Olen viime aikoina seurannut Ruotsin vajoamista väkivaltaan. Erityisesti Tukholman, Malmön ja Göteborgin seudulle on syntynyt eriytyneitä maahanmuuttajayhteisöjä, jotka elävät paljolti erillään muusta yhteiskunnasta. Niissä noudatetaan omia sääntöjään ja viranomaisetkin menevät niihin vastentahtoisesti ja vain suurten turvajärjestelyjen avulla. Siitä minulla oli äskettäin blogi. Sitten aloin pohtia turvapaikkaprosessin taloudellista merkitystä. Suomessa on eri yhteyksissä vaadittu viranomaisia tekemään kattava arvio turvapaikkaprosessin taloudellisista vaikutuksista, mutta sellaista ei ole kuulunut. Se on kuulemma liian vaikea tehdä?

Sen tiedämme, että esimerkiksi 2016 pelkästään vastaanottokeskuksiin kului Suomessa rahaa 500-600 miljoonaa euroa. Melkoinen summa kun vertaa siihen, että esimerkiksi koko poliisihallinnon kustannukset samana vuonna olivat reilut 700 miljoonaa euroa. Tuosta vastaanottokeskusten kustannuksista puuttuvat monet muut turvapaikka-asioihin liittyvät kustannukset.

Erityisen paljon minua kiinnosti turvapaikanhakijoiden merkitys työmarkkinoilla. Kun turvapaikanhakijoista tulee julki kielteisiä uutisia, kuulemme selityksen kuinka he ovat välttämätön lisä Suomen työvoimalle. Ilman heitä Suomen talous kuulemma kuivettuisi. Ruotsissa työllisyysaste on kautta linjan korkeampi kuin Suomessa, mutta sielläkin turvapaikanhakijoiden työttömyys on hyvin korkeaa erityisesti noissa eriytyneissä lähiöissä.

En tunne kovin hyvin ruotsalaista tutkimusaineistoa asiasta, mutta Suomesta sellaista löytyy. Sitä voinee kohtuudella soveltaa Ruotsiinkin. Mielenkiintoinen tässä suhteessa on Eläketurvakeskuksen tutkimus syksyltä 2016: ”Maahanmuuttajat työmarkkinoilla” (ETK 6/2016). Sen tuloksista voi päätellä Ruotsinkin tilanteesta, vaikka tulokset eivät olekaan yksi yhteen. Linkki tutkimukseen on tässä:

https://www.etk.fi/julkaisu/maahanmuuttajat-tyomarkkinoilla-tutkimus-eri-vuosina-suomeen-muuttaneiden-tyourista/

En jatkossa kopioi tutkimuksen aineistoa kokonaisuutena vaan kuvaan mistä kohtaa tutkimusta kukin tulos löytyy. Jokainen kiinnostunut voi hakea tutkimuksen PDF-muodossa ETK:n sivuilta. Tutkimuksesta ilmenee erinomaisesti, että maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen joukko. Turvapaikanhakijat ovat vain yksi ryhmä maahanmuuttajia. Näiden ryhmien erot ovat häkellyttävän suuria. Lukusarjat jatkuvat vuoteen 2013 saakka, joten 2015 ”kansainvaellus” jää aineistosta pois. Se siis edustaa enemmän vakiintunutta käytäntöä ja tuloksia ei voi syyttää 2015 tapahtumien aiheuttamilla ylivoimaisilla ongelmilla.

Tutkimuksessa on sivulla 38 kuvio 4.1, joka kuvaa maahanmuuttajien kokonaisuuden työllistymisastetta ajan kuluessa. Aluksi maahanmuuttajien yhteenlaskettu työllisyysaste on hyvin vaatimatonta, mutta nousee vuosien kuluessa tasolle 50-60%. Kantaväestön työllisyysaste on n. 70%. Tuo luku on kuitenkin kokonaisuus ja turvapaikanhakijoiden merkitys siinä on varsin rajallinen. Silti ero on merkittävä.

Tutkimuksessa on eriteltynä myös maahanmuuttajien työllistyminen lähtömaan mukaan. Tietyiltä alueilta Suomeen tulee lähinnä turvapaikanhakijoita, joten tämä erittely kertoo turvapaikanhakijoiden työllistymisestä suhteessa muihin maahanmuuttajiin ja kantaväestöön. Tulokset on esitetty kuviossa 4.5 (s. 42). Virosta tulleista lähes 60% oli työelämässä ja Länsi- sekä Etelä-Euroopasta tulleista yli 50% oli työelämässä neljä vuotta maahantulonsa jälkeen.

Sen sijaan Lähi-Idästä ja Somaliasta tulleista n. 15% oli työelämässä neljä vuotta maahantulon jälkeen. Heistäkin merkittävä osa on työllistynyt tulkeiksi ja avustajiksi uusille kyseisistä maista tuleville turvapaikanhakijoille, yhteiskunnan varoilla. Tulos on varsin karu. Juuri näiltä alueilta tulee suurin osa Suomen turvapaikanhakijoista. Kun tasavallan hallitus julistaa tavoitteekseen työllisyysasteen nostamisen 70%:sta 75%:iin, miten se toteutetaan tuomalla maahan suuria määriä ihmisiä, joiden työllisyysaste on 15%? Tuloksena ei voi olla muuta kuin pannukakku. Ihmettelen, etteivät poliitikot vaivaudu edes selvittämään asioita.

