Blogi: Timo Vihavainen, ma 20.03.2017 09:09

Idänkaupan kultaiset ja muutkin vuodet

Kulta-ajan analyysiä

 

Inkeri Hirvensalo&Pekka Sutela, Rahat  pois bolševikeilta. Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa. Siltala 2017, 415 s.

Финляндия. Новые вызовы и возможности для экономического сотрудничпества с Россиенй. Санкт-Петербург, Издательско-полиграфическая ассосиация университетов России 2015, 222 с.

 

Hirvensalon ja Sutelan kirjan nimi on turhan vaatimaton ja muutenkin hieman omituinen. Itse asiassa kirjoittajat käsittelevät Suomen Venäjän-kauppaa 1800-luvulta lähtien ja hieman kauempaakin. Mitä nimeen tulee, sen tarkoitus mahdollisesti on jo heti kättelyssä kertoa lukijalle, että Suomen puolelta kaupassa oli kysymys voiton tavoittelusta.

Sellaistahan kauppa aina on, voidaan sanoa, mutta totalitaarisen valtion näkökulmasta asia ei välttämättä ole näin ja aina on periaatteessa mahdollista vaikkapa tulkita asiat niin, että on olemassa pakotettuja kauppasuhteita, jotka ovat toiselle osapuolelle pysyvästi epäedullisia. Ns. sosialistisen ystävyysliiton mailla näyttää olleen tuontapaisia käsityksiä omasta idänkaupastaan. Neuvostoliittoa ei niissä ole tarkasteltu kärsivänä osapuolena.

Toki yritys sanoa yhdellä tai kahdella sanalla kokonaisarvio mistä tahansa kymmenien tai satojen vuosien ajan kestäneestä toiminnasta on väistämättä enemmän tai vähemmän mielivaltainen.

Sitähän oli huonompia ja parempia päiviä ja vuosia. Joka tapauksessa idänkauppa tai laajemmin Venäjän kanssa käytävä kauppa on ainakin autonomian ajoista lähtien ollut Suomelle tärkeää, mutta keskimäärin ei sentään kaupan keskeinen osa toisin kuin usein luullaan.

Varsin hurjalta kuulostaa väite, jonka mukaan Kalevi Sorsa joskus sanoi Neuvostoliiton kaupan aina olleen Suomen kaupasta neljänkymmenen prosentin luokkaa. Virhe on huikea, sillä keskimäärin sen suuruusluokka oli viistoista prosenttia ja aivan lyhyeksi aikaa se hyppäsi jopa lähes 27 prosenttiin.

Neuvostoliitonkin kannalta Suomen kauppa joka tapauksessa oli tärkeää. Maan kapitalistisista kauppakumppaneista Suomi oli usein kakkosena heti Länsi-Saksan jälkeen. Toki sosialistimaat olivatkin paljon suurempia kumppaneita.

Suomen tärkeys perustui kuitenkin sen tuotteiden laatuun ja valikoimaan. Keskeinen elementti olivat laivat ja mukana oli paljon muutakin sellaista tavaraa, joka oli niin sanotusti kaksoiskäyttöistä eli myös potentiaalista sotilastavaraa. Varsinaisten aseiden ja niihin liittyvän teknologian vientiä valvoi CoCom-niminen organisaatio, jolla ei tosin ollut tähän mitään juridisesti pätevää mandaattia, mutta jonka neuvot ymmärrettiin tietyistä syistä ottaa varteen.

Idänkaupassa oli omat instituutionsa, joihin kuuluivat muun muassa clearingtilit.Julkisuudessa rummutettiin kaupan ongelmattomuutta, se kun muka oli automaattisesti tasapainossa ja kasvoi ja kehittyi suhdanteista vapaana.

Tilanne oli tosiasiassa päinvastainen. Hurjimmillaan hypättiin Suomen 390 miljoonan ruplan ennätysvelasta vuoden 1981 lopussa 300m miljoonan ruplan saatavaan vuoden 1981 lopussa, runsaan vuoden aikana.

Tämä liittyi öljyn hinnan vaihteluun ja muistakaamme, että rupla oli tuohon aikaan dollaria suurempi rahayksikkö, yleensä tosin hieman puntaa pienempi.

Clearingjärjestelmä tuotti monenmoista päänvaivaa ja myös kuluja muun muassa Suomen pankille, jonka palveluksessa kirjoittajatkin ovat työskennelleet. Asiaan liittyivät muun muassa niin sanotut kuolleet sielut eli kauppa sellaisilla hyödykkeillä, joita ei tosiasiassa ollut olemassa.

Joka tapauksessa idänkauppa oli suomelle tärkeää. Nokian piirissä on arvioitu, ettei kännykkäihmettä olisi voinut syntyä ilman idänkaupan luomaa pohjaa. Suomen metalliteollisuus myös kasvoi huomattavaa vauhtia sotakorvausten jälkeen ja on arvioitu, että niillä ja niitä seuraavalla idänkaupalla oli asiassa ehkä ratkaiseva rooli.

