Blogi: Timo Vihavainen, to 18.01.2018 16:16

Vuoden 1918 sodan syyt

Vuoden 1918 sodan unohdetut syyt

 

Kun Suomessa vuonna 1918 ruvettiin sotimaan, oli jokaiselle selvää, että se vallankumous, joka meillä julistettiin, oli levinnyt tänne itärajan takaa. Ilman sikäläistä kaappausta ei meillä mitään aseellista nousua olisi ollut. Sekä aseet että esikuva olisivat puuttuneet eikä olisi ollut sitä poliittista ja sotilaallista tukeakaan, jonka määrästä ja merkityksestä on joskus kiistelty.

Kun kysytään, mikä oli syynä vuoden 1918 sotaan, täytyy ensin miettiä mitä tarkoitetaan syyllä. Syitähän on monen tasoisia ja kannattaa ottaa huomioon, ettei asioille suinkaan aina ole yhtä riittävää syytä eikä riittävä syy ole sama asia kuin välttämätön ehto. Yhtä riittävää syytä ei usein edes ole.

Sitten voidaan ja historiassa tuleekin aina myös asettaa kysymys tavoitteesta, teon intentionaalisuudesta ja politiikan kyseessä ollen kysyä, kuka oli syyllinen. Samalla on selvitettävä, mitä asioita teon tavoitteina itse asiassa oli ja kuuluivatko niihin ne, mahdollisesti katastrofaaliset, seuraamukset, jotka sitten tapahtuivat.

Kun ikkuna rikkoontuu ja havaitaan, että sen rikkoi heitetty kivi, tiedämme varmasti, että kiven heittäminen oli asian syynä. Rikkoontumiselle se oli riittävä syy.

Mikäli löydämme todistajat sille, että kiven heitti muuan pikkupoika, olemme löytäneet asialle syyllisen. Jos vielä ilmenee, että pikkupoikaa yllytti muuan aikamies, joka antoi vielä pojalle kiven (sellaisia ei muutoin ollut löydettävissä  mailla halmeilla), alkaa kuva täydentyä. Olemme löytäneet intention.

Vaikka poika oli syyllinen, ei asiaa ole vielä tyhjentävästi selitetty sillä, että kuvataan hänen tekonsa. Tekoa ei suurella varmuudella olisi koskaan tapahtunut ilman tarvittavaa välinettä ja yllytystä. Ainakin edellinen oli asian välttämätön ehto, hyvin todennäköisesti toinenkin.

Pojan valmius tekoon on kuitenkin vielä syytä ottaa huomioon. Hänellä sattui olemaan kaunaa ikkunan omistajia kohtaan, sillä hän oli saanut niiltä selkäänsä ja halusi kostaa. Kun nyt paikalla yllyttämässä oli aikamies, joka oli paljon vahvempi kuin ikkunan omistaja, oli syytä olettaa, että temppu voidaan tehdä rankaisematta. Toimeksi siis vain!

Tässä on kuva vuoden 1918 tapahtumista, jota moni pitää rienaavana. Sitä se onkin ja mielestäni itse kunkin kannattaisi ainakin silloin tällöin irrottautua poliittisesta korrektiudesta ja ainakin kokeilla asioiden ajattelemista ilman emotionaalista painolastia.

Vuoden 1918 kapina tehtiin maailman demokraattisinta poliittista järjestelmää vastaan sen pelisääntöjen mukaan pelattaessa tappiolle jääneen osapuolen toimesta. Kyseessä oli siis demokratian kriisi, oikosulunomainen tarttuminen siihen aseeseen, jonka naapuri tarjosi ja toimiminen sen esimerkin ja lupausten innoittamana, vastoin jopa omia poliittisia perinteitä.

Myötävaikuttavana tekijänä on ilman muuta otettava huomioon nälkä ja työttömyys, jotka iskivät äkkiä ja kovasti. Nekin johtuivat sidoksista vanhaan emämaahan.

