Onko poliittinen lakko oikein? 

Lakkoaseen käyttö on aina järeä toimenpide. Vanhojen ay-johtajien valikoimissa lakko-asetta kaihdettiin käyttämässä – paitsi erityisen painavissa ja merkittävissä työriidoissa. Lakko merkitsi aina konfliktia ja antautumista vaaraan. Se oli vihonviimeinen keino.

Viimeinen suuri työtaistelu oli vuoden 1956 yleislakko, joka osoitti ay-liikkeen voiman mutta samalla merkitsi kalliisti ostettua kokemusta.

Välitön tavoite 12 markan korotuksesta tuntipalkkoihin toteutui mutta hinnat nousivat pian ja SAK itse joutui hajaannuksen tilaan. Sen jälkeen kuitenkin työnantajat taipuivat siihen, että oli viisaampaa tehdä yhteistyötä ns. sopimusyhteiskunnan kehittämiseksi kuin inspiroida lakkoja. Kumpikin osapuoli ymmärsi sovun merkityksen. Niin SAK kuin työnantajat pelkäsivät lakkoja ja halusivat saada ne kuriin.  

Jyrkän oikeistolaiset hallitukset?

Jokaisen sukupolven pitää tehdä omat tyhmyytensä. Tämä sananlasku näyttää sopivan nykyiseen tilanteeseen, jossa oikeistolaiset hallitukset ovat järjestelmällisesti märehtineet siitä, että palkoista ja työehdoista sovittaisiin työpaikoilla – paikallisesti. Kun kokemuksen ääni on hävinnyt, on tilanne tullut kamreerin kohtuuttomuus, pikkuliikemiehen ahneus ja lakimiehen ylimielisyys.

Viimeisten ”oikeistolaisten” hallitusten ongelmana on ollut se, että ne ovat halunneet samaan aikaan tehdä sopimuksia, joista ei ole pidetty kiinni ja joiden lisäksi on yritetty päästä ”suureen läpimurtoon” ay-liikkeen aseman musertamisesta.

On haluttu sopia ja kahmia… kun toinen on ollut niin lutunen.

Kun toinen on ollut vahva, niin toinen ollut heikko. Kun ay-liike ja sen poliittinen siipi SDP on höylisti yrittänyt mukailla ja peesata, niin sitä on pidetty heikkouden merkkinä.

Tälle hallitukselle ay-liikkeen halu sovitella on ollut heikkouden merkki. Sitä on haluttu hyödyntää riettaasti loppuun saakka, sillä kuten Petteri Orpo on todennut – nyt pelataan kovaa. Sydämettömyydestä on tullut ihanne ja aivottomuudesta tavoite. Hallitus on ollut täynnä fakki-liberaaleja, jotka eivät ole halunneet ottaa oppia historiasta tai kohtuullisuudesta.

Äärioikeiston hallitus

Nykyinen hallitus on oikeistolaisempi kuin koskaan. Jopa siinä määrin, että hallituksen jäseniksi on istutettu EK:n oma ”poikoonen” – runsaalla rahoituksella ja tuella. Siellä on myös kiilusilmäisiä liikemiehiä, joiden henkilökohtaisena kunnianhimoisena tavoitteena on yksityistää ja allokoida yksityisille tahoille esimerkiksi terveydenhoitoa – suomalaisten veronmaksajien rahaa. Erityisesti perussuomalaisten häädön jälkeen äärioikeistolaisuudesta on tullut osa suurta eurooppalaista Arvo Pohjaa.

”Reformeja” ja ”kilpailukykysopimuksia” on tehty luottaen siihen, että vaikeana aikana ulosmitataan kaikki mahdollinen. Saadut varannot puolestaan siirrettiin suoraan työnantajille hurskaalla toiveella, että he käyttäisivät niitä työllistävällä tavalla.