Olisi kuitenkin väärin sanoa, toteavat tekijät, että tämä olisi merkinnyt Suomen metalliteollisuuden syntyä. Se oli tuottanut laivoja muun muassa Venäjän laivastolle jo autonomian aikana ja tuotti niitä myös maailmansotien välisenä aikana, jolloin kauppa itäöisen naapurin kanssa oli vain pari prosenttia kauppavaihdosta. Metalliteollisuus sen sijaan kyllä laajeni nimenomaan idänviennin ansiosta ja se oli tärkeää. Ei se länsimarkkinoita olisi tuosta vaan valloittanut.

Satuin muistamaan lehden nimeltä Финский торговый журнал noin vuodelta 1930, jossa venäläisille mainostettiin suomalaisen telakan kykyä rakentaa panssarilaivoja. Sukellusveneitä ei nostettu esille ehkä siksi, että venäläiset rakensivat niitä jo samaan aikaan saksalaisten kanssa, kuten mekin.

Mutta mitä myöhempiin vaiheisiin tulee, kuten tunnettua, clearingkauppa loppui sitten rytinällä ja samassa yhteydessä koko kaupan määräkin romahti äkillisesti.

Olisi liioittelua sanoa, että tämä tapahtui varoittamatta. Toisaalta asiasta saatiin tietoa, mutta toisaalta saatiin ja levitettiin myös vastakkaista tietoa. Tilanne oli hieman samanlainen kuin Stalinin saamissa tiedoissa Saksan aikeista kesällä 1941.

Joka tapauksessa Neuvostoliiton romahdus oli raju eivätkä sen vaikutukset kenties olisi olleet paljoakaan pehmennettävissä. Clearingin jatkaminen tuskin olisi ollut ratkaisu.

Sivumennen sanoen, Neuvostoliiton hajotessa perustettiin Virolle salaapäin tili Suomen pankkiin. Sieltä vietiin lahden yli melkoisia määriä ns. riihikuivia seteleitä autolla. Mainittakoon, että vastaava operaatio oli tapahtunut myös vuonna 1918, jolloin setelit toimitettiin satamaan potkukelkoilla.

Oliko kahdenvälinen idänkauppa ja eritoten clearingkauppa Neuvostoliiton kanssa sitten Suomelle siunaus vai ei, ovat kirjoittajat kysyneet alan veteraaneilta ja saaneet ristiriitaisia vastauksia.

Tulkitsen, että kirous se ei missään tapauksessa ollut, mutta ei myöskään mikään ihmeellinen ja joka suhteessa siunauksellinen instituutio, jonka puitteissa suomalaiset olisivat vuolleet helppoa rahaa todella yrittämättä. Mutta joka tapauksessa asia onnistuttiin hoitamaan hyvin, huolimatta siitä, etteivät alan toimijat tienneet Neuvostoliitosta oikeastaan mitään, kuten tekijät useaan otteeseen huomauttavat.

Kekkosella oli mitä esittää, kun hän aikoinaan tarjosi maansa ulkopolitiikan tuloksia malliksi muillekin. Tosiasia tietenkin on, ettei samasta potista olisi ollut kovin monelle jakaa.

Kokonaisen historiallisen aikakauden arvioiminen on, kuten sanottu, mahdoton tehtävä, mutta sen sijaan meidän on vaikea kuvitella sille parempia vaihtoehtoja ja helppo kuvitella sille ikävämpiä vaihtoehtoja. Kysykääpä vaikka virolaisilta.

Hirvensalon ja Sutelan kiinnostavan ja monipuolisen kirjan jälkeen on sopiva hetki selailla Venäjän kaupallisen edustuston tuottamaa kirjaa, jossa pohditaan taloudellisen yhteistyön mahdollisuuksia nykyoloissa.

Kirja on venäjänkielinen ja siis ilmeisesti osoitettu rajantakaisille kauppakumppaneille ja venäläisestä näkökulmasta kirjoitettu.

Yllättävää ei ole, että laivat, arktinen teknologia ja muun muassa kuuluisat pienoissukellusveneet ovat saaneet kirjassa palstatilaa samoin kuin ydinvoima. Niin ovat myös uudemmat yhteistyöalueet bioteknologiaa myöten.

Kirjassa torjutaan väitteet siitä, että Venäjä, pakotteista loukkaantuneena, olisi nyt kääntynyt itään, eritoten Kiinaan, Koreaan ja Japaniin. Kauppa niiden kanssa on vain kolmannes Euroopan kaupasta. Venäjän ”idänkauppa” kyllä kasvaa, mutta se ei vähennä intressiä Eurooppaan yleensä ja Suomeen erityisesti. Sitä tarvitaan jo tasapainon vuoksi.

Venäjästä tulee eurooppalainen maa, korostavat kirjoittajat ja tälle uskolle antaa pontta se ainutlaatuinen kokemus molemminpuolisesti edullisesta yhteistoiminnasta, joka Venäjällä on Suomen kanssa. Suomen nykyisessä taloustilanteessa asia on sillekin varsin tärkeä.