Tuossa kuviossa tarkasteltiin tilannetta neljä vuotta sen jälkeen kun henkilöt olivat tulleet maahan. Entä mitä tapahtuu sen jälkeen? Tutkimus ei suoraan ota siihen kantaa, mutta siinä on kuvio, josta voi päätellä jatkosta. Kuviossa 4.12 (s.56) kuvataan maahanmuuttajien tulojen kehittymistä 15-20 vuotta maahantulon jälkeen lähtömaiden mukaan eriteltynä. Useimmissa ryhmissä näkyy ansioiden kasvu ajan kanssa. Se mille tasolle ansiot nousevat, riippuu paljolti lähtömaasta, mutta sama trendi on useilla ryhmillä.

Sen sijaan Lähi-Idästä ja Somaliasta tulleiden osalla ei tällaista ansioiden nousua käytännössä esiinny. Ne ovat 15 vuoden jälkeen suunnilleen samalla tasolla kuin 4 vuoden maassaolon jälkeen. Tämä havainto herättää kysymyksiä. Tähän on periaatteessa tarjolla kaksikin selitystä.

Ensimmäinen vaihtoehto on se, että kyseiset ryhmät eivät työllisty vuosienkaan jälkeen. Sellaisia henkilöitä varmasti on, mutta kun koko ryhmässä on sama kehitys, on tarjolla toinenkin selitys. Kyseiseen ryhmään kuuluvat nostavat koko ajan sosiaaliavustuksia, mutta eivät tee virallista yhteiskunnan kirjanpitoon kirjautuvaa työtä vaan työskentelevät pimeästi. Tässä kohdassa voi palata Ruotsissa ongelmaksi muodostuneisiin maahanmuuttajalähiöihin.

Se, että maahanmuuttajat uudessa maassaan mielellään hakeutuvat asumaan toistensa lähelle on tunnettu asia. Tunnetaan Pikku-Italioita, Chinatowneja ja jopa suomalaislähiöitä. Kun maahanmuuttajat aikaa myöten oppivat uuden maan tavoille ja luovat suhteita yhteisöjensä ulkopuolelle, noiden asuinalueiden koossa pitävä voima heikkenee. Siinä suhteessa ei ole mitenkään erikoista, että Lähi-Idästä ja Somaliasta tulleet turvapaikanhakijat aluksi hakeutuvat asumaan samoille alueille. Mutta noissa alueissa ei ole näkyvissä asteittaista sopeutumista uuteen maahan.

Selvästi noissa ryhmissä suorastaan pyritään toimimaan niin, että tulijat eivät sopeudu uuteen maahan. Tanskalaisessa dokumentti-ohjelmassa ”Sharialakia Tanskassa” kävi hyvin ilmi, että imaamit yrittivät estää tulijoiden sopeutumista uuteen maahan. Viime vuonna Suomessakin kerrottiin julkisuudessa kuinka Somaliasta tulleet vanhemmat lähettivät lapsiaan Somaliaan uudelleen kasvatettavaksi, jos he olivat liikaa sopeutumassa länteen. Lapsiasianvaltuutettu otti asiaan voimakkaasti kantaa. Tietysti mielellään kysyy, kuinka jollakulla on turvapaikan tarve, jos voi lähettää lapsensa kasvatettavaksi vanhaan kotimaahansa?

Siis aikaa myöten Lähi-Idästä ja Somaliasta tulleet turvapaikanhakijat eivät sopeudu vaan muodostavat omia entistä tiiviimpiä yhteisöjä, joissa noudatetaan omia (sharia)lakejaan. Sinne ei haluta eurooppalaisia viranomaisia sekaantumaan asioihin. Tätä kehitystä tukee myös islamin opetus. Useissa kohdissa koraania on nimenomaisesti kielletty muslimeja ottamasta ystäväkseen vääräuskoisia, jotka houkuttelevat heitä pois ”oikeasta” uskosta.

Ei siis ihme, että syntyy sellaisia maahanmuuttajalähiöitä, joita nähdään Ruotsissa. Ne myös istuvat hyvin yhteen sen havainnon kanssa, että noista maista tulevien maahanmuuttajien tulot eivät kasva ajankaan kuluessa. Yksi ilmeinen selitys on, että noissa yhteisöissä eletään aivan oman taloutensa mukaan. Suoritteista maksettavista korvauksista ei makseta veroa eikä ne kirjaudu viralliseen tilinpitoon. Esimerkiksi Ruotsi kyllä maksaa siellä asuville sosiaaliturvaa, järjestää asuntoja ja palveluja, mutta työsuoritteet tapahtuvat pimeänä, mahdollisesti rikollisenakin toimintana ainakin Ruotsin lähiöiden rikollisjengien perustella arvioituna. Siksi ansiot eivät näy virallisissa tulotilastoissa. Jos jollakulla on parempaa tietoa asiasta, varmaan kertoo faktat.

Siis noiden tilastojen perusteella piirtyy varsin ruma kuva turvapaikkaprosessin taloudesta. Siinä tuntuisi olevan vallalla hyväuskoisuus ja naiivius. Kuinka kauan poliitikot teeskentelevät, etteivät he tiedä mistä asiassa oikeasti on kyse ja kuinka kauan ihmiset sietävät tällaista hölmöyttä?