Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 11.06.2018 13:24

Yle raiskaajien ja vaimonhakkaajien asialla

Yleisradiokin taipui lopulta analysoimaan Saksassa tapahtunutta kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan tekemää 14-vuotiaan tytön raiskausmurhaa. Jutussa toistetaan useamman kerran, että kyse on yksittäisestä teosta, kuten ns. suvaitsevaistolla on ollut tapana niiden pyrkiessä vähättelemään turvapaikanhakijoiden hirmutekoja.

Tosiasia kuitenkin on, että kyseinen irakilainen ei tainnut olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Häntä oli nimittäin jo aiemmin epäilty 11-vuotiaan raiskauksesta ja kaveri oli tullut myös pahoinpidelleeksi ja ryöstäneeksi vastaansa osuneita ihmisiä - ja vieläpä hyökänneeksi naispoliisin kimppuun. Tästä kaikesta huolimatta hän sai kuljeskella vapaasti tavallisten ihmisten parissa.

Kysymys kuuluukin, että miksi verorahoitteinen mediamme ei tällä(kään) kertaa kertonut koko totuutta? Eihän siitä ole kuin pari päivää kun Ylen toimittaja jätti kertomatta olennaisia tietoja nyyhkyjutussaan Suomessa vaimoaan piesseestä elintasopakolaisesta - eikä silloin osannut edes jälkikäteen hävetä "uutistaan" (lainausmerkit eivät tällä kertaa osoita sitä, että sana olisi suora lainaus).

Edelle kirjoitetun seurauksena on kysyttävä, että eikö Yleisradiolla ole minkäänlaista kunnianhimoa juttujensa tason suhteen tai edes vastuuta heitä rahoittavien veronmaksajien suuntaan. Ei edes sellaista, että uutisissa kerrottaisiin tasapuolisesti ja asioiden kaikki puolet valottaen tosiasiat?

Miten olisi vaikkapa kokeilumielessä rehellinen maahanmuuttajiin liittyvä uutinen. Edes siksi, että syntyisi ihan oikea yksittäistapaus Ylen uutisoinnissa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orjille auttava puhelin
Ylen vastuullinen journalismi Britannian pedofiiliringin ja Ruotsin pikkuprinsessan valossa
Jos meilläkin järjestettäisiin kansanäänestys Yle-verosta...

Professorin Ajatuksia ma 11.06. 13:24

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa

Klo 17:39.

Ei syytä huoleen

ti 19.06. 13:13

Saksassa toteutui johtajan vastuu

ma 18.06. 13:17

Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

la 16.06. 11:36

Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa

pe 15.06. 13:45

Vakava media

to 14.06. 17:26

HS yksisilmäisten asialla

ke 13.06. 18:11

Sanna Marinin märkä päiväuni

ti 12.06. 11:41

Yle raiskaajien ja vaimonhakkaajien asialla

ma 11.06. 13:24

Mitä länsinaapurissamme on tapahtunut?

su 10.06. 11:19

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Amerikkalaiset konservatiiviset kirkkokunnat Soros-solutuksen kohteina

ke 20.06.2018 17:42

Professorin Ajatuksia

Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa

ke 20.06.2018 17:39

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvallat eroaa YK:n ihmisoikeusneuvostosta

ke 20.06.2018 08:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Bagdadissa on turvallisempaa kuin paikoitellen Ruotsissa

ti 19.06.2018 09:04

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Enkeleitä on

ke 20.06.2018 17:40

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28