Päätoimittaja Markku Huusko ihmettelee sitä, että Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kritisoi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) käynnistämää #torjunvihapuhetta-kampanjaa.

– Minulle jää epäselväksi, miksi politiikan tutkija tekee tällaisen ulostulon ministeriön kampanjaa vastaan, toteaa Huusko blogissaan, joka on otsikoitu: Vihapuhe on totta, Markku Jokisipilä.

Päätoimittaja poimii OKM:n materiaalista otteita, joissa hän ei tunnu näkevän mitään ongelmaa. Ei siis ihme, ellei hän myöskään ymmärrä Jokisipilän huolta siitä, mihin yhteiskuntamme näyttää tässä asiassa olevan menossa.

Eihän kysymys ole siitä, onko vihapuhetta olemassa vai ei, vaikka Huusko näin antaa ymmärtää. Kysymys on siitä, että koko vihapuhe-käsitteen käyttö kiellettynä puheena on sananvapauden uhka. Jokisipilä tuo tämän asian Turun Sanomien kolumnissaan selvästi esiin.

Hän muistuttaa myös siitä, että termi on monitulkintainen, ristiriitainen ja poliittisesti latautunut. Tämä tarkoittaa, että sitä voidaan helposti käyttää lyömäaseena. Sillä rajoitetaan poliittisten vastustajien mahdollisuutta mielipiteiden esittämiseen leimaamalla se vihapuheeksi. Ja juuri niin tapahtuu.

Päätoimittajan voisi median edustajana odottaa kantavan huolta sananvapaudesta. Hän tuntuu sen sijaan omaksuneen holhoavan asenteen ja on ensisijaisesti huolissaan siitä, että joku loukkaantuu.

– Sananvapautta on käytetty valitettavan herkästi aseena, kun vihapuhetta on virheellisesti perusteltu. Aivan kuin sen puitteissa saisi sanoa mitä loukkaavaa lystää, Huusko kirjoittaa.

Holhoava ja manipuloiva asenne välittyy myös OKM:n oppimateriaalista. Jokisipilä ilmaisee terävästi näkemyksensä siitä, että sananvapauden rajoittamista perustellaan tarpeella kieltää niin sanottu vihapuhe.

– Suomen kaltaisessa vapaata yhteiskuntajärjestelmäänsä ase kädessä puolustamaan joutuneessa maassa on hämmästyttävää kuulla puhuttavan ”sananvapauden väärinkäytöstä” ja ”vihapuheen ennaltaehkäisemisen” tärkeydestä.

Jokisipilä on aivan oikeassa. Lausunnollaan eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja osoittaa olevansa virkansa mittainen mies, joka myös rohkenee käyttää aivojaan.

Kysymys on todella länsimaisen demokratian perusteista, sananvapaudesta. Kielteisen, kriittisen, aggressiivisen ja loukkaavaksikin koetun puheen salliminen kuuluu nimenomaan sanan- ja mielipiteenvapauteen.

Se on olennainen osa länsimaista demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa. Ilman avointa kansalaiskeskustelua demokratialle yksinkertaisesti ole edellytyksiä.

Klassisen liberalismin suvaitsevaisuusperiaatteen mukaista on puolustaa tinkimättömästä oikeutta esittää vapaasti mielipiteensä, vaikka se olisi poliittisesti epäkorrekti ja loukkaisi jotain. Se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi tuo mielipide hyväksyä tai olla siitä samaa mieltä. Sitä saa vapaasti kritisoida.

Aina löytyy joku, jota jonkun toisen puhe loukkaa. Loukkaavaa puhetta ei vapaassa maassa kuitenkaan ole pakko kuunnella eikä hyväksyä ja olla siitä samaa mieltä. Sananvapauteen kuuluu mielipiteen esittämisen vapaus, olipa mielipide hyvä tai huono, loukkaava tai ei. "Sananvapaus on" – kuten Jokisipilä muistuttaa – "demokratian kovinta ydintä".

Jos joku tai jotkut ryhmänä katsovat mielipiteen loukkaavan heidän kunniaansa, he voivat nostaa syytteen. Se on kuitenkin asianomistajarikos. Se, että valtiovalta ylhäältä päin etukäteen määrittää, mikä on sopivaa puhetta ja mikä sopimatonta vihapuhetta, on silkkaa totalitarismia.

Täytyy myös muistaa, että puheet ovat puheita, eivät tekoja. Jokainen on vastuussa siitä, mitä kuuntelee ja miten antaa kuulemansa itseensä vaikuttaa. Se, että valtiovalta ryhtyy määräämään ja kyttäämään ihmisten puhumista, joka tulkitaan loukkaavaksi, tuntuu tekopyhältä.

"Vihapuheen" kieltäminen on käytännössä "väärien" mielipiteiden kieltämistä. Länsimaisessa demokratiassa pelkät loukkaavat mielipiteet eivät kuitenkaan ole sen enempää rikoksia kuin vääriäkään.

Eikö riitä, että murha ja joukkomurha samoin kuin niihin yllyttäminenkin on kriminalisoitu? Siihen ei sen lisäksi tarvita mitään vihapuhekiihkoiluakin. Jo se, että ylipäätään ryhdytään määrittämään ja kyttäämään tällaista puhetta, johtaa väistämättä itsesensuuriin.

Vaikka OKM:n materiaalissa puhuttaisiin kauniisti sananvapaudesta, sillä ei ole merkitystä, ellei sitä käytännössä edistetä, vaan päinvastoin pyritään tukahduttamaan.

Luulisi etenkin valtamedian edustajan havahtuvan siihen, kenelle valtiovalta länsimaisessa demokratiassa kuuluu ja mikä on median tehtävä suhteessa vallankäyttäjiin. Loukkaavaksi tulkittavan puheen kieltäminen johtaa näet samankaltaiseen itsesensuuriin ja toistensa kyttäämiseen kuin tapahtui suomettumisen aikana. Historian kokemukset näyttävät vaikuttaneen politiikan tutkijan näkemyksiin. 

– Kuulun siihen sukupolveen, joka sai lukea koulukirjasta Neuvostoliiton mittavista luonnonsuojelutoimista ja sosialismin kaikkinaisesta erinomaisuudesta. Opin muun muassa, että itänaapurissa maatalouden kollektivisointi oli tapahtunut täysin vapaaehtoisesti ja että talvisotakin vain ”puhkesi”.

Neuvostoliittoa ja Suomen virallista ulkopoliittista linjaa ja niitä edustavia loukkaavasta vihapuheesta vaiettiin silloin valtamediassa sujuvasti molemmilla kotimaisilla. Itsesensuuri puri.

Se, mitä vihapuheen demonisoinnilla ja sen kyttäämisellä voidaan voittaa, ei vastaa läheskään sitä, mitä sillä menetetään. Ne eivät ole yhteismitallisia edes.

Hinta vihapuhejahdista on yksinkertaisesti liian korkea. Eiköhän sen ole Siperia tarpeeksi monelle jo opettanut? Kirjaimellisesti.

Petteri Hiienkoski