Karjalaa aikoinaan johtaneen V.A. Šljaminin päätoimittaman kirjan on sen alkusivuilla arvostellut Suomen-kaupan veteraani Juri Piskulov, joka pitää kirjaa hyödyllisenä, mutta olisi kaivannut siihen lisää asiaa idänkaupan kulta-ajan merkityksestä Suomen teollistumiselle.

Kajoamatta sen enempää tähän kiinnostavaan kirjaan, voidaan todeta, että käsitys myyttisestä kulta-ajasta on hyvin tiedossa rajan molemmin puolin.

Sen tärkeyttä ei kannata kiistää ja on hyvin todennäköistä, että sen jälkimaine saattaa edesauttaa suhteiden kehittämistä nykyäänkin. Venäjän puolella sitä tarvittaisiin etenkin Karjalassa, joka on taloudellisesti myös heikkojen suomalaisalueiden tärkeä naapuri, kuten kirjan tilastollisesta osasta selviää.

Timo Vihavainen ma 20.03. 09:09

Kommentit: 1

Juha. ma 20.03.2017 15:48 0

Itse muistan sen korvia vihlovan parun siitä, kun öljyn maailmanmarkkina hinta laski. Autoilijan korvissa tuollainen ei paljoa hilpeyttä herättänyt. Ja kun Suomesta on kysymys, asiaa jauhettiin viikko kaupalla joka jumalan A-Studiossa ym. Niin kuin asia olisi siitä kummennut. Idänkauppa oli todella tärkeää Suomen vaateteollisuudelle ja tietenkin laivanrakennukselle sekä rakennusteollisuudelle. Nyt EU-Suomi on EMÄ-TYHMYYKSISSÄÄN kauppapoliittisesti "luokan mallioppilaan" tavoin vetänyt nupit kaakkoon siinä, kuinka Venäjää solvataan ja blokataan oma ulkomaankauppa tuohon idän jättiläiseen. EU:n Keski-Eurooppalaisille jäsenille "boikotti" ei paljoa merkitse, sillä niiden Venäjän vienti on minimaallista Suomeen verrattuna. Ja kuten nuo "wanhat sivivstysvaltiot" ovat aina osanneet, kiertävät itse surutta tuota EU:n itsekin aiheutettua Ukrainan päänsärkyä, josta koko leikkikalujen vieminen hiekkalaatikolta johtuukin. Suomi taas tsuhnamaisesti kuten aina ampuu omaan jalkaansa suurella hartaudella. Tästä malliesimerkki oli tomeran ulkoministerimme Timo Soinin (pers) Venäjän edustajan kutsumatta jättäminen Helsingin kokoukseen EU:n kanssa, joka olisi voinut availla solmuja. Tätä kovasti Venäjä protestoi ja muut EU -maat ihmettelivät. Heille voin sanoa, että ihmetelkää vaan, eikä se siihenkään lopu, koskapa "Mate in Finland."

Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kuvien voima

Klo 18:21.

Pimeitä voimia vastaan

Klo 09:16.

Liberalismin kysymyksiä

ke 29.03. 09:02

Pietarissa tapahtuu

ti 28.03. 09:15

Kun politiikka vielä oli politiikkaa

la 25.03. 10:09

Venäjän Suuri vallankumous

pe 24.03. 09:32

Hattujen perintö

to 23.03. 09:38

Ruutikellari

ti 21.03. 13:13

Idänkaupan kultaiset ja muutkin vuodet

ma 20.03. 09:09

Varoitus Turkille ja muullekin Euroopalle

pe 17.03. 21:54

blogit

Juha Ahvio

Vasemmistolaiset perustuslakipopulistit politikoivat perusoikeuksilla

ma 13.03.2017 09:07

Professorin Ajatuksia

Seurakunnat demonstroivat maahanmuuttopolitiikkaa vastaan

ti 07.03.2017 08:21

Jukka Hankamäki

Miten Perussuomalaisten puheenjohtaja valitaan?

ti 07.03.2017 17:39

Arto Luukkanen

Huomiseksi Suomen naisille onnea ja ruusuja!

ti 07.03.2017 13:43

Musta Orkidea

Tom of Finland on ahterista

to 09.03.2017 11:54

Heikki Porkka

Kenen kanssa marjaan? Grönlundin vai Halla-ahon?

ti 07.03.2017 20:16

Olli Pusa

Euroopan hulluuden taustat?

to 16.03.2017 13:45

Alan Salehzadeh

Kenen agendaa suurmoskeija palvelee?

ke 22.03.2017 11:51

Janne Suuronen

Ylimitoitetut maataloustuet

ti 28.03.2017 16:28

Reijo Tossavainen

Rikolliset Halla-aho ja Vapaavuori

ke 08.03.2017 12:53

Jessica Vahtera

Kansallismielisyys on rikkaus

ti 21.03.2017 11:39

Timo Vihavainen

Hartaat harrastajat

ke 15.03.2017 09:49