Aatteellinen boikotti

Joskus 1960-luvun auvoisina vuosina uskoimme ”kaikki”, että oli koittamassa uusi, pluralistisen yhteiskunnan aika.

Koska yhteiskunnan jäsenet olisivat riippuvaisia toisistaan, ei kenellekään edes pälkähtäisi päähän yrittää jollakin pakkokeinolla saada kanssaihmisiään kannattamaan tuota tai tätä ideologiaa.

Ideologiat saattoi jokainen mielihyvin pitää tykönänsä ja viljellä niitä omassa puutarhassaan niin paljon kuin sielu sieti. Itse moniarvoisessa yhteiskunnassa sen sijaan olisi ollut itsemurha yrittää toimia ideologisesti ja valita yhteistyökumppaninsa ideologiansa mukaan.

Sellainen se oli se tuleva orgaanisesti solidaarinen yhteiskunta, jossa myös ideologiat toimivat markkinoiden ehdoilla. Oli niillä omatkin markkinansa ja kukapa olisi uskaltanut kajota niiden toimintaan? Siinä se olisi ollut synti itse vapauden henkeä vastaan.

Tämä uusi yhteiskunta siis ymmärrettiin ideologisesti neutraaliksi ja mitä ideologioihin ylipäätään tulee, niiden nähtiin hiipuvan tarkoituksettomina. Mihin niitä olisi tarvittu, kun oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa voitiin saada selville laskemalla ja toteuttaa rationaalisin neuvotteluin?

Mutta entäpä jos yhteiskunnassa vallitseekin suvaitsemattomuuden henki, joka on niin laajalle levinnyt, että sillä on käytössään tosiasiallinen monopoli? Eikö silloin pluralismin utopia käy mahdottomaksi?

Nykyään meillä on jo paljon esimerkkejä siitä, ettei utopia toimikaan. Ajatelkaamme ideologisia boikotteja.

Muhamettilainen maailma pani aikoinaan boikottiin Arla-konsernin tuotteet sen hämärän yhteyden takia, joka niillä oli pilakuviin. Siis pilakuviin, se on muuan huumorin esittämisen keino, muistutan, koska asia näyttää usein unohtuvan eikä moni taida enää ymmärtää, mitä huumorilla tarkoitetaan.

Joku kolmannen luokan bestseller-kirjailija taas puolestaan pani suomalaisen paperin boikottiin, koska kuuli sen valmistukseen käytetyn ns. aarniometsiä. Huomautan, että moni tuolla etelässä kuvittelee, että kun puu kaadetaan (eli murhataan, vrt. tree-butchers), ei sitä enää voi toisella puulla korvata. Niin katala voi olla ihminen, ja tyhmäkin

Nyt näköjään useampi suomalainen firma on julistanut tavaratalo Kärkkäisen boikottiin siksi, että se näyttää levittäneen joitakin vääriä mielipiteitä, joista en sen enempää tiedä tai ole kiinnostunut.

Koska nuo mielipiteet eivät ymmärtääkseni ole saaneet tuomiota oikeudessa esimerkiksi vihan lietsonnasta kansanryhmää kohtaan, on kyseessä siis noiden firmojen ihan itse määrittelemä ideologinen sotatoimi.

Kun ajatellaan vanhaa utopiaa pluralistisesta yhteiskunnasta, ei tällaisen pitänyt lainkaan olla mahdollista. Toki ideologisia väitteitä vastaan, jos niistä nyt joku välitti, piti taistella vain ja ainoastaan samanlaisin asein.

Boikotoijien joukossa huomaankin Sanoma-konsernin, jolla on hallussaan melko varteenotettava alan arsenaali. Se ie siis kuitenkaan ole riittänyt, vaan lisäksi on ryhdytty vielä taloudelliseen taisteluun itselle aivan vieraalla alalla. Tässähän tulee ihan mieleen ns. ulkoekonominen pakko, jota sovellettiin ennen kapitalismia.

Tämähän on kiinnostavaa. Ellei tuon boikotoijaryhmän edustama ideologia todellakaan pärjää avoimessa kilpailussa toisten vastaavien kanssa, niin mitä siitä seuraa? Velvollisuus käyttää muita keinoja väärän ideologian lyömiseksi? Entä elleivät lailliset keinot tehoa? Onko harkittava muitakin?

Kuten tunnettua, puolirikollisen aineksen piirissä on runsaasti väkeä, joka on valmiina myös muunlaiseen toimintaan. Kukapa ei muistaisi iskuja turkistuottajia ja heidän eläimiään vastaan.

Mutta turkisalalla toimittiin sittenkin eri sfäärissä. Turkistuotantoa voidaan joillakin perusteilla pitää epäeettisenä ja aktivistit voivat mieltää itsensä eläinten aivoiksi ja ääneksi. Kyseessä joka tapauksessa on itse tuotannon laatu, eivät mielipiteet.

On kiinnostavaa, että tuo paljon puhuttu yhteiskunta, siis valtiosta riippumattomat ihmiset, saattavatkin olla varsinaisia sananvapauden vihollisia. Jopa firmatkin esiintyvät siinä roolissa häpeilemättä ja ilmeisen varmoina siitä, että tämä tuo heille positiivista julkisuutta. Ehkä niin onkin…

Mihail Bakunin uskoi aikanaan valtiottomaan yhteiskuntaan. Hänen aikanaan valtion merkittävimpiä toimialoja olivatkin sodankäynti ja hankalien yksilöiden nujertaminen vankeudella ja ruoskinnalla.

Yhteiskunta sen sijaan, ilman valtiota, olisi vapauden valtakunta, jossa järjestys pysyisi rationaalisen oman edun tavoittelun ansiosta, ilman tarvetta pakottaa yksilöitä ruotuun edes ideologisesti.

Paljon revolveriluoteja ja dynamiittia uhrattiin aikoinaan valtion kukistamiseksi. Menestys, tai sanokaamme nyt ainakin kehitys oli tavallaan aika hyvä, sillä vaikka valtiota ei hävitetty, se kesytettiin aika pitkälle kansalaisyhteiskunnan palvelukseen. Pelkkä sana sosiaalivaltio olisi ollut Bakuninille mieletön paradoksi.

Mutta utopioilla on taipumus olla toteutumatta. Ihmisen raadollisuuden tähden ideologia ei ole suinkaan kuollut, vaan hallitsee yhteiskunnan typerämmän osan ajattelua suvereenisti. Ja sen ehdoillahan tässä mennään.

Asiaan kuuluu, ettei vallitsevan ideologian olemassaoloa edes havaita. Kaiketi järkytyttäisiin vilpittömästi, mikäli kelpo kansalaisen defenssien läpi pääsisi joskus hamaan cortexiin saakka tunkeutumaan oivallus siitä, että meitä hallitsee ideologia, vieläpä totalitaarinen.

Sitä paitsi puhumme useimmiten proosaa, mutta tämä on jo toinen juttu.