Blogi: Vieraskynä , ti 23.01.2018 10:12

Byrokratioista monikulttuuriseen itsepetokseen

Yhtenäinen vihervasemmistolainen ajattelu on saanut valtaansa yliopistot. Kuinka paljon siihen on vaikuttanut yliopistoinstituution byrokratisoituminen? Koulutustehtävät ovat jääneet toissijaisiksi, kun byrokratisoituminen on tuonut sisällöllisen oppimisen sijaan julkisen esilläolon vaatimuksen. Yliopistot esittävät koulutuksellisten asioiden suorittamista. Koulutustehtävää käsitellään nykyään mieluummin rajoitteena kuin päämääränä. Tämä näkyy lukemattomissa tavoitteissa, joita esimerkiksi brittiläisissä yliopistoissa nykyään kuvataan oppimisen yhteydessä. Resursseja käytetään nyt ylenmäärin sellaisiin kohteisiin, joita aiemmin ei ollut tapana tehdä kuten positiivisen syrjinnän mukanaan tuomiin haasteisiin, ja inkluusio-kysymysten, monikulttuurisuuden esilletuomisen ja seksuaalisen vallankumouksen propagointiin läpäisyperiaatteella kaikissa oppiaineissa.

Robert Conquest (1917-2015) oli englantilainen historiantutkija, jonka esittämät kolme lakia kuvaavat vasemmistolaisuuden voittokulkua yksilön ja yhteisön tasolla. Ensimmäinen laki kuuluu ”Jokainen on konservatiivi siinä asiassa, jonka tuntee parhaiten” ja toinen ”Jokainen organisaatio, joka ei ole selkeästi oikeistolainen, on enemmin tai myöhemmin vasemmistolainen”. Kolmas laki koskee juuri organisaatioiden byrokratisoitumista. Organisaatiot muuttuvat toistensa kaltaisiksi kun byrokratisoituvat. Millä tahansa byrokratialla on enemmän yhteistä muiden byrokratioiden kuin aiemman tai historiallisen itsensä kanssa ennen kuin siitä tuli byrokratia. Myös yliopistot ovat vasemmistolaistuneet, ja ottaneet ohjeensa vasemmistolaisesta maailmankuvasta.

Jokainen organisaatio tavallisesti aloittaa elämänsä selvästi erottuvana, joskus uniikkina, näennäisesti erilaisena tehtäväkokonaisuutena – oman kutsumuksensa, mainoslauseensa ja ”pakkausmerkintänsä” mukaisesti, mutta kun siitä tulee byrokratia, se alkaa ikäänkuin suuntautumaan ja organisoimaan itseään kuin se olisi tekemässä kaikkea muuta kuin näennäistä tehtäväänsä.

Onko siis mikään ihme, että yhtenäinen ajattelutapa laajenee. Ihmiset alkavat harkita, mitä mieltä voi olla monikultturisuudesta, islamista, gender-politiikasta, ilmastonmuutoksesta ym. Katolinen kirjailija Matthew Hanley kirjoittaa, että yhtenäiseen puheeseen ja valheiden toistamiseen pakottamisessa on totalitarismin henki. Tiettyyn muottiin puristettu puhe on ”alentavaa, koska se pakottaa ihmiset olemaan samaa mieltä sellaisessa, minkä he tietävät valheeksi”.

Arvopohja on yhtenäistynyt suuntaan, missä konservatismi ja kansallismielisyys koetaan hyökkäykseksi kansakunnan yhtenäisyyttä vastaan, ja konformismi näkyy jo mm. suomalaisista presidenttiehdokkaista, joiden kaikkien paitsi yhden arvot Helsingin Sanomien kyselyssä todettiin vasemmistolaisiksi. Kahtiajakautuneen kansan odotetaan suuntautuvan tulevaisuudenunelmissaan rajattoman maailman suvaitsevaisuuteen.

