Avoin kirje Professoriliitolle

Olen yhä professoriliiton jäsen ja odotin mielenkiinnolla liittoni kannanottoa professori Tapio Puolimatkan jutussa.

Kuten tunnettua, hän on Jyväskylän yliopistossa hiljattain joutunut vääristelevien, poliittisluontoisten hyökkäysten kohteeksi ja häntä on uhattu jopa virasta erottamisella.

Täytyy todeta, että hämmästykseni oli melkoinen, kun liittoni edustajana esiintyvä, Jaana Hallamaa-niminen henkilö esittikin hyökkäävän lausunnon Puolimatkaa kohtaan.

En tiedä, oliko hyökkäys kotimaa.24 –nettijulkaisun pyytämä, vai spontaanisesti sinne tarjottu, enkä myöskään tunne asian mahdollisia poliittisia taustoja.

Selvää joka tapauksessa on, että kyseinen lausunto oli ammattiliiton edustajan kannalta täysin sopimaton ja suorastaan skandaalimainen suuntautuessaan erään ammattikunnan jäsenen sananvapautta vastaan.

Sitä paitsi voidaan todeta, että lausunto sisälsi sen tasoista väärinymmärrystä, että sitä on pakko pitää tarkoitushakuisena. On syytä odottaa kirjoittajan pystyvän paremmin ymmärtämään lukemansa tekstin.

Väärintulkinnan motiiveja en ryhdy tarkemmin arvailemaan, mutta voinee kuvitella sen liittyvän kirkollisiin virtauksiin ja mahdollisesti ajankohtaisiin kilpailuihin eri suuntausten välillä. Sellaiset motiivit ovat itse asian kannalta kuitenkin vailla merkitystä.

Tärkeää ja erittäin ikävää sen sijaan on, että tässä on, jopa peräti oman ammattiliiton taholta, pantu pelinappulaksi yliopiston professorien sananvapaus ja kannatetaan sen rajoittamista jopa mielivaltaisilla perusteilla (pahastuminen).

Se kirjoituksessa esitetty väite, ettei professori voi koskaan toimia yksityishenkilönä, on yksinkertaisesti yhtä törkeä kuin vääräkin.

Professorin ammattiin kuuluvat tutkimus ja opetus, jotka on hoidettava asian vaatimalla tavalla, mutta yksityishenkilönä hänellä on ja täytyy olla kaikkien kansalaisten tapaan lupa esittää mitä tahansa haluamiaan näkemyksiä myös julkisesti.

On vanha traditio, että professorit kirjoittavat esseitä, joissa tämän kirjallisuudenlajille ominaisesti voidaan spekuloida ja leikkiä vapaasti kaikilla mahdollisilla ajatuksilla.

Hallamaa esittää, että professoria sitoisivat myös journalistin ohjeet, mikä varmaankin pitää paikkansa silloin, kun hän esiintyy journalistina. Muutoin tällaisen vaatiminen olisi yhtä mieletöntä kuin tutkimuksen ja esseen sekoittaminen toisiinsa.

Mitä tulee konkreettisesti siihen artikkeliin, johon professori Puolimatkaa vastaan nostettu kohu perustuu, on kiinnostavaa nähdä, miten alkeellisesti ja tarkoitushakuisesti sitä on eri yhteyksissä tulkittu ja valitettavasti tämä koskee myös professori Hallamaan kirjoitusta.

Puheet pedofilian ja homoseksuaalisuuden rinnastamisen sallimattomuudesta ovat tässä kohden vain ala-arvoista demagogiaa. Kaikkien asioiden kaikinpuolisen tarkastelun ja siis myös toisiinsa rinnastamisen täytyy vapaassa maailmassa olla sallittua.

Kyseisessä artikkelissa ei ole merkkiäkään siitä, että kirjoittaja olisi leimannut homot pedofiileiksi tai päinvastoin. Mikäli näin olisi, kaipaisi asia tietenkin tutkimuksellisia argumentteja. Rinnastus löytyy siitä, että molempia ominaisuuksia pidetään yleisesti perinnöllisinä. Asia ei siitä muuksi muutu, onko se jonkin mielestä korrektia vai ei.

Kyvyttömyys ja/tai haluttomuus ymmärtää artikkelin tarkoitusta näyttää levinneen kovin laajalle, mikä tuskin johtuu pelkästään lukijoiden vajavaisesta ymmärryksestä. Sen syitä en tässä halua spekuloida, mutta väärin käsittäminen on ollut syvää ja täydellistä. Ilmeisesti monet ovatkin taas kerran jättäneet itse artikkelin lukematta ja luottaneet sen sijaan sellaisiin journalisteihin, joilla nuo tunnetut journalistin ohjeet ovat jääneet sisäistämättä.

Erityisen kummallinen on Hallamaan maininta siitä, että artikkelissa nojauduttaisiin kovasti vanhentuneisiin lähteisiin. Esimerkkinä hän mainitsee Kinseyn.

Kasvatuksen historian tutkijan kannalta on toki mieletöntä ajatella lähteiden voivan vanhentua. Itse asiassa kirjoittajan olisi ehkä kannattanut aloittaa teemansa käsittely kauempaa –Freudista. Hallamaan tokaisu siitä, että uudempaa seksuaalitutkimusta on olemassa, ei suinkaan muuta sitä tosiasiaa, että kinseyläinen traditio on nimenomaan lapsen seksuaalisuuden tulkinnan osalta yhä vahvasti hengissä, kuten artikkelissa mainituista lähteistä käy ilmi.

Koko asian julkiselle käsittelylle näyttää olevan ominaista se, että itse pääasia unohdetaan. Pääasia nimittäin on sananvapaus ja sen loukkaamattomuus, mikä on yliopiston professorin kaltaisen profession kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Mikäli professorien kirjoittelua ruvetaan valvomaan joidenkin opiskelijakuppikuntien valitusten pohjalta, ollaan jo akateemiselle yhteisölle täysin sopimattomalla tiellä.

Aivan uskomatonta on, mikäli Professoriliitto, professorien oma edunvalvontajärjestö ryhtyy myötäilemään ja jopa edistämään tällaista toimintaa.

Professoriliiton jäsenenä ja kansalaisena haluan liitoltani suoran vastauksen siihen, miten se suhtautuu varapuheenjohtajansa mielenilmaukseen professori Puolimatkan asiassa.

Asia ei ole tärkeä vain minulle henkilökohtaisesti, sillä on myös hyvin laajaa yhteiskunnallista kantavuutta.

Sulkavalla 10.8.2018

Timo Vihavainen

Professoriliiton jäsen