Suomi oli pahasti riippuvainen elintarvikkeiden tuonnista ja kun viljaa ei enää saatu Saksasta eikä Venäjältä, oli uhkaamassa todellinen nälänhätä, siis ihmisten kuoleminen nälkään.

Tässä tilanteessa olisi todella tarvittu demokratiassa aina välttämätöntä kykyä kompromisseihin, vaikka sitäkään ei voi syödä. Olisipahan ainakin todistettu, että jokainen yrittää parastaan.

Kun valta loppujen lopuksi suistui kaduilla mellakoivan roskajoukon (canaille, mob) käsiin, oli katastrofi valmis. Sosialidemokraattisista poliitikoista ei ollut sitä estämään. Demokratiaa vastaan suuntautuneen aseellisen kapinoinnin leviäminen Venäjältä Suomeen oli väistämätöntä.

Järjestyksen palauttamiselle on viimeisen puolen vuosisadan kuluessa tullut ikävä kaiku. Tämä alkoi joskus 1960-luvulla ja vanhat ihmiset muistavat vielä näytelmän Berliini järjestyksen kourissa.

Ajatus siitä, että epäjärjestys olisi jotakin parempaa ja luovempaa kuin järjestys, on siitä pitäen kuulunut ns. kulttuuriväen aksiomaattisiin totuuksiin. Myös hävittämisen intohimo on luova intohimo, sanoi jo aikoinaan Bakunin.

Ikävä tosiasia kuitenkin on, että mikäli halutaan syödä, tarvitaan järjestystä. Venäjällä tämän oppiminen vei useita vuosia, joiden kuluessa syötävää oli niin vähän, että miljoonat ihmiset poistuivat sen takia muonavahvuudesta.

Suomessa tuhansia tapettiin raakalaismaisesti ja juhlittiin sitten sen päälle voittoa vihollisesta, jollaiseksi julistettiin Venäjä, bolševikkien hallitsema Venäjä. Omat punikit olivat vain pettureita ja hyökkääjän apulaisia.

Voittajia ei tuomita, pobeditelej ne sudjat, sanoi jo aikoinaan Kaariina II ja oli väärässä. Ennemmin tai myöhemmin kaikki tai ainakin kaikki löydetyt vääryydet kaivetaan esille ja tutkitaan ja tuomitaan. Tosin niiden tekijät ovat usein jo manan majoilla.

Meillä on nyt puolen vuosisadan ajan valinnut vuoden 1918 tutkimuksessa kotimainen, vääryyksien likeisemisen näkökulma, mikä on tarkoittanut sitä, että tapahtumien varsinaisesti ratkaisevat, kansainväliset yhteydet on ignoroitu ja tuijotettu sen sijaan kotimaisiin tapahtumiin.

Onhan niissä ollutkin niin sanotusti seksikästä aineistoa. Köyhän ihmisen ansaitsematon teloitus on aina asia, jollaisesta suuri yleisö mielellään lukee. Se on sitä ainesta, josta bestsellerit ja hollywood-hitit tehdään. Mikrohistoria ja matala katse ovat viettäneet juhlia ja draaman ja tragedian äärellä pöyristyminen on saavuttanut ehkä äärimmäiset rajansa.

Samaan aikaan on unohdettu kysymys koko tuon suuren tapahtumasarjan syistä ja syyllisistä. Useinkin vain joukon jatkona mukaan menneet ja syyttömästi teloitetut ovat saaneet osakseen päähuomion ja runsain mitoin sympatiaa, kun taas kurittajat ja rankaisijat ovat kohdanneet moraalisen tuomion ja halveksunnan -syyllisyyden taakka lankeaakin siis heille.

Mutta entä se asioiden suurempi tausta? Viimeiset puoli vuosisataa on tuijotettu siihen, etteivät punaiset myyneet Suomen itsenäisyyttä vaan jopa tinkivät rajoista kun ns. punaista valtiosopimusta tehtiin. Vuonna 1917 he sitä paitsi olivat olleet itsenäisyyspyrkimysten kärjessä.

