Blogi: Timo Vihavainen, ti 03.10.2017 10:44

Vallankumousta katsellessa

Kriittisin silmin

 

И. Бунин, Окаянные дни; М. Горький, Несвоевременные мысли. Москва, Айрис пресс, 2004, 400 с.

 

Meillä ei suomeksi taida olla yhtään kriittistä yleiskuvausta ns. lokakuun vallankumouksesta ja sitä seuranneesta ajasta, eipä oikein sitä edeltävästäkään.

Yritin joskus ehdottaa kustantajille Orlando Figesin kirjaa A People’s Tragedy, joka kertoo Venäjän vallankumoukseen vieneistä vuosista 1897-1924, mutta eipä ole mennyt läpi. Ehkäpä aihe on liian vähäpätöinen tai kirja vain muuten liian paksu.

Muuten, itse vallankumous oli vielä kesken vuonna 1924, vasta kahden ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana rakennettiin se systeemi, jota Stalin ja häntä seuraten monet muut nimittivät sosialistiseksi, oikein tieteelliseksikin.

No, vuonna 1967 se taisi olla, kun Isaac Deutscher kirjoitti kirjansa The Unfinished Revolution, joka ilmestyi suomeksikin: Venäjän vallankumous jatkuu yhä. Nyt painajainen on sentään päättynyt.

Uskaltaisin epäillä, että tämä aukko kirjallisuudessamme johtuu ns. suomettuneisuuden kaudesta. Inhoan tuota sanaa, mutta se kertonee, mistä tämä asia kai kiikastaa. Ajat ovat muuttuneet, mutta puoli vuosisataa tiettyä suuntausta on puoli vuosisataa. Se on meidän historiaamme ja sen jäljet vaikuttavat ajasta aikaan.

Meillä saa kyllä jokaisessa kirjastossa luettavakseen John Reedin pyhiinvaeltajakuvauksia ja muuta vastaavaa, mutta harva lienee edes havainnut esimerkiksi Maksim Gorkin ”epäajankohtaisia ajatuksia”. Ne onneksi saatiin myös suomeksi sitten, kun ne oli ruotsiksikin julkaistu.

Gorkillahan oli tuo tunnettu kriittinen vaiheensa, ennen kuin hän teki älyllis-moraalisen kuperkeikkansa, jota konkurssiksikin voi sanoa ja päätyi viimein Stalinin hovikirjailijaksi. Hänen aikalaiskirjoituksensa ovat ehdottoman kiinnostavia.

Gorkin stalinistinen tuotanto ansaitsisi ihan oman kokoomateoksensa. Se on niin järkyttävää kuolausta stalinismin edessä. Samaan aikaan se oli kovin aidosti sen intelligentsijan hengen mukaista, joka myös Venäjällä ryhtyi kunnostautumaan kuvitellulla moraalisella ylemmyydellään ja oli helppo saalis kaiken maailman totalitaarisille virtauksille. Tämä ilmiöhän jatkuu yhä, meilläkin.

Gorkin ohella moskovalainen kustantamo on valinnut niteeseensä Ivan Buninin ajatuksia ja päiväkirjoja Venäjän suuren vallankumouksen, kuten nykyään sanotaan, ajoilta.

Bunin, joka emigraatiossa sai kirjallisuuden nobelin, on asenteiltaan aristokraattinen tyyliniekka ja, kuten Nina Berberova muistelmissaan kertoo, paljon kiinnostavampi persoona, kuin tyylin aristokraatilta voisi odottaa.

Bunin piti vallankumousvuosien aikana päiväkirjaa ja se kuvaa tekijänsä mielialoja ja ajan kaoottisia tapahtumia yhtä lahjomattomasti kuin Juhani Ahon tai Santeri Alkion päiväkirjat omaa kapinaamme.

Bunin sattui olemaan Venäjän kirjallisuuden sisäpiirissä ja sekä Gorkin että monen muunkin tuttava ja ystävä. Hänen vihamielisyydessään vallankumousta kohtaan ei ollut mitään poikkeuksellista. Vastaavia päiväkirjoja on Venäjällä julkaistu perestroikasta lähtien useita. Esimerkiksi käy vaikkapa Rumjantsevin museon (myöhempi Leninin/Valtiolllinen kirjasto) johtaja Juri Gotje (Gautier).

Noiden päiväkirjojen kuvaukset vallankumousta kannattaneista intellektuelleista (venäjäksi intelligent) tuntuvat varsin todistusvoimaisilta.

