Yle uutisoi varsin tarkoitushakuisesti Hollannin vaaleista. Uutisoinnin perusteella aihetta huonosti tunteva henkilö saa käsityksen, jonka mukaan 25 prosentin menetys parlamenttiedustajien paikoissa on voitto ja vastaavasti 25 prosentin lisäys parlamenttipaikkoihin on tappio.

Lisäksi Ylen tv-uutiset välttelee kertomasta sosialidemokraattien jättitappiosta, jonka myötä työväenpuolue PvdA on menettämässä lähes 80 prosenttia parlamenttipaikoistaan.

Yleisradion äärivasemmistolainen toimittaja Sampo Vaarakallio kirjoittaa vaalien olleen kova paikka sosialidemokraattiselle puolueelle eli ”Hollannin työväenpuolueelle, jonka kannatuksesta lähti 20 prosenttiyksikköä”.

Teknisesti Vaarakallio on oikeassa, mutta jos hän haluaisi antaa lukijalle oikean mielikuvan sosialidemokraattien romahduksesta, hän kertoisi työväenpuolueen menettäneen lähes 80 prosenttia kannatuksestaan. Punaiselle toimittajalle 20 prosenttiyksikköä on mielikuvan luomisen kannalta miellyttävämpi kirjoittaa kuin koko totuuden paljastava lähes 80 prosentin romahdus.

Sosialidemokraatit ovat pääsyyllisiä Hollannin yltiöliberaaliin maahanmuuttopolitiikkaan, joten äänestäjät antoivat poliitikoille selkeän viestin politiikan reilusta kiristämisestä.

On myös syytä muistaa, että vaaleissa eniten ääniä saaneen VVD-puolueen puheenjohtajan Mark Rutten maahanmuuttopoliittiset kannanotot liippasivat hyvin läheltä Ylen äärioikeistolaiseksi nimittämän Geert Wildersin puheita.

Jos Rutte ei muuta puheitaan teoiksi, tarkoittaa se seuraavissa vaaleissa VVD:n jyrkkää alamäkeä sosialidemokraattien esimerkin viitoittamalla tiellä.

Rutte saa seuraavalla vaalikaudella ankaraa paineistusta Geert Wildersiltä, joka tulee varmuudella pitämään huolen, että Rutten ennen vaaleja esittämät kannanotot eivät unohdu kansalaisten mielestä.

Yleisradiosta on pitkään jatkuneen uutisointitavan perusteella kasvanut neuvostoliittolaisesta uutisoinnista muistuttava media, jonka alkuperäisen mallin maailma menetti Neuvostoliiton romahduksen myötä. Mielikuvien luominen tuntuu olevan toimittajille tärkeämpää kuin koko totuuden kertominen.

Yleisradion uutisointi tuo mieleen Radio Jerevanin huumorin, jossa totuus kerrotaan sarkasmin ja ironian keinoin.

Meiltä kysytään:
Voiko sosialistisen maan kansalainen joka tilanteessa ilmaista mielipiteensä vapaasti?
Me vastaamme:
Periaatteessa kyllä. Varsinkin, jos hän asuu ei-sosialistisessa maassa.

Meiltä kysytään:
Emmekö voi vaikuttaa siihen, että Yhdysvallatkin siirtyisi sosialismiin?
Me vastaamme:
Periaatteessa kyllä. Mutta mistä vehnä sitten ostettaisiin?

Meiltä kysytään:
Onko mahdollista, että Neuvostoliitossa puhkeaisi rotumellakoita?
Me vastaamme:
Periaatteessa ei. Meidän maassammehan ei ole valkoisia ja mustia, vaan pelkästään punaisia.

Meiltä kysytään:
Miksi meillä on vain yksi puolue?
Me vastaamme:
Eikö yhdessä sitten ole tarpeeksi?

Viimeinen esimerkki Radio Jerevanin totuushuumorista osuu mainiosti sekä valtamediaan että Suomen eduskuntaan, jossa istuu tällä hetkellä kahdeksan sosialidemokraattista puoluetta, jotka käyvät vuoron perään hallituksessa k*settamassa suomalaisia.

Nykyajan poliittisissa puheissa ja uutisten välittämisessä tuntuu olevan tärkeämpää tyydyttää oman ammattikunnan edustajat kuin kertoa kansalaisille miten asiat oikeasti ovat.

Poliitikot ovat olleet jo vuosikymmenien ajan rutinoituneita valehtelijoita, mutta toimittajien halu hämärtää todellisuutta on kasvanut hälyttäviin mittoihin, kun ajatellaan demokraattista yhteiskuntaa, jossa kansalaisten pitäisi päättää tosiasioiden perusteella keneen luottavat päätöksentekijänä.

Nähtävästi suomalaiset rakastuivat neuvostoaikana niin syvästi neuvostoliittolaiseen menoon, että eivät halua päästää irti vanhasta traditiosta, jonka mukaan kaikki mitä valtamedia kertoo, on totta, ja toisaalta uskomuksesta, jonka mukaan poliitikko muuttaa linjaansa seuraavalla kaudella, tai jos ei seuraavalla, niin viimeistään sitä seuraavalla.

Pöljää porukkaa, sanoo pohjoisen väki.