Tänään olisi syytä pistää valtakunnan liput puolitankoon.
Syy on yksinkertainen: eduskunta päätti eilen että käräjäoikeuksien määrä vähenee seitsemällä. Käräjäoikeuksista suljetaan Hyvinkää, Järvenpää, Kemi, Kokkola, Porvoo, Raasepori ja Ylivieska.
Nyt täytyy kysyä: miten tämä on mahdollista? Kyseinen ”uudistus” oli juuri sellainen, joka vaikuttaa jokaiseen tavalliseen suomalaiseen. Oikeusjärjestelmän toimivuus on valtion perustoimintoja ja se liittyy läheisesti sisäisen turvallisuuden takaamiseen.
Seutukuntien kaupunkien peruspalveluiden alasajo ei merkitse korvapuustia ainoastaan näiden alueiden asukkaille. Se merkitsee iskua kansalaisten tasa-arvolle ja sille idealle, että koko maa pidetään asuttuna. Olemmeko todella niin köyhiä? Eikö meillä ole varaa huolehtia oikeusjärjestelmästämme?
Miksi ja mitä tapahtuu?
Täytyy kysyä: miksi? Minkä takia Kepu toimii omaa perusperiaatettaan vastaan ts. sitä, että myös maaseutu täytyy pitää asuttuna. Onko kysymyksessä jonkinlainen lopun edellä tapahtuva huutokauppa vai ”viimeinen kiusaus”? Onko Sipilä unessa vai onko hänen lähtönsä jo varma joten hän uskaltaa nyt hoitaa ikäviä ja epämiellyttäviä uudistuksia?
Tämä viikko on muutenkin ollut ihmeellinen. Kansalaisille kerrottiin pääministerin omalla suulla, että Kepu/hallitus haluaa pakolaisia lisää, että meidän on nyt pakko ymmärtää enemmän islamia ja matalapalkka-alat onkin ihan kiva juttu. Pääministeri toteuttaa politiikkaa, jota kannattaa ainoastaan kokoomuksen oikean laidan väki. Ehkä Juhasta on tullut kokkari?
Väki on tyytymätöntä
Vielä kerran: väki on tyytymätöntä. Sain juuri puhelun eräältä vihaiselta kepulaiselta, joka ihmetteli tätä samaa asiaa. Hänellä oli rämäköitä kysymyksiä. Kuka sitä Sipilää oikein ohjaa? Ketä nämä liberaalit oikein ovat? Onko Sipilä oman ministeriryhmänsä vanki?
Tämä kepun jäsen muistutti myös siitä, että johtajan paikka on nyt hakusessa ja että Sipilän voi kokea ikävän yllätyksen kesällä. Siinä puolueessa – kuten monessa muussakin – väki huutaa hallelujaa johtajalle aina siihen hetkeen saakka kunnes se hylkää sen. Viimeinen, joka huomaa sen, on entinen puoluejohtaja. Lojaalisuudenvakuutukset vaihtuvat sekunnissa hylkyyn.
Keskustelu oli hyvä ja hyödyllinen. Pohdimme yhdessä lähihistorian armottomia opetuksia. Sipilä on alkanut muistuttaa enemmän ja enemmän puna-mustan hallituksen Holkeria. Siinähän tämä hyvä poliitikko jäi vähitellen hallituksen vahvojen voimien vangiksi. Holkeri muuttui vähitellen liikuttavaksi hahmoksi, jolla oli koko ajan yhä vähemmän sanomista asioista.
Arto Luukkanen
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
MTV uutisoi näyttävästi SDP:n Helsingin kaupunginvaltuutetun Mahad Ahmedin liioitelleen akateemisia ansioitaan - Totuus on karumpi?
ti 28.10.2025 17:28
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44