Euroopan unionin keskeinen perustamissopimus, Rooman sopimus täyttää tänään 60 vuotta. EU-eliitti juhlii pyöreitä vuosia tilanteessa, jossa kysymys ei enää ole, miten integraatiota jatketaan tästä eteenpäin vaan se, onko unionoin hajoaminen vielä estettävissä peruuttamalla hieman taaksepäin.

Britannian ero unionista alkaa olla varmaa. Hollannissa unioniin kriittisesti suhtautuva Vapauspuolue sai vaalivoiton, vaikka jäikin hurjimmista gallup-luvuista.

Seuraavan kerran kansalaisten Eurooppa-tuntoja mitataan Ranskan kaksissa vaaleissa. Ensin on presidentinvaalit huhti-toukokuussa. Kesäkuussa äänestetään Ranskan kansalliskokouksen eli parlamentin vaaleista.

Media on keskittynyt presidentinvaaleihin, jonka käsikirjoitus näyttää yhä selvemmältä. Talouspoliittinen keskitien kulkija Emmanuel Macron ja kansallismielinen Marine Le Pen jatkavat toiselle kierrokselle ja Fillon jää selvällä marginaalilla kolmoseksi. Maahanmuuttokriittinen Le Pen häviää monikulttuurin innokkaalle kannattajalle Macronille parillakymmenellä prosenttiyksiköllä.

Eliitti kaikkialla Euroopassa tulkitsee Macronin voiton Ranskan kansan tueksi noudatetulle Eurooppa- ja maahanmuuttopolitiikalle. Kansallismieliset kaikkialla Euroopassa tulkitsevat Le Penin kannatuslukeman merkittävän kasvun merkiksi siitä, että lopullinen kansallinen käänne on enää yhden vaalikauden päässä.

Tulkinta, jonka kaikki voivat hyväksyä, on se että politiikan suurin jakolinja ei enää ole vasemmiston ja oikeiston välinen vaan jokin muu. Kaksi sitaattia yhdysvaltalaisen Gatestone-instituutin sivuilla julkaistusta artikkelista kiteyttää, mistä on kyse.

“Ellei Macronin kupla puhkea, tämä voi merkitä uudelleenlinjausta, ei vain Ranskan politiikassa vaan länsimaisessa politiikassa yleisestikin, pois vasemmisto-oikeisto-jaosta joka on hallinnut läntistä politiikkaa Ranskan vallankumousta ja kohti jakoa kansan ja eliittien välillä”, sanoo ranskalainen politiikan kommentaattori Pascal-Emmanuel Gobry.

“Tämä jako ei enää ole vasemmiston ja oikeiston vaan patrioottien ja globalistien välinen”, totesi presidenttiehdokas Marine Le Pen.

Kyse on ensimmäisestä kerrasta Ranskan politiikassa, kun sekä sosialistipuolue että keskustaoikeistolainen puolue (republikaanit, entinen UMP) putoavat ensimmäisellä kierroksella.

Yhdysvalloissa valta on edelleen kahdella pääpuolueella, mutta sekä Trumpin valinta että Bernie Sandersin kyky uskottavasti haastaa Clinton demokraattien esivaaleissa kertovat samasta ilmiöstä: vanha eliitti haastetaan joka maassa.

Todellinen pommi kytee kuitenkin Ranskan parlamenttivaaleissa. Alahuoneen eli kansalliskokouksen jäsenet valitaan jo kesäkuussa heti presidentinvaalien jälkeen.

“On hienoa tulla valituksi presidentiksi. Mutta sillä ei ole juuri merkitystä, jos sinulla ei ole enemmistöä parlamentissa ohjelmasi toteuttamiseksi”, kirjoittaa Politico.

Ranskan sekoitus presidenttivaltaista ja parlamentaristista järjestelmää tuottaa joskus kämppäkaveruudeksi (cohabitation) kutsutun ilmiön, jossa valta ei ole oikein millään ryhmittymällä. Presidentti nimittää pääministerin, mutta tämän on kuitenkin nautottava kansalliskokouksen luottamusta.

Marine Le Penin Kansallisella rintamalla on tällä hetkellä vain kaksi edustajaa parlamentissa. Ranskan vaalijärjestelmä ei ole suhteellinen, eli pienet puolueet eivät saa juuri lainkaan edustajapaikkoja. Macronin uudella liikkeellä ei ole edustajia ollenkaan.

Viime kesäkuussa tehdyn kannatusmittauksen mukaan Le Penin Kansallinen rintama voisi kesäkuun 2017 parlamenttivaaleissa saada noin 60 paikkaa, hieman yli kymmenen prosenttia paikoista. Puoluekentän pirstaloituminen Macronin liikkeen johdosta voi kuitenkin muuttaa asetelmaa.

Varmalta näyttää kuitenkin se, että Kansallinen rintama saa vihdoin merkittävän aseman Ranskan parlamentissa. Todennäköiseltä vaikuttaisi myös se, että Macron jää vaille enemmistöä parlamentissa. Kansallismielisten ja eliitin välinen kamppailu jää kytemään Ranskassa, ja se tuskin voi olla heijastumatta muuhun eurooppaan.