Blogi: Professorin Ajatuksia, to 23.11.2017 11:25

Törkeä seksuallinen hyväksikäyttö

Oikeusoppineet ja media ovat hämmästelleet sitä, että kymmenvuotiaan tytön makaaminen ei ollut hovi- eikä käräjäoikeuden mielestä raiskaus vaan ainoastaan törkeä hyväksikäyttö, jonka perusteella tekijä sai kolmen vuoden tuomion. Alan kollegan mielestä korkeimman oikeuden tulisi vielä katsoa tapaus.

Koko vyyhti on äärimmäisen vastenmielinen kahdessa suhteessa. Ensinnäkin se on jälleen yksi Suomessa tapahtunut alaikäisen hyväksikäyttötapaus, jollaisia on meillä ollut aivan liian usein niin kantasuomalaisten kuin maahanmuuttajienkin tekemänä. Ei voi välttyä ajatukselta, että ainoa oikea seuraus sellaisesta olisi kuohitseminen, vaikka en toki vakavissani vaadi minkäänlaisen ruumiinosan poistoa suoritettavaksi oikeusvaltiossa, pikemminkin päinvastoin.

Toisaalta tapaus on jälleen yksi esimerkki sellaisesta kustannuksesta, jonka maamme löperö maahanmuuttopolitiikka on aiheuttanut. Tätäkään törkeää hyväksikäyttöä ei olisi tapahtunut maassamme, mikäli suomalainen maahanmuuttopolitiikka olisi ollut sellaista kuin kansan suuri enemmistö olisi tahtonut.

On syytä toivoa, että iljettävään tekoon syyllistynyt Juusuf Muhamed Abbud tulisi tuomion kärsittyään poistetuksi maastamme. Valitettavasti media ei ole ainakaan minun silmiini osuen kertonut sellaisesta. Se saattaa kertoa siitä, että Juusuf on Suomen kansalainen, jolloin hän ja hänen jälkeläisensä pysyisivät suomalaisten uhkana myös jatkossa.

Tämä kirjoitus on hyvä päättää tulevaisuudenkuvaan eli maahanmuuttopolitiikkansa osalta vielä Suomeakin typerämpään Ruotsiin. Siellähän 95,6% pahoinpitelyraiskauksista on maahanmuuttajien tekemiä.

Ei ole syytä olettaa, etteikö sama kehitys olisi edessä myös Suomessa, mikäli maahanmuuttopolitiikka jatkuu nykyisellä tuhansien ihmisten vastaanottolinjalla. Jo nyt yli puolet Helsingin tunnistetuista seksuaalirikosepäillyistä on maahanmuuttajataustaisia.

Sen seurauksena myös yhä useampi maassamme elävä lapsi joutuu kantamaan raskaan hinnan poliitikkojemme sinisilmäisestä hyväuskoisuudesta ja/tai maahanmuuttopoliittisesta liiketoiminnasta. Kysymys kuuluukin, että miksi me tavallisen kansalaiset hyväksymme tämän kaiken käyttäessämme valtaa äänestyskopissa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä voimme oppia Saksan tilanteesta?
Yli puolet Helsingin tunnistetuista seksuaalirikosepäillyistä on maahanmuuttotaustaisia
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia

Professorin Ajatuksia to 23.11. 11:25

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Katainen ei tunnusta tosiasioita

Klo 10:04.

Amnesty ei yllätä eikä ymmärrä

to 14.12. 08:35

Lista ja tuomio

ke 13.12. 12:58

Menestyksen avaimia kaikille Ylä-Savosta

ti 12.12. 14:30

Göteborgin murhapolttoyritys

ma 11.12. 08:14

Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

la 09.12. 14:42

IL julisti vaihtoehtoista totuutta vuoden 2015 maahanmuutosta

pe 08.12. 12:49

Yle unohti kertoa, että kuka uhkasi lasten ja alpakoiden turvallisuutta

to 07.12. 07:02

Keitä me suomalaiset olemme?

ke 06.12. 08:46

Yhdysvallat otti väestönsä kehityksen omiin käsiinsä

ti 05.12. 11:05

blogit

Vieraskynä

Presidentti Donald Trump tunnusti tosiasiat: Jerusalem on Israelin pääkaupunki

to 14.12.2017 17:28

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Katainen ei tunnusta tosiasioita

pe 15.12.2017 10:04

Jukka Hankamäki

Rotudenialismin lyhyet jäljet

to 14.12.2017 08:39

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12.2017 06:59

Arto Luukkanen

Niinistö - Iso Vilunki!

to 14.12.2017 17:25

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Muusikko Tero Vaara, kirjailija Ari Paulow ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho

pe 15.12.2017 11:58

Olli Pusa

Helsingin Sanomat valemediana

su 03.12.2017 14:21

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Helsingin Sanomat rakentaa ikioman punavihreän kuplan

to 14.12.2017 10:11

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Sheriffit tulevat!

pe 15.12.2017 10:05

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49