Voidaanko siis lainkaan puhua Suomen vallankumouksen syttymisestä Venäjän bolševikkikumouksen leviämisenä?

Totta kai voidaan ja pitääkin. Täytyykin vain ihmetellä, miksi näin lakattiin käytännössä tekemästä, vaikka asiaa oli puolen vuosisadan ajan pidetty itsestäänselvyytenä, mitä se onkin.

Tosiasia kuitenkin on, että missään merkittävässä näiden asioiden kuvauksessa ei ole enää herran aikoihin nostettu esille tätä ratkaisevaa asiaa. Poikkeuksena voidaan mainita Ohto Mannisen tutkimus, joka julkaistiin sellaisessa projektissa, jonka tuotteet eivät edes tulleet kirjakauppoihin vapaaseen myyntiin, vaan oli tilattava kotiin.

Kyseessä olevaa projektiakin nimitettiin ainakin sen vastustajien toimesta erikoisella nimellä SIAT (Suomen itsenäisyyden alkutaival). Se keskittyi valkoiseen osapuoleen.

Itse asiassa suhtautumisessa Venäjän merkitykseen vuoden 1918 tapahtumissa voidaan todeta ns. paradigman muutos, joka ei tosiasiassa ollut tulosta uusista tutkimustuloksista, vaan uudesta fokuksesta: keskittymisestä Suomen tapahtumiin.

Syitä voidaan vain aavistella. Suuri vasemmistoaalto nosti tuohon aikaan unohdetun kansan vahvasti esille historian pimennoista ja tavallaan rehabilitoi sen. Se oli sinänsä ansaittua ja tarpeellista.

Venäjä-ulottuvuuden korostamista oli myös aikoinaan käytetty rajusti ns. ryssävihapropagandan välineenä ja siitäkin oli jo syytä päästä eroon. Aplodeja tästäkin.

Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä: itse suuri (kuten nyt ymmärrettiin) Lenin oli kertonut, ettei Neuvosto-Venäjä koskaan syyllistynyt vallankumouksen vientiin. Mikäli siis tutkimme Suomen vallankumousta, oli metodisena lähtökohtana oltava sen kypsyminen Suomessa sisäisen luokkataistelun kiristyessä, ei suinkaan sen importointi tai eksportointi.

Saattoihan se asian noinkin hahmottaa. Siltä se näytti, kun katse kohdistettiin tiettyihin paikkoihin. Mutta lapsi taisi luikahtaa pesuveden mukana pois.

Tulee olemaan kiinnostavaa seurata, onko aika jo kypsynyt sille, että palautetaan bolševistinen Venäjä sille kuuluvaan asemaan vuotta 1918 tulkittaessa. Eihän se mikään statisti koskaan ollut, kuten suuruudenhullut omaan nappaansa tuijottajat ovat olleet taipuvaisia ajattelemaan.

Koska Venäjä on nykyään taas muodikasta nähdä Suomelle iänikuisena uhkana, ei henkisiä valmiuksia uudelta eli siis vanhalta näkemykseltä puutu. Sen sijaan luulen, että ylilyönneille taas tuohon uuteen eli siis vanhaan suuntaan on paljonkin tilausta. Näinhän se historiankirjoituksen kehitys tuppaa menemään.

Timo Vihavainen to 18.01. 16:16

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Piru merrassa?

su 19.08. 22:06

Suomen keksijä

la 18.08. 23:01

Hirttämätön sankari

pe 17.08. 23:09

Kun kone lukee

ke 15.08. 22:24

Veneily lisääntyy

ti 14.08. 22:08

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit

ma 13.08. 23:07

Pederastian ihanuus ja kurjuus

su 12.08. 20:10

Suvaitsemisen vaikeudesta

la 11.08. 22:33

Avoin kirje Professoriliitolle

pe 10.08. 22:31

Uusi normaali?

to 09.08. 22:24

blogit

Vieraskynä

Je Suis Alex Jones

la 18.08.2018 23:18

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle

su 19.08.2018 22:05

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Piru merrassa?

su 19.08.2018 22:06

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40