Blogi: Heikki Porkka, ma 16.04.2018 21:33

Suomesta uusi DDR - ilmiannot ja sensuuri jylläävät

 

Poliisin sisällä avattiin joulukuussa 2017 ilmiantojärjestelmä, jossa poliisit voivat ilmiantaa toisiaan anonyymisti. Kavalluskanavaksi sanottua järjestelmää käytetään Helsingin poliisissa ja keskusrikospoliisissa.

Vasikointijärjestelmän takana on Poliisihallitus. Poliisijärjestöt ovat suhtautuneet kielteisesti sen käyttöönottoon.

Poliisin sisäinen ilmiantojärjestelmä sai lähtölaukauksen, kun poliisin suljetun fb-ryhmän jäsen vasikoi punavihermedialle ammattikuntansa edustajia väittäen heidän kommentoivan rasistisesti.

Poliisin sisällä on vahvoja epäilyksiä vasikan henkilöllisyydestä. Politiikassa mukana oleva henkilö on kyseessä. Nimen kertominen ei ole oleellista, tärkeintä on ymmärtää, että kyse on pyrkyryydestä (uran edistäminen johtoa miellyttämällä) ja poliittisesta toiminnasta (kulttuurimarxilaisuus) poliisin sisällä.

Tavallinen netin käyttäjä on törmännyt ilmiantokulttuuriin ja sensuurin facebookissa, jossa lähinnä vihervasemmiston (vihr, vas, sdp), rkp:n ja kokoomuksen edustajista muodostuneen ryhmän jäsenet toimivat moraalipoliiseina. Osa ilmiantajista on yrittänyt vaikeuttaa myös joidenkin toimittajien toimintaa.

Ilmiantajat pyrkivät luomaan tilan, jossa keskustelu liikkuu vain heidän hyväksymissään aiheissa ja rajoissa. Samanlaista järjestelmää toteutettiin menneinä vuosina DDR:ssä ja Neuvostoliitossa.

Henkilökohtaisesti olen joutunut facebookin bannaamaksi kahden kuukauden ajaksi. Periaatteessa banneilla ei ole kohdallani merkitystä, koska omaan muitakin kanavia, joiden avulla saan viestini julkisuuteen. Yhtenä tällaisena toimii Oikean Median blogi.

Kaikilla sensuurin kohteeksi joutuneilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada poistettua tekstiä uudelleen näkyviin. Seuraavassa on fb-kaverini Sanna Paasikiven vastikään julkaistu teksti, joka sai osakseen runsaasti ”tykkäyksiä” ja ”jakoja”. Suosiota kirjoitukselle tuli niin paljon, että ilmiantajien ryhmä iski ja teksti katosi facebookista.

En näe Paasikiven kirjoituksessa mitään väärää enkä hyväksy facebookin käyttöön ottamaa järjetöntä sananvapauden vastaista kampanjaa, joten julkaisen tekstin uusintana kirjoittajan luvalla.

Sanna Paasikivi kirjoitti fb-seinällään:

Irakilaiset öljytyt mustapäät ovat kotiutuneet erottamattomaksi osaksi Turun keskustan katukuvaa. Eilen olin kaupungilla klo 16.30 jälkeen ja tyhjentynythän kylän raitti oli kaikesta muusta paitsi arabielviksistä. Heitä tuli vastaan kauppatorilla, kävelykadulla, Henkkamaukassa. Ostoksilla oltiin, muovikassit pinkeinä. Jollain oli kainalossa myös suomalainen Janica-Emilia.

Kuka tietää tarkalleen, mikä on näiden terveiden nuorten miesten määrä Turussa tällä hetkellä? Kuka tietää, mitä he todella tekevät päivät pääksytysten? Kuinka moni heistä aikoo tosissaan työhön ja toimeen Suomessa? Entä ketä heistä edes kiinnostaa kouluttautuminen ja kamppailu paikasta työelämässä kun syksystä 2015 asti he ovat tässäkin kaupungissa saaneet kaiken mahdollisen positiivisen huomion niin paikallisilta naisilta kuin viranomaisilta. He ovat saaneet elatuksen ja sirkushuvit - tekemättä yhtään mitään. Suomessa on järjestetty marsseja, mielenosoituksia, kampanjoita, taidenäyttelyitä ja tv-debatteja heidän puolestaan. On perustettu sittemmin kaatuneita osuuskuntia ja yrityksiä muka heidän työllistämisekseen, on pyöritetty projekteja ja anottu ja saatu rahoitusta, jotta heillä olisi tulevaisuus. Heille on opetettu aakkosia, järjestyssääntöjä ja lakia ja heitä on valistettu seksistä ja ehkäisystä. On mesottu toreilla, kirjoitettu lehtiin ja oltu mieltä. On jaettu kansa ja herätetty natsit haudoistaan.

Koko Suomi on KAHDESSA JA PUOLESSA VUODESSA MENNYT SEKAISIN nuorista, mustatukkaisista miehistä, joilla on itsevarma, raukea askel, kyky nauttia joutilaisuudesta ja kiinnostus kohentaa omaa ulkonäköään. Ja täällä he nyt ovat, tänne ovat jäämässä, pysyvästi. Kukaan viranomainen ei tunnu saavan heitä minkään lain voimalla pois maasta, sillä näillä rakkailla lapsilla on kiihkeät puolustajansa. Tyttöystävät ja poliittiset toimijat, joiden omia pyrkimyksiä kaikki Suomen vahingoittaminen ajaa; laiskojen jannujen hyysäminenkin palvelee yhteiskunnan romuttamista jos sitä riittävän antaumuksellisesti tekee.

Miten minä asian ratkaisisin, jos ei heistä eroonkaan päästä? Veisin heidät joka aamu bussilla vaikka Mynämäelle tai Maskuun. Ruokkoamaan ojanpientarelta. Ei tarvitse osata suomen sijamuotoja eikä tietää, kuinka päin suomalaista naista voi/pitää panna. Kuluisi energiaa, ei tarvitsisi joka ehtoo laukata punttisalilla ja syntyisi enemmän jotakin hyödyllistä kuin se yksi telkussa nähty kaarnavene, jonka senkin kai oli tehnyt suomalainen puuseppä. Maksaisin poitsuille ojanraivauskeikasta yhdeksän euroa/päivä plus kulukorvaukset. Kauankohan viipyisivät?

Heikki Porkka ma 16.04. 21:33

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08. 22:20

Suomi on valehtelijoiden paratiisi

pe 17.08. 09:10

Ruotsissa palaa - Yleisradio harhaanjohtamisen tiellä (jälleen)

ke 15.08. 21:29

Mitä Yle ei kerro?

ma 06.08. 12:25

Turun terrori-iskun vuosipäivä

pe 03.08. 12:13

Ruotsalainen grilli, kansankodin uusi normi

ti 31.07. 10:50

Rajavalvonnan aloittaminen on mahdotonta yhdistyneessä Euroopassa?

ma 30.07. 21:11

Madaltunut ilmoituskynnys vai äärimmäisen typerä maahanmuuttopolitiikka?

to 26.07. 23:49

Virosta ja Suomesta - kulttuurin kunnioittamisesta

to 26.07. 12:06

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07. 11:54

blogit

Vieraskynä

Je Suis Alex Jones

la 18.08.2018 23:18

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Yle maksumuurin taakse?

la 18.08.2018 22:56

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihdoin normijournalismia Pekka Haavistosta

ke 01.08.2018 20:23

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Demokratia vaarassa

su 05.08.2018 11:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen keksijä

la 18.08.2018 23:01

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40