Se nykyvasemmistolaisuus, mikä tuo arvojaan yhteiseen kulutukseen, poikkeaa täysin vanhasta työväenluokkaan ja talouteen perustuvasta ideologiasta. Muuttunut ja vahvistunut uusvasemmistolaisuus nojaa identiteettipolitiikkaan, feminismiin, antirasismiin ja seksuaaliseen vallankumoukseen. Ideologia perustuu tunteisiin, vähemmistöjen moninaisuuteen, se ei ole luokkatietoista, ei pakottamista kannattavaa, vaan passiivis-aggressiivisesti tunkeutuvaa ja soluttautuvaa asioiden ylösalaisin kääntävää turmiollista muutosta. Sen suosio on laajaa myös suomalaisen yliopistonuorison keskuudessa puhumattakaan mediasta.

Itsenäisyyspäivän alla YLEn aamu-tv:ssä haastateltiin kolmea vaikuttajaa, jotka ihastelivat arvomaailman muutosta myönteiseen suuntaan, suvaitsevaisuuden lisääntymistä erilaisuutta kohtaan, yhdenmukaisuudesta ja standardeista on siirrytty moninaisuuteen ja maahanmuuton tuomaan kulttuuriseen rikkauteen. ”Oikeat” ajatukset ovat alkaneet saada sijaa käyttäytymisessämme. Enää ei näy autoritaarista alistumista. Kysyn viattomasti, että jospa autoritaarista alistumista ei enää tarvita, kun auktoriteetteja ei entisessä mielessä ole vaan autoritarismi on sisäänrakennettuna yhtenäiseen ajatteluun – siihen, missä vapaamielisyys jatkuvasti lisääntyy, maahanmuuttajiin suhtautuminen muuttuu myönteiseksi kohtaamisteorian mukaan ja totalitariset uhat tulevat maahanmuuttokriittisten suunnasta.

Kuitenkin poliittisesti korrekti totalitaristinen nöyristely on ollut vallalla jo jonkin aikaa. Konstruktivismi ja muut halvat oppimisteoriat saivat kouluissa tuulta alleen 1990-luvulla. Konstruktivismin mukaan ihminen rakentaa itse oman todellisuutensa. Toisten mielipiteet omasta todellisuudestasi ovat merkityksettömiä. Itsetuntemusta ja itsetuntoa on rakennettu erilaisten hyvää tekevien narratiivien avulla. Historiallisesta todellisuudesta ei ole tarvinnut enää välittää. Itsensä tutkiminen on ollut alkusoitto nykyiselle gender-ideologian ja islam-ymmärryksen aikakaudelle. Objektiivinen todellisuus on joutunut hyökkäyksen kohteeksi, samoin kristinusko.

Harhaluulon voi määritellä valheelliseksi uskomukseksi tai vääräksi arvioksi. Vaikka todisteita päinvastaisesta olisi kaikkialla esillä harhaluuloista pidetään tiukasti kiinni. Islamin tekstit, historiallinen kokemus ja tilastot osoittavat islamin olevan väkivaltainen uskonto, silti hyvin harvat ovat halukkaita tarkastelemaan islamin tätä puolta, uskovat mieluummin poliitikkojen, kulttuurieliitin ja pappien vakuutuksiin rauhanomaisesta islamista. Jopa feministeillä on läheisempi suhde islamiin kuin patriarkaaliseksi syytettyyn kristinuskoon. Harhaluuloista ja itsepetoksesta on tullut modernin mielen perusluonne.

Islamin aiheuttamaa vaaraa kieltäydytään näkemästä myös syistä, jotka ovat luonnollisia eli monet ihmiset eivät edes tiedä, että he joutuvat kuuntelemaan valheita. Koulut ja yliopistot ovat rakentaneet opetussuunnitelmansa monikulttuurisuutta ja moninaisuutta edistäviksi, joten enää ei voi luottaa siihen, että saisimme kuulla kritiikkiä tai ongelmallisia näkökulmia monikulttuurisuudesta, jonka keskiössä islam saa ymmärrystä. Diversiteetin edellytetään kaventavan lähtökohtaisesti sananvapautta, ja islam, vaikkakin maailmanuskonto, saa vähemmistöjen suojaa.

