Yhdysvallat päätti uutisen mukaan ottaa väestönsä kehityksen omiin käsiinsä. Maan hallitus nimittäin tiedotti, että "Yhdysvaltain YK:n suurlähettiläs on tänään ilmoittanut YK:n pääsihteerille, että Yhdysvallat ei enää osallistu kansainväliseen siirtolaissopimukseen".
Tuon sopimuksen oli tarkoitus täyttää kansainvälisessä suojelujärjestelmässä oleva aukko jakamalla vastuuta pakolaisista Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan hengessä. Tarkoituksena sopimusta solmiessa oli, että pakolaisten ihmisoikeuksia suojellaan ja että humanitääristä apua sekä pakolaisten ja siirtolaisten uudelleen sijoittamista lisätään.
Ei liene pelkoa tai toivoa siitä, että Suomi lopettaisi osallistumisensa sopimukseen. Ja koska olemme tunnettuja siitä, että myös täytämme sopimustemme velvoitteet, tulee maahamme virtaamaan sen perusteella pakolaisia myös tulevaisuudessa, mikäli vain EU-maat pääsevät keskenään yhteisymmärrykseen taakanjaon tulevista vaiheista.
Yhdysvallatkaan ei aio luopua pakolaisten auttamisesta. Päinvastoin, se aikoo tehostaa toimintaansa tukemalla siirtolaisia ja pakolaisia avokätisesti, mutta omilla ehdoillaan. Se on järkevää, sillä nykyinen siirtolaispolitiikka on äärettömän kustannustehoton tapa hoitaa maailman kriisejä: esimerkiksi yhden somalin pohjoismaihin sijoittamisen kustannukset ovat noin miljoona euroa.
Tuota miljoonan euron summaa per pakolainen voi verrata siihen, että kehitysmaalainen nainen voisi saada ammatin 30 eurolla tai äärimmäisessä köyhyydessä elävä ihminen voisi saada elämää helpottavan perusturvan 0,75 dollarilla. Toisin sanoen yhden Suomeen sijoitetun somalin hinnalla voisi 33 333 naista saada ammatin tai 1,3 miljoonaa köyhää kehitysmaalaista perusturvan.
Vaikka edelle kirjoitettu osoittaakin kehitysmaalaisten länsimaihin sijoittamisen äärimmäisen tehottomuuden, en kuitenkaan usko, että se olisi ollut Yhdysvaltain hallinnon pääasiallinen motiivi. Sen sijaan kysymys oli valtiollisesta itsemääräämisoikeudesta myös väestökysymyksissä.
Asian muotoili suurlähettiläs Nikki Haley seuraavasti. "Maahanmuuttopolitiikkaan liittyvien päätöstemme tulee olla yksin amerikkalaisten tekemiä... Päätämme itse, miten parhaiten vahdimme rajojamme ja ketkä saavat tulla maahamme. New Yorkin julistuksen maailmanlaajuinen näkökulma ei yksinkertaisesti sovi yhteen Yhdysvaltojen suvereniteetin kanssa."
Tuon luettuani tuli hakematta mieleeni kuinka hienoa olisi, mikäli meillä Suomessakin korostettaisiin itsenäisyysnäkökulmaa edes nyt, kun maamme on täyttämässä 100 vuotta. Ja pakolaispolitiikkaan sijoittamillamme varoilla autettaisiin kriisimaiden asukkaita laajalla skaalalla sen sijaan, että rahaa poltetaan uussuomalaisten haalimiseen syrjäytymään uudessa kotimaassaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Media värittää maailmankuvaamme
Islamilainen maahanmuutto muokkaa länsimaiden politiikkaa
Vastuunkantolaskelma
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44