Blogi: Timo Vihavainen, la 24.02.2018 16:05

Sota urheiluna

Sota urheiluna

 

Ihmisen aivot ovat sen verran tehoton värkki, että se pystyy käsittämään todellisuudesta vain pieniä palasia kerrallaan.

Kun järjestelmällisesti töitä tehdään, niin toki ymmärretään eli ajatuksin ympäröidään hyvinkin suuria kokonaisuuksia. Kerralla niistä joka tapauksessa aukeaa vain pikkuruinen osa, jonka toki voi muistaa olevan näkymä suureen kokonaisuuteen.

Niinpä sellaisestakin asiasta kuin sota, johon kuuluu koko inhimillisen elämän kirjo ja lisäksi paljon epäinhimillistä, näyttää yleensä syntyvä n kuva, joka on lievästikin sanoen primitiivinen, kuin viisivuotiaan piirustus.

Sellaisia ihmisaivot tuntuvat käyttävän jopa keskeisinä elementteinään, vaikka samalla usein lopultakin tiedetään, että asia on jotakin muuta.

Erikoista kyllä, sotaa tunnutaan usein rinnastettavan urheilusuorituksiin. Väinö Linnan romaanin lopussa ei suotta kerrota, että ensimmäiseksi kilpailussa tuli Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto, mutta jo heti toiseksi pieni, sisukas Suomi. Hopee ei oo häpee.

No, tuohon aikaan Suomi oli vielä urheilun suurvalta ja siitä johtuen oli luontevaa ajatella sen muutenkin vähän niin kuin kuuluvan suurvaltojen joukkoon.

Venäläisten kanssa oli vaikea sijoittaa itseään järkevästi. Jos otettiin tosiasiat huomioon, oli masentava johtopäätös, että nehän ovat ylivoimaisia.

Psykologisella tasolla voitiin aina yritellä hurttia huumoria. Kansalaissodan aikana, siis Venäjän kansalaissodan, kirjoitti joku suomalainen punikki rajan takaisessa lehdessä, että yksi lättilänen tarkk’ampuja vastaa kuulemma kymmentä ryssää.

Kuitenkin, yksi suomalainen punikki vastasi kymmentä lättiläistä tarkk’ampujaa, joten ihan pilipalisakkia ei oltu, siis punaisella puolella. Yksi suomalainen vastasi peräti sataa venäläistä…

Tämä saattoi kuulostaa lohdulliselta, mutta eihän kukaan moista voinut oikeasti uskoa, eikä edes sinne päin. Tosiasia kyllä on, että kuuluisa hokema ”yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää” oli käytössä ennen talvisotaa ja se tunnettiin myös rajan takana.

Niinpä venäläisen lehden sotakirjeenvaihtaja, kirjailija Juri German saattoi hilpeänä muistella sitä hyökkäyksen alettua ja kysyä retorisesti, mitenkähän tässä nyt mahtaa käydä.

NKVD:n meillä muutama vuosi sitten julkaistussa mielipideraporteissa on maininta masentuneesta rintamamiehen toteamuksesta, että yksi suomalainen maksaa meille kymmenen omaa miestä. Markku Jokisipilä on laskenut, että suhde koko sodan osalta oli 1: 5,7. Se ei herättänyt yhtään omaa vainajaa kuolleista.

Hyökkääjän valtavat tappiot johtuivat toki enimmältään aivan järjettömästä taktiikasta, jonka syitä voidaan etsiä upseeriston puhdistuksista ja niin edespäin. Välttämätön ehto oli kuitenkin myös suomalaisten psykologinen valmius: peräänantamattomuus. Moni muu olisi ottanut jalat alleen. Suomalaiset sen sijaan ottivat sotilaallisen merkityksensä tosissaan.

Kuten jo luvut kertovat, taisteluissa usein kyse oli avorivissä päälle käyvien hyökkääjien lahtauksesta, joka aluksi kävi nuorten miesten luonnolle.

Koska sota on pahantekoa, johon ihminen ei ole tuosta vaan valmis, jätettiin erään muistelman mukaan omia ruumiita hieman näytille, jotta sotilaat ymmärtäisivät, mitä vaihtoehtoja heillä oli. Kysymys oli siitä, kuka tappaa kenet.

Kuten tunnettua, sodan lopputulos oli koko kansalle kaamea sokki. Niin suuria alueita ei Suomelta ollut missään vaiheessa vaadittu, eikä puna-armeija sitä paitsi edes ollut onnistunut valtaamaan noita luovutettavia alueita.

Kun tästä huomautettiin, kysyi Molotov happamasti, pitäisikö ne sitten vallata? Jokainenhan ymmärsi, että se olisi ollut mahdollista. Molotov perusteli sitten valloitukset tunnetussa puheessaan.

Mutta tämä vie jo pois teemasta. Sota urheilusuorituksena oli mahdollinen vain tietyillä psykologisilla ehdoilla. Paradoksaalisesti Neuvostoliitto auttoi maksimaalisesti niiden toteutumista.

Jos olisi annettu ultimaatumi, olisi asia suurella varmuudella halkaissut kansan kahtia. Sellaista taas ei sosialismin maa, jolle rauha oli päämääristä suurin, siis teoriassa, voinut toki tehdä.

