Blogi: Heikki Porkka, to 14.12.2017 21:29

Kommentti Sauli Niinistön lausunnosta

Alempana olevat medialainaukset ovat US-median sivulta artikkelista, joka käsittelee Sauli Niinistön MTV-tentissä esittämiä mielipiteitä kielteisen päätöksen saaneista turvapaikanhakijoista.

Muu teksti on suomalaisen virkamiehen kirjoittamaa. Tarkemmin en kerro millaisen virkamiehen, jotta kirjoittajan anonymiteetti säilyy.

Tekstin kirjoittaja kertoo eronneensa kirkosta vaiheessa, jossa kirkko viestitti arkkipiispa Kari Mäkisen suulla, että kirkko ryhtyy piilottelemaan laittomasti maassa olevia henkilöitä. Kirjoittaja katsoi, ettei yksityishenkilönä eikä varsinkaan valan vannoneena virkamiehenä voi rahoittaa rikollista toimintaa. Saman periaatteen mukaisesti hän ilmoittaa, että ei voi äänestää rikolliseen toimintaan yllyttävää presidenttiä.

Mielenkiintoinen analyysi, jonka sisältö herättää monenlaisia ajatuksia.

Painotan, että en ole henkilökohtaisesti kirjoittanut sanaakaan seuraavista riveistä, en ole myöskään pyytänyt sen kirjoittamista. Kaikki mitä alla lukee, on lainatekstiä, jonka lainopilliseen sisältöön en voi ottaa kantaa, koska en ole juristi toisin kuin kritiikin kohteena oleva presidentti Niinistö.

Tästä eteenpäin kaikki rivit ovat lainaa.

"–Lähtisin ihan kylmästi siitä, että ei Suomessa ole lakia, joka suojelemisen kieltäisi, Niinistö sanoi."

Väärin. Rikoslaki 5L 6§: avunanto: Joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä. Rangaistusta määrättäessä sovelletaan kuitenkin, mitä 6 luvun 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään.

Lähtisin Sale nyt siitä, että et ole tehtäviesi tasalla edes juristina, saati presidenttinä. Yllytyksestä rangaistavaan avunantoon rangaistaan avunantona.

"–Piilottelu ei sinänsä ole vielä viranomaisen toiminnan estämistä, mutta jos viranomainen tulee kysymään, että ”piilotatko” ja siinä kielteinen vastaus, että ”ei ole näkynytkään”, silloin ollaan aika lähellä ehkä, Niinistö kuvaili."

Väärin. Kts. edellinen.

"–Ihmisen suojelu ei ole lainvastaista Suomessa. Se vain pitää pitää mielessä."

Kun tällä tarkoitetaan avunantoa rikolliseen toimintaan, väärin. Kts. edellinen. Se vain pitäisi pitää Salenkin mielessä.

"–Ihmiset voivat noudattaa omaa moraaliaan aina siihen pisteeseen asti, että heiltä aletaan kysellä, Niinistö vastasi ja lisäsi, että Suomessa ei ole myöskään sellaista lakia, joka estäisi piilottamasta ihmisiä lukuun ottamatta rikollisia, joiden suojelu on kielletty."

Näkisin, että tuolla lausunnolla Sale itse syyllistyy rangaistavan avunannon yllytykseen, josta lain mukaan rangaistaan kuin itse varsinaisesta teosta. Raskauttavaa asiasta tekee se, että Sale tekee tämän valtakunnallisessa tiedotusvälineessä ja Tasavallan Presidenttinä.

"Niinistö huomautti, että laittomasti maassa olevat eivät kuitenkaan ole rikollisia."

Väärin. Ulkomaalaisrikkomus on rikos. Rikoksen tekeminen on rikollista toimintaa. Täytyykö vääntää lisää rautalankaa?

Ulkomaalaislaki 12L 185§: Ulkomaalainen, joka tahallaan

1) oleskelee maassa ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa taikka laiminlyö velvollisuutensa rekisteröidä oleskelunsa taikka hakea oleskelulupakortti, oleskelukortti tai pysyvä oleskelukortti,

2) oikeudetta tekee ansiotyötä tai harjoittaa elinkeinoa,

3) jättää noudattamatta 118 §:n nojalla määrätyn ilmoittautumisvelvollisuuden, 119 §:n nojalla määrätyn muun velvollisuuden, 120 a §:n nojalla määrätyn asumisvelvollisuuden, 120 b §:n nojalla määrätyn lapsen asumisvelvollisuuden tai 130 §:n nojalla annetun kutsun saapua antamaan tietoja oleskelustaan tai

4) tulee maahan, vaikka hänelle on määrätty maahantulokielto yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä,

on tuomittava ulkomaalaisrikkomuksesta sakkoon.

 

Heikki Porkka to 14.12. 21:29

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08. 22:20

Suomi on valehtelijoiden paratiisi

pe 17.08. 09:10

Ruotsissa palaa - Yleisradio harhaanjohtamisen tiellä (jälleen)

ke 15.08. 21:29

Mitä Yle ei kerro?

ma 06.08. 12:25

Turun terrori-iskun vuosipäivä

pe 03.08. 12:13

Ruotsalainen grilli, kansankodin uusi normi

ti 31.07. 10:50

Rajavalvonnan aloittaminen on mahdotonta yhdistyneessä Euroopassa?

ma 30.07. 21:11

Madaltunut ilmoituskynnys vai äärimmäisen typerä maahanmuuttopolitiikka?

to 26.07. 23:49

Virosta ja Suomesta - kulttuurin kunnioittamisesta

to 26.07. 12:06

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07. 11:54

blogit

Vieraskynä

Je Suis Alex Jones

la 18.08.2018 23:18

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle

su 19.08.2018 22:05

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Piru merrassa?

su 19.08.2018 22:06

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40