Ennen 16.10.1994 järjestettyä kansanäänestystä EU-jäsenyydestä ”luotettava media” (fake news) toimi näin:
Iltasanomat 21.7.2010:
”Mediapomo katuu
PALJASTUS: Pekka Karhuvaara pitää lähtöä lehtitalojen yhteiseen EU-kampanjaan virheenä, joka haisi pahalle.
AVOIMUUDEN puuska iski navakan länsituulen lailla median napamiehiin Porin Suomi Areenassa eilen.
Eniten avautui MTV Oy:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara. Hän paljasti, miten laajaa ja keskitettyä isojen lehtitalojen lobbaus Suomen EU-jäsenyyden puolesta 90-luvun alussa oli ja kertoi samalla katuvansa sitä, että lähti leikkiin mukaan Iltalehden silloisena päätoimittajana ja kustantajana.
Karhuvaaran mukaan EU-hankkeen primus motor oli Sanomien pääomistaja, ministeri Aatos Erkko.
– Aatos Erkko soitti Turun Sanomat -konsernin pääomistajalle Ketosille ja Alma Median toimitusjohtajalle, esimiehelleni Matti Packalenille. Erkko esitti kysymyksen, voisivatko kaikki nämä lehdet, Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Alma Median Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa ja sitten Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat, tehdä koko sivun kampanjan EU-jäsenyyden puolesta, Karhuvaara muisteli porilaisyleisön edessä.
ALMA MEDIAN toimitusjohtaja Matti Packalen teki työtä käskettyä. Hän soitti Karhuvaaralle kesken kokouksen ja kysyi, lähteekö Iltalehti mukaan. Packalen ryyditti pyyntöään sillä, että Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helve oli suostunut hankkeeseen.
Olin itse EU-jäsenyyden kannalla ja päätin sanoa joo, Karhuvaara kertoi.
Päätös oli Karhuvaaran mukaan kuitenkin paha erehdys.
– Vaikka se olikin vaan ilmoitus, niin siinä isot mediatalot, siis valtaosa suomalaisesta painetusta viestinnästä, asettui kimppaan jonkin yhteiskunnallisen ratkaisun puolesta. Juttu haisi tosi pahalle ja oli yhteiskunnallisesti väärin.”
EU-jäsenyysmanipulaatiosta aikahyppy nykypäivään.
Yleisessä tiedossa on, että valtamedia (fake news) pimitti ja vääristi tietoja Suomeen virranneista turvapaikanhakijoista. Piti olla naisia ja lapsia, saatiin enimmäkseen tuhansia irakilaismiehiä, joiden raiskaus- ja rötöstelyinto on tullut tutuksi kaikille silmät ja lukutaidon sekä normaalin järjen omaaville suomalaisille. Laittomasti, vastoin kansainvälisiä sopimuksia Suomeen rantautuneiden tulijoiden joukossa on sotarikollisia, sotilaskarkureita, huvimatkailijoita ja varmaan joitakin aidosti kansainväliseen apuun oikeutettuja.
Valtamedia (fake news) onnistui yhdessä poliittisen johdon ja poliisijohdon kanssa hämäämään hetken aikaa suomalaisia. Kansallinen herätys tapahtui, kun pääministerin kotikunnassa Kempeleessä raiskattiin koulutyttö, raiskaajana turvan hakuun tullut afgaani, jonka todellista ikää ei ole tiedossa.
Piittaamatta valheellisesta viestinnästä kiinni jäämisestä poliitikot jatkoivat ihmisvirran varsin vapaata vastaanottoa saaden toiminnalleen valtamedian vahvan kannatuksen.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin on ehtinyt ottaa kantaa antaen tukensa hallituksen avoimien ovien politiikalle.
Osa kansalaisista ymmärsi Kempeleen raiskauksen seurauksena, että media ja poliitikot olivat valehdelleet heille usean kuukauden ajan. Pelkästään valtamedian varassa olevat suomalaiset olivat edelleen hyväuskoisia ja syyttivät tosiasiat tiedostavaa väkeä rasisteiksi, fasisteiksi ja muukalaiskammoisiksi.
Nyt näyttää siltä, että valtamedia on jälleen yhteisellä asialla. Kyse on presidentinvaaleista. Nykyinen presidentti esitetään mediassa vain positiivisessa valossa lähes päivittäin. Vastapainoksi perussuomalaisten Laura Huhtasaari on joutunut todellisen koulukiusaamisen kohteeksi useissa medioissa, pahimpana toistaiseksi Tuomas Enbuske, joka ei jättänyt epäselväksi vahvaa antipatiaansa Huhtasaarta kohtaan.
Loput ehdokkaista ovat saaneet melko neutraalia kohtelua mediassa.
Viimeisimmän tempauksen on toteuttanut Turun Sanomat, joka jätti kokonaan mainitsematta Laura Huhtasaaren hänen esiintyessään Turussa yliopiston eduskuntatutkimuskeskuksen tilaisuudessa maanantaina 6.11.2017. Sen sijaan samassa tilassa puhuneelle sosialidemokraattien ehdokkaalle Tuula Haataiselle uhrattiin seuraavan päivän lehdessä runsaasti palstatilaa.
Aiemmin vastaavassa tilaisuudessa esiintyneistä ehdokkaista, Matti Vanhasesta ja Pekka Haavistosta Turun Sanomat julkaisi pitkän artikkelin.
Huhtasaari on ainoa presidenttiehdokas, joka vastustaa euroa ja on sekä EU- että maahanmuuttokriittinen.
Turun Sanomien toiminta ei kuitenkaan pysähtynyt täydelliseen vaikenemiseen Huhtasaaren osuudesta.
Tänään (8.11.2017) Laura Huhtasaari kertoi fb-seinällään ajaneensa ylinopeutta ja saaneensa sakot. Hän halusi kertoa siitä itse ennen kuin median hyeenat ehtivät kirjoittaa riviäkään.
Huhtasaari ehti ennen mediaa, mutta tällä kerralla aihe kelpasi myös Turun Sanomille, joka otsikoi artikkelinsa seuraavasti: ”Presidenttiehdokas Huhtasaari: Ajoin reilusti ylinopeutta ja sain sakot”
Päivän lehdessä Turun Sanomat uutisoi lisäksi Maaseudun Tulevaisuuden artikkelista otsikolla ”Sauli Niinistö ylivoimainen suosikki presidentiksi myös maaseudulla”.
Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että Yle ja kaupalliset mediat pyrkivät kaikin tavoin varmistamaan Sauli Niinistön valinnan samalla kun ne keskittyvät määrätietoisesti lyttäämään Huhtasaaren.
Kyse on siis samasta mediasta, joka ihmettelee vuodesta toiseen, miksi koulukiusaaminen on niin suosittua Suomessa.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44