Niinpä keksittiin elegantti, kuten ilmeisesti arveltiin, keino ja sen sijaan, että olisi käytetty sotilaallista voimaa Suomen uhkaamiseen ja lyömiseen, käytettiin sitä sen alueiden laajentamiseen ja kansan luottamusta nauttivan hallituksen auttamiseen.

Strategian ainoa vika oli, että se ei ollut uskottava eikä tietenkään tosi, ei alkuunkaan. Tämä tuskin sinänsä oli sen keksijöiden mielestä kovin suuri ongelma, sillä nopea marssi Helsinkiin olisi kyllä ennen pitkää sulkenut epäilijöiden suut ja tarinaa olisi Suomen kananvaltainen tasavalta juhlinut uutena kansallispäivänään.

Syistä, joita tässä ei mahdu perusteellisesti setvimään, Suomi joka tapauksessa virittyi sellaiseen suoritukseen, jota kaikkien oli pakko ihmetellä, ei vähiten Kremlissä. Ehkä voitaisiin puhua venymiskyvystä, en oikein tunne noita termejä.

Banaalina mielikuvana syntyi näin idea urheilusuorituksesta, jossa urhea suomalainen pieksi suuren joukon vihollisia, vähän Rymy-Eetun tapaan. Sivumennen sanoen, myös rajan toisella puolella oli oma Rymy-Eetunsa, Aleksandr Tvardovskin luoma Vasili Tjorkin, josta ei tässä enempää.

Sodan banalisointi on hirmuinen asia, voisi sanoa, mutta tosiasioillehan sekin rakentui. Myös venäläiset oppivat arvostamaan suomalaista sotilasta, vaikka oma propaganda maalasikin hänestä kirotun vihollisen (valkosuomalainen bandiitti). Mitäpä muuta kuin vihollinen hän sota-aikana joka tapauksessa oli?

Olen useamman kerran kuullut venäläisten vanhemman polven edustajien suusta arvion, että kun oli kunnolla tapeltu, voitiin sitten kunnolla kaveeratakin. Suomalaiset saivat sodan, tuon pahantekojen orgian oloissa tehdyistä suorituksista myös arvostusta, jota muut eivät saaneet.

Muistan eräänkin arvion, jonka mukaan oli joskus keskusteltu, minkä arvoisia sotilaita vastapuolella oli: no, saksalaisethan tunnettiin, eipä ollut niiden kanssa leikkimistä. Kuitenkin omaa luokkansa olivat suomalaiset.

Eräidfn kuulemieni ajan taruston tuotteiden mukaan he eivät koskaan antautuneet, vaan tekivät mieluummin itsemurhan, erään version mukaan jopa harakirityyliin. Kertomukset käki-tarkk’ampujista tietenkin tunnetaan. Aina silloin tällöin näiden väitettiin olevan naisia…

Väitteet, joiden mukaan Stalinin venäläiset sotilaat olivat kehnoja, suututtivat Mannerheimia ja tosiasia onkin, että urhoollisempia on vaikea löytää, taitavampia kyllä, ainakin talvisodan aikaan.

Ylivertainen urhoollisuus kuuluukin, paitsi suomalaisten, myös venäläisten kansalliseen tarustoon, eikä syyttä.

Kun nyt sota kuitenkin on sitä pahantekoa, joka meidän jokaisen aivoilla pitäisi sellaiseksi kyetä ymmärtämään, olisi varmaankin syytä suhtautua siihen asian vaatimalla vakavuudella, molemmin puolin.

Vähintäänkin olisi ymmärrettävä, että sota on nyt loppunut ja että se, joka sellaisen uusiutumista olisi sallimassa, on itse asiassa rikollinen.

Yhdistyneet kansakunnat eivät valitettavasti ole kyenneet lunastamaan siihen kiinnitettyjä toiveita, mutta olisi siitä huolimatta tärkeää saada ihmiset ymmärtämään sodan luonne rikoksena ihmisyyttä vastaan ja unohtaa helppohintaiset ajatukset siitä urheiluun verrattavana kilpailuna.

Timo Vihavainen la 24.02. 16:05

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Demokratian variantteja

Klo 13:13.

Turhan englannin vääntäjät

ma 18.06. 13:18

Potkupallon puolustus

su 17.06. 16:12

Älymystö ja muut

la 16.06. 11:37

Leikki sijansa saakoon

to 14.06. 17:27

Leikki leikkinä?

ke 13.06. 18:14

Arvostuksen ansaitseminen

ti 12.06. 11:41

Muuan symbioottinen suhde

ma 11.06. 13:25

Moukkien aika on täällä tänään

su 10.06. 11:20

Arvojohtamisen ongelmia

la 09.06. 12:00

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Tapaus Aki Ruotsala ja sananvapauden tila Suomessa

pe 08.06.2018 14:26

Professorin Ajatuksia

Ei syytä huoleen

ti 19.06.2018 13:13

Jukka Hankamäki

Nyt terroristi on vaarallinen

ma 18.06.2018 13:20

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Terrorismi, liikenne ja sokeri tappavat

ti 19.06.2018 09:42

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Bagdadissa on turvallisempaa kuin paikoitellen Ruotsissa

ti 19.06.2018 09:04

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Demokratian variantteja

ti 19.06.2018 13:13

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28