ja havitteleekin nyt TYÖELÄKEYHTIÖIDEN TYÖELÄKKEIDEN sosialisointia omistajiensa varallisuudeksi! - Tällainen erittäin haitallinen ja tuhoisa toiminta tulee estää!

Asiassa pysymiseksi blogi-kirjoituksen viimeiseen kappaleeseen voisi nainen -sanan tilalle vaihtaa tekstissäkin esiintyvän Jari Sillanpään.. kyseinen "julkkishan" toimii aivan Henryn kirjoittamalla tavalla, olemalla juurikin itse aktiivinen.. ;) jokainen voikin miettiä, mikä noista kolmesta vaihtoehdosta silloin Jaria kiinnostanee eniten.. ;) tietoa ko. asiasta on, muttei henkilökohtaista lähempää kokemusta Jarin kaa ;)



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Henry Laasanen

Poliittista korrektiutta ja valtavirtamedian punaviherfeminististä tulokulmaa karsastava ajattelija, joka on kiinnostunut eritoten sukupuoliasioista.

tuoreimmat

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04. 06:51

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01. 06:34

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01. 08:15

Ideologisten kuplien välinen sota

to 28.12. 13:23

Laasasen kirjaroviocaustin puintia

ke 27.12. 08:00

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12. 06:59

Cis-miehen blogieuro on kolme senttiä

ke 13.12. 12:14

Naisjääkiekkoilijan euro ei ole senttiäkään

ma 11.12. 07:44

Mustien kohtaama rasismi prostituutiossa

ma 04.12. 09:59

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

ti 21.11. 08:47

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Mitä sikarutto opettaa?

ke 18.07.2018 18:40

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Huippukokouksen tulos: nyt Suomi tarkkana!

ma 16.07.2018 23:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Mikä oli kuningas?

ke 18.07.2018 18:42

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52