Kyseessä oli juuri se moraalisesti ja intellektuaalisesti kyseenalainen aines, jolta -nykyaikaisesti sanoen- gutmensch-vaistot- sumensivat korkeamman henkisen aktiivisuuden. ”Katuvaiset” proselyytit tuijottivat ihastuneina aitoja proletaareja kuin jaloja villejä ja halveksivat omaa sivistystään. Ehkäpä tuo vallankumous sitten oli yhden aikakauden ihan itse ansaittu loppu.

Koska uskon, että jokainen lukija on ainakin jossakin määrin tutustunut Gorkin ”epäajankohtaisiin ajatuksiin” (Väärään aikaan ajateltua) en viitsi niitä enää tässä referoida. Lyhyesti sanoen Gorki vihasi ja halveksi vanhan ystävänsä Leninin uskomatonta kevytmielisyyttä, joka ilmeni villiintyneen rahvaan yllyttämisenä ja tolkuttomana kokeena, joka tehtiin satamiljoonaisen kansan selkänahalla.

Se oli Gorkin mielestä aidosti venäläisen aatelimiehen -jollainen Lenin oli- psykologian mukaista. Kulttuurin ja ihmiskohtaloiden kannalta se oli hirvittävää uhkapeliä, jonka lopputulos oli jokaisen normaalijärjellä varustetun ja henkisen tasapainonsa säilyttäneen ihmisen arvattavissa. Sellaiset kuitenkin tuntuivat hävinneen näyttämöltä hulluna vuotena.

Kun tuo arvaus -pikainen reaktio ja verinen vastavallankumous- jäikin toteutumatta, Gorki käänsi kelkkansa. Paljon pahaa oli tapahtunut, sen hän tunnusti, mutta syyllinenkin löytyi: Ei Lenin, vaan Venäjän talonpoikaisto…

Mutta eipä tässä Gorkista sen enempää. Bunin on unohdetumpi kuin Gorki, mutta muistamisen arvoinen myös tässä yhteydessä.

Vuoden 1917 keväällä Bunin käsittelee myös Suomen suuriruhtinaskunnan ja sen kuvataiteilijoiden näyttelyn avajaisia Pietarissa. Tästä on Ben Hellman kirjoittanut mainion artikkelin, joka löytyy Idäntutkimuksesta 4/2002.

Itse tyydyn vain viittaamaan muutamaan seikkaan. Päiväkirjassaan vuodelta 1918 Bunin itse asiassa muistelee edellisen vuoden tapahtumia Pietarissa, jossa jostakin kumman syytä nyt juuri sillä hetkellä piti olla kiinnostunut tauluista ja vieläpä suomalaisista.

Tuolloinhan elettiin suomalais-venäläisen ystävyyden korkeita hetkiä, hieman samaan tapaan kuin vuoden 1905 vallankumouksen jälleen, mutta vielä intensiivisemmin.

Niinpä suomalaisten taitelijoiden näyttelyyn oli saatava paljon ja hienoa yleisöä. Ja sitähän tuli, ulkoministeriä myöten. Sitä, paitsi paikalla oli myös Ranskan, suuren liittolaismaan, suurlähettiläs. Siitäpä ei joukko enää hienommaksi muuttunut!

Mutta olipa skandaalikin sitä mehevämpi, kun muuan herra Majakovski ryhtyi sikailemaan oikein kunnolla. Ensin hän lupaa kysymättä tuli istumaan Buninin, Gorkin ja Gallen-Kallelan viereen ja söi näiden lautasilta ja joi näiden laseista.

Kun ulkoministeri yritti puhua, Majakovski alkoi mölistä niin, ettei puheesta saanut selvää. Sama kohtalo tuli Ranskan suurlähettilään osaksi ja lopulta koko arvokas tilaisuus oli yhtä hässäkkää. Kaikki yrittivät tehdä jotakin, kuka tömisti kengillään, kuka hakkasi pöytää nyrkillään. Viimein muuan mursun näköinen suomalainen alkoi huutaa yhtä niistä harvoista venäläisistä sanoista, jotka osasi: Mnogo! Mnogoo! Mnogoo!

Siis paljon ja tässä tapauksessa: liikaa, liikaa!

Juuri tuohon aikaan tuli Pietariin myös Lenin, joka otettiin komeasti vastaan ja vietiin asumaan yhteen parhaista taloista, joka ei tietenkään ollut hänen omansa…

Sekä Majakovski että Lenin näyttivät jonkin aikaa vain katuilveilijöiltä, mutta Majakovskia ei suotta nimitetty futuristiksi, pohti Bunin. Majakovskeille ja Lenineille se tulevaisuus sitten kuuluikin. Se oli sellaista kulttuuria se, noissa suomalaisen näyttelyn avajaisissa oli kovasti jotakin enteellistä.

Bunin tunsi varmasti Dmitri Merežkovskin kirjan vuodelