Marraskuussa Helsingissä päätetään tontin varaamisesta muslimien ”suurmoskeijaa” varten. Pormestari Jan Vapaavuori johdatti kokoomuksen kunnallisvaalivoittoon vastustamalla hanketta. Sen kannattaminen onkin kummallinen asia. Useat eri muslimijärjestöt ovat vastustaneet suurmoskeijaa, koska se kärjistäisi eri muslimiryhmien välejä. Rahoitus moskeijaan tulisi Persianlahden öljymailta, jonka voi nähdä myös turvallisuusuhkana. Se mikä maista näennäisesti hankkeen rahoittaa on vain pintakuohua. Emme tiedä taustalla olevista sopimuksista. Ja hanketta ajavat Suomessa tahot, joiden taloudenpito on aikaisemmin tainnut olla lievästi sanottuna leväperäistä.
Kaikesta huolimatta hanke on saanut ymmärrystä. Jopa presidentti Niinistö antoi asiasta ymmärtävän lausunnon. Monilla poliittisilla tahoilla hanketta kannatetaan ”ideologisista” syistä. Riski asiassa on se, että moskeijan rahoittajat varmasti paljolti määräävät siellä annettavasta opetuksesta. Jos tavoitellaan hankkeita, joihin omat voimat eivät riitä, joudutaan vääjäämättä rahoittajien apureiksi. Ja Saudi-Arabian ja sen naapureiden edustama islam on linjaltaan hyvin jyrkkää.
Rahoittajatahot ovat käytännössä islamilaisia uskontovaltioita. Ei niitä suuresti kiinnosta turvapaikan antaminen uskonveljilleen, koska sellaista ei ole tapahtunut. Mutta ne ovat valmiita maksamaan uskonveljille moskeijan lännessä. Eli ne haluavat käyttää rahaa islamilaisuuden lisäämiseen lännessä. Pitäisikö meidän sitä jotenkin ymmärtää ja hyväksyä? Itse en sitä ymmärrä enkä hyväksy.
Seuraava kysymys on, miksi Euroopassa monet vaikutusvaltaisetkin tahot haluavat edistää tuota islamin levittämistä? Ns. kulttuurimarxilaisen vasemmiston piirissä kyse lienee jo perinteestä. Aikoinaan nuo suuntaukset olivat Neuvostoliiton salaisen poliisin KGB:n ohjauksessa ja toimintaa edistettiin, koska sen arveltiin vahingoittavan länttä. Nyt taustojen selvittäminen on vaikeampaa, koska kytkökset ovat näkymättömissä. Toki Venäjällä on tänäkin päivänä vallassa sama KGB – hieman eri nimillä. Ja vanhaa KGB:tä palvelleiden kansiot ovat tuon organisaation hallussa. Kerran KGB, aina KGB.
Tällä kertaa asian tekee erikoiseksi se, että asialla tuntuu olevan epäpyhä allianssi. Kulttuurimarxilaisten hörhöjen ohessa asiaa ajavat jotkut talouselämän vaikutusvaltaiset tahot. Se selittää, miksi poliitikot enemmän tai vähemmän hiljaisesti hyväksyvät tapahtumat, vaikka niiden tuhoisuus Suomelle on jo käynyt selvästi esille. Miksi?
Palataanpa Persianlahden maiden olemukseen. Ne ovat uskontovaltioita, jotka ovat valmiita rahalla edistämään islamin leviämistä länteen. Kuka oikeasti kuvittelee, että noiden valtioiden kanssa voisi tehdä kauppaa tahot, jotka eivät suhtaudu myönteisesti noihin uskonnon levityshankkeisiin? Kauppakumppaneiden pitää käyttää vaikutusvaltaansa Euroopassa islamin leviämisen edistämiseen saadakseen kauppoja.
Toki levityksestä havaintojen mukaan tulee erilaisia kielteisiä sivuvaikutuksia, mutta ne eivät koske näiden yritysten päättäjiä tai yrityksiä. Ongelmista joutuvat vastaamaan veromaksajat ja kansalaiset. Kun kylmän sodan aikana yritysmaailman johto näki omat intressinsä samansuuntaisina Suomen kanssa, nyt tuollaista intressien yhteyttä ei tunnu enää löytyvän. Tilanne on äärimäisen vaarallinen.
Siis ketkä kulisseissa ajavat tuota suurmoskeijaa, sen korvikkeeksi mahdollisesti tarjottavia hyvityksiä (jos hanke Vapaavuoren kannan mukaisesti hylätään), koko ajan jatkuvaa turvapaikanhakijarallia Suomeen (ehkä 5000-6000 vuodessa), josta media todellisuudessa vaikenee? Asian selvittäminen on itse asiassa helppoa uutistenkin pohjalta. Selvittää sen, mitkä suomalaiset firmat ovat viime aikoina tehneet suuria kauppoja Persianlahden maihin.
Kuten vanha talousrikostutkija neuvoi:
Follow the money
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44