Ennen presidentti Urho Kekkosen kautta ja varsinkin sen aikana Neuvostoliitto tunkeutui eri tavoin Suomen hallinnon ja valtamedian ytimiin.

Loikanneiden neuvostovakoojien mukaan jokaisessa hiukankaan merkittävässä suomalaisessa mediassa työskenteli vähintään yksi Neuvostoliiton edusta huolta pitävä henkilö. Esimerkiksi Yleisradio oli pullollaan neuvostomielisiä toimittajia, joille idän kommunistivaltio oli toiveiden kultamaa ja Yhdysvallat kyltymättömän vihan kohde.

Neuvostoliiton poliittinen vaikutusvalta Suomen sisäisiin asioihin [ja ulkopolitiikkaan] oli niin valtava, että se kykeni vaikuttamaan ratkaisevalla tavalla Suomen presidentin valintaan!

Suomi oli neuvostovuosina maa, jonne Neuvostoliiton ahdistavaa, rajoittavaa ja väkivaltaista todellisuutta pakoon pyrkineiden ei kannattanut tulla. Jokainen kiinni saatu palautettiin, vaikka varmuudella tiedettiin, että loikanneen henkilön kohtalo ei ole ruusuinen, jos ylipäätään säilyttää henkensä.

Neuvostoliitto romahti 90-luvun alussa, mutta Suomi on ainoa itänaapurin rautasaappaan alla ollut maa, jossa neuvostovuosien poliittisia kiemuroita ei ole vieläkään kyetty puimaan avoimesti. Pöytä on jäänyt puhdistamatta.

Totalitaristista yhteiskuntamallia edustaneiden kommunistien valtaosa käänsi takkinsa ja valtavia avustussummia Neuvostoliitosta saanut skdl katosi puoluekartalta saaden seuraajakseen vasemmistoliiton, jonne osa kommunisteista siirtyi.

Keskustapuolue (nyk.keskusta) nautti edelleen täyttä luottamusta, vaikka sen merkittävien edustajien tiedettiin vastaanottaneen lahjuksia ja laverrelleen Suomen sisäisistä asioista (maanpetturuus).

Ennen Neuvostoliiton romahdusta, vuonna 1990, hiipui Demokraattinen Vaihtoehto (Deva), skdl:stä irtautuneiden taistolaiskommunistien johtama äärivasemmistolainen puolue, joka oli perustettu vuonna 1985, kun skdl pyrki tekemään hajurakoa väkivaltaisen toiminnan hyväksyneisiin vähemmistökommunisteihin.

Osa kommunisteista liittyi alun perin Saksassa perustettuun länsivastaiseen liikkeeseen, vihreisiin. Saksan vihreissä entiset natsit ja kommunistit ovat tehneet työtä rinta rinnan. Ilmiselvänä tarkoituksena on ollut länsimaisen sivistysyhteiskunnan alasajo. Vihreän liikkeen piirissä on puolustettu pedofiliaa (islam), moniavioisuutta (islam) ja totaaliavoimia rajoja. Suomessa vihreistä tuli vasemmistoliiton rinnalle toinen vanhojen kommunistien suosikkipuolue.

Euroopan unioniin liittymisen kuviteltiin olevan merkki vapauden saavuttamisesta. EU- jäsenyyden ajateltiin olevan signaali ajatuksen ja sanan vapauden saapumisesta myös Suomen kamaralle.

Sai Suomessa aiemminkin sanoa mielipiteensä ääneen, mutta väärä mielipide johti usein henkilön nonsaleeraukseen eli hän sai persona non grata –aseman poliittisen eliitin ja median valtaosan silmissä.

Valtamediassa oli neuvostoaikana enemmän variaatiota kuin nykyisin, joka kertonee millaiseen ”vapauden” unioniin 90-luvulla liityttiin neuvostovuosien jälkeen. Kritiikin estäminen tai sen kieltämiseen viittaavat toimet eivät ole merkkejä matkasta kohti vapautta vaan juuri päinvastaiseen suuntaan, harvainvaltaan, joka on eräs totalitarismin tunnusmerkeistä.

Totalitaristisen yhteiskunnan muodostumisen merkkejä ovat esimerkiksi

1) sananvapauden rajoitukset,

2) ennakkosensuuri,

3) näytösoikeudenkäynnit,

4) totuuden ja valheen tietoinen sekoittaminen,

5) eri mieltä oleviin henkilöihin kohdistettu vaino,

6) poliittisen johdon ja hallinnon harjoittama valehtelu,

7) näennäisdemokratia, jossa siirrytään kansanvallasta, demokratiasta, puoluevaltaan, jota poliittinen eliitti kutsuu konsensukseksi (puolueiden etu nousee kansalaisten edun edelle, jonka seurauksena puolueet ovat ”naimisissa” keskenään muodostaen käytännössä yhden puolueen),

8) uuskieli, jonka myötä kielletään sanoja ja keksitään uusia (esim. ”vihapuhe”),

9) äänestäminen niin monta kertaa, että saadaan hallintoa miellyttävä lopputulos (esim. Irlanti), toisena vaihtoehtona äänestyksen kieltäminen (Suomen euroon liittyminen),

10) poliisijohdon täydellinen politisoituminen hallinnon käsikassaraksi,

11) hallinnon toteuttamat varoittavat esimerkit, joiden voimalla kansalaiset pyritään pelottelemaan hiljaisiksi (esimerkiksi Jussi Halla-ahon tuomio Suomessa ja Tommy Robinsonin pidätys Britanniassa)

12) silmien sulkeminen väkivallalta, jos väkivalta palvelee hallinnon poliittista päämäärää (esim. Katalonia ja useissa jäsenmaissa toteutuva vasemmiston harjoittama vandalismi ja väkivalta).

Edellä kerrotut kaksitoista kohtaa ovat vain esimerkkejä asioiden kirjosta, joiden seurauksena yksittäinen yhteiskunta tai yhteisö (EU) kulkee kohti poliittista tilaa, jossa kansalaisten aito kuuleminen vähenee asteittain johtaen totaaliseen, keskitettyyn harvainvaltaan.

Euroopan unionista ei ole syyttä käytetty nimitystä Uusi Neuvostoliitto tai Eurostoliitto.

Missä vaiheessa eurooppalaiset, länsimaisesta sivistysyhteiskunnasta ja aidosta demokratiasta kovaan ääneen puhuva enemmistö, heräävät toden teolla vastustamaan Brysselin pakkovaltaa? Ikävästi vaikuttaa siltä, että herääminen on ainakin Suomessa tuskallisen hidasta.

Suomalaisten jättimäistä enemmistöä ei edelleenkään tunnu kiinnostavan, kun vapautta kavennetaan aste asteelta. Suurimmalle osalle riittää, että minä, minä ja minä voimme elää omaa pientä elämää piittaamatta siitä, kun vierestä viedään ihmisiä tuomiolle väärien mielipiteiden vuoksi.

Onneksi Euroopan kaikilla kansoilla ei ole yhtä ”pitkät piuhat” kuin hitaasti syttyvillä ja tietyllä tavalla pelkurimaisilla suomalaisilla. Jos muut eurooppalaiset olisivat kuin suomalaiset ja ruotsalaiset, olisi kansan kurittamisesta nauttivalla ja aitoa demokratiaa vihaavalla EU-hallinnolla kissan päivät.

Joskus aiemmin kauhisteltiin Ugandan diktaattori Idi Aminia, joka salli sanomisen vapauden, mutta ei  hengen säilyttämistä vapaudesta puhumattakaan sanomisen jälkeen. Idi Amin muistetaan myös Israelille osoittamistaan sanoista, joissa hän väitteiden mukaan pahoitteli sitä, että Hitler ei onnistunut tapattamaan kaikkia juutalaisia.

Kuten tiedetään, Euroopan unionin useissa jäsenmaissa vainotaan, pahoinpidellään ja jopa murhataan juutalaisia heidän uskontonsa vuoksi. Syyllisinä usein islaminuskoiset, joita EU on pyrkinyt suojelemaan kaikin keinoin.

EU:n ”ulkoministeri”, italialainen ex-kommunisti Federica Mogherini 25.6.2016 päivätyn EU-tiedotteen mukaan :

”Islamilla on paikka lännen yhteiskunnissa. Islam kuuluu Eurooppaan. Sillä on oma paikkansa Euroopan historiassa, kulttuurissamme, ruuassamme – ja mikä tärkeintä – Euroopan nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.”

”Jotkut ihmiset yrittävät vakuutella, että muslimi ei voi olla hyvä eurooppalainen, että suuri määrä muslimeja tarkoittaa Euroopan tuhoa. Nämä ihmiset eivät erehdy vain muslimien suhteen: he ovat väärässä myös Euroopan suhteen, heillä ei ole aavistustakaan mitä Eurooppa ja eurooppalainen identiteetti ovat.”

”En pelkää sanoa, että poliittinen islam on osa kokonaisuutta. Uskonnolla on roolinsa politiikassa – joskus hyvä, joskus paha. Uskonto voi olla osa prosessia. Merkittävintä on, onko prosessi demokraattinen vai ei.”

EU – rauhaa rakastava sivistyksen ja inhimillisyyden unioni?