Harhaluulojen kunnioittamista vaativat jo viranomaisetkin, rangaistuksia vaaditaan niille, jotka eivät ymmärrä kiertää todellisuutta. Mikäli totuus loukkaa muslimeja, voi sen esittäjää odottaa tuomio. Meidän tulisi vakuuttua tiedosta, että islamisti-terroristit ovat väärinymmärtäneet uskontonsa, ja että islamin arvot ovat samat kuin kristinuskon. Maahanmuuttoa ei ole soveliasta kutsua invaasioksi. Kanadalainen ihmisoikeuskomissio syytti Mark Steynia islamin halventamisesta, kun hän oli kirjoittanut artikkelin missä totesi Eurooppaan muuttaneiden muslimien syntyvyyden ylittävän alkuperäisten eurooppalaisten syntyvyyden.

G. K. Chestertonin nimiin on laitettu toteamus: Ensimmäinen seuraus siitä, ettei usko Jumalaan, on että uskoo mihin tahansa. Kun menettää näkymän keskeiseen universumin todellisuuteen, menettää helposti myös otteen kaikista muista todellisuuksista, ja lopulta alkaa uskoa mihin tahansa, eikä sillä ole väliä kuinka paljon vähemmän todellista tuo mitä tahansa on. Nythän meillä uskotaan sukupuolineutraaliin avioliittoon; miehiin, joista voi tulla naisia; miesoletettuihin – ja saatetaan jopa uskoa, että islam on rauhan uskonto.

 

Lähteitä:

Charlton, Bruce, Conquest's third law. Blogi 30.9.2015.
Charlton, Bruce, Old Left – predator; New Left – parasite. Blogi 30.11.2017.
Kilpatrick, W. 2017. The Normalization of delusional thinking. Crisis-magazine, 25.9.

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

Vieraskynä ti 23.01. 10:12

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05. 12:53

Abbasin näkemys historiasta ruokkii konfliktia

ti 08.05. 20:42

Onko syytä uskoa, että Iran olisi lopettanut valehtelun?

pe 04.05. 15:19

Fatalismia vai vapaa tahto - Euroopan suhtautuminen kansainvaellukseen

ke 02.05. 18:30

Gazan mielenosoitukset eivät pure niin kuin Hamas olisi halunnut

to 26.04. 12:28

Ooppera too

la 14.04. 14:49

Veikö viha sananvapauden?

ke 11.04. 10:21

Takaisin ihmisluontoon

su 08.04. 11:38

Gazan mellakoiden ilmeisin lopputulos: Hamasin vahvistuminen

pe 06.04. 18:25

Länsimaisen sivilisaation voittokulku

pe 23.03. 19:57

blogit

Vieraskynä

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05.2018 12:53

Juha Ahvio

Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?

pe 04.05.2018 15:50

Professorin Ajatuksia

Miten marjanpoiminnasta saisi kiinnostavaa?

ma 21.05.2018 11:10

Jukka Hankamäki

Suomi kuriin vuoteen 2030 mennessä

to 17.05.2018 13:15

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

MTV 3 - Palkinto hyvästä journalismista?

la 19.05.2018 12:42

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suvaitsevaisto immuuni tiedevilppiepäilyille?

ke 16.05.2018 07:54

Heikki Porkka

Aku Louhimies Yleisradion maalitauluna

la 19.05.2018 17:26

Olli Pusa

Kommunistista oikeusteoriaa käytännössä

ti 08.05.2018 18:43

Alan Salehzadeh

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05.2018 12:49

Janne Suuronen

Tunteellinen pakkopaluu kotikonnuilleen

ti 15.05.2018 17:37

Reijo Tossavainen

Punavihreä kenttäoikeus Kärkkäistä vastaan jatkuu Hesarin johdolla

ti 22.05.2018 07:24

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jälkidemokraattinen maailma

ma 21.05.2018 11:11

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28