Duunarien on vain nöyrryttävä. Leikkaukset on tehty äkkiväärästi ja hätiköiden – ja ihan siksi että ne on voitu tehdä. Samalla valtion velvoitteet, kuten esimerkiksi tienhoito on surkastettu niin surkuhupaisaan tilaan (Bernerin luistinradat), että esimerkiksi tiet olisi mahdollista myydä yksityisille sopivaan hintaan.

Poliittiseen lakkoon kun kaikki on mennyt…

Ay-liike on ajettu nyt nurkkaan ja presidentinvaalien kurja tulos vahvistaa tätä heikkoutta. Näyttää siltä, että ennen joulua SDP:ssä ja ay-liikkeessä havaittiin asioiden tila ja siksi vaalien jälkeen ammattiyhdistysliike päätti napsauttaa sormiaan saadakseen huomiota itselleen. Aktiivimalli saa nyt kyytiä (kuten muuten pitääkin).

Puolueen kannalta ensi perjantain mammuttimielenilmaus aktiivimallia vastaan on yritys saada virtaa kuolleeseen hevoseen. Ihmisten enemmistö inhoaa sydämensä pohjasta ajatusta työttömien kyykyttämisestä/ nöyryyttämisestä ja on tietenkin ymmärrettävää, että ay-liikken jämähtänyt johto ja SDP haluavat päästä monopolisoimaan tämän protestin.

Totuus on kuitenkin ilmeinen: nämä vaalit osoittivat, että SDP:n aika suurimpana palkansaajapuolueena on ohitse.

Onko lakko oikein?

Lakon oikeutus on siinä, että hallitus ei ole kyennyt ymmärtämään tavallisten ihmisten arkea. Nyt lakkoillaan tietysti aktiivimallia vastaan mutta siinä samalla protestoidaan nykyisen äärioikeistolaisen hallituksen yleistä sydämettömyyttä vastaan. Yhden päivän varoituslakolla ei voi saada aikaan taloudellista vahinkoa, joten puhettakaan ei voi olla Suomen talouskasvun vaarantamisesta.

Kikyn allekirjoittaminen merkitsi ihmisten lomarahojen anastamista eikä sillä loppujen lopuksi saatu aikaan oikeaa taloudellista muutosta. Rajoitettu uutos parempaan tapahtui siksi, että kansainvälinen kauppa on elpynyt.

Se ei johtunut Sipilän merkittävästä talousneroudesta eikä Petteri Orpon ihailtavasta kylmäsydämisyydestä vaan ihan meistä riippumattomista seikoista. Hallitus on kompuroinut ja hömelöinyt ja nyt sitten kiittelee itseään onnistumisesta.

Miksi protestoidaan?

Nyt protestoidaan ja lakkoillaan siksi, että ihmiset pelkäävät SOTE:n vievän veronmaksajien rahat veroparatiiseihin.

Nyt protestoidaan siksi, että Bernerin ministeriö ei hiekoita ”luistinratoja”.

Nyt tullaan Senaatintorille siksi, että ollaan täysin kyllästyneitä tähän oikeistolaiseen ja sydämettömään ”tuhkatkin pesästä” linjaan.

Nyt marssitaan perjantaina siksi, että halutaan muutosta!

Mennäänkö mukaan?

Minun mielestäni sinne kannattaa tulla mukaan. Jos suinkin voi. Ihan perussuomalaisena ja vaikka pinssit hatussa. Yhdessä muiden kanssa. Demonstroimaan hallitukselle eurooppalaisia perusarvoja ja Arvo Pohjaa.

Ei ay-liikettä vastaan, vaan paremman, aidosti suomalaisen ay-liikkeen puolesta. Toimimaan hallituksen edustamia OY Ahniumia ja AB Kovasydämiumia vastaan, jotka haluavat tehdä Suomesta ökyrikkaiden matalapalkkamaan.

Arto Luukkanen

ps. Media on helmat liehuen mennyt mukaan päivittelemään EK:n nuottien mukaan sitä miten kamalan tilanteen lakko aiheuttaa. Itsenäistä ja suoraselkäistä. Bravo!