Blogi: Reijo Tossavainen, ti 13.03.2018 17:56

Media vääristelee ja luo yksipuolisen kuvan asioista

Erään tutkimuksen mukaan noin 10 % kansalaisista vaikuttaa erityisen voimakkaasti muiden ihmisten mielipiteisiin. Jopa niin, että he toimivat toisin kuin sisimmässään ajattelevat.

Äskeisissä presidentinvaaleissa vaalikoneisiin vastanneista peräti noin 40 prosentille Laura Huhtasaaren näkemykset ovat lähimpänä omia näkemyksiä. Kuitenkin vain pieni osa heistä äänesti Huhtasaarta.

Tässä tapauksessa kyse ei ole vain 10 prosentista kansalaisia, vaan huomattavasti pienemmästä ryhmästä. He ovat toimittajia, ja heistä suurin osa kuuluu ryhmään punavihreät. Työssään he päättävät keneltä kysytään, mitä kysytään ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Kaikki tuo tapahtuu punavihreän suodattimen läpi.

Tosiasioita ei tarvitse edes välttämättä vääristellä. Paljon tehokkaampi ja uskottavampi tapa on kertoa jostakin asiasta tosiasioita yksipuolisesti valikoiden, jolloin lukijalle/katsojalle/kuulijalle syntyy vääristynyt kuva asiasta. Vaikka lopputulema näennäisesti on totta, se on kuitenkin valheellinen.

JSN:n puh.joht. Elina Grundström totesi Ylen haastattelussa, että “tiedotusvälineillä ja yksittäisissä jutuissakin täytyy olla vapaus valita näkökulma ja haastatellut asiantuntijat”. 

Kyllä. Tätä lähtökohtaa en usko kenenkään kyseenalaistavan, jos pyrkimys on objektiiviseen ja neutraaliin journalismiin. Mutta kun niin ei useimmiten ole.

Tampereella toimittajiksi opiskelevista noin puolet ilmoittaa puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes on vasemmistoliiton kannattajia. Työssä olevien näkemyksiä ei ole selvitetty riittävän laajasti, mutta luultavasti tilanne on samansuuntainen.

Punavihreä tarkoitushakuisuus näkyy nyt myös journalistin ohjeiden johdannossa.

Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Toistan vielä: oikeus vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Ei siis enää oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla voidaan muodostaa totuudenmukainen kuva maailmasta ja yhteiskunnasta.

Yhteiskunnan kehitys on aaltoliikettä. Olemme palanneet suvaitsemattomalle 1970-luvulle. Elämme eräänlaista uustaistolaisuuden aikaa.

Kuluttajasuojan kannalta tarvitsemme kaksi uudistusta.

1) JSN:n tilalle tarvitaan riippumaton elin. Nykyinen katsoo asioita liiaksi toimittajien näkökulmasta. Ei korppi korpin silmää noki.

2) Jos median ja toimittajan pyrkityksenä ei ole objektiivinen ja neutraali journalismi, niin juttujen yhteydessä pitäisi mainita näkökulma, esim. punavihreä tai arvokonservatiivinen.

…..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ti 13.03. 17:56

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Demareiden vaalikampanja verrattavissa rikolliseen toimintaan!

su 21.10. 11:03

Stubb tallustelee pihalla kuin lumiukko kesähelteellä

pe 19.10. 22:47

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10. 13:17

Älkää valitko Stubbia EU:n johtoon. Jäljet pelottavat!

ti 02.10. 23:41

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09. 09:41

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09. 11:36

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09. 08:15

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

la 20.10.2018 22:43

Professorin Ajatuksia

HS:n Minttu Mikkonen tajosi malliesimerkin epärehellisyydestä

la 20.10.2018 22:32

Jukka Hankamäki

Dialektiikan pimeä ydin: sananvapaudella vankilaan

la 20.10.2018 22:40

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Kuinka saada sotku maan talouteen?

su 21.10.2018 21:07

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Demareiden vaalikampanja verrattavissa rikolliseen toimintaan!

su 21.10.2018 11:03

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Sallitut ajatukset

la 20.10.2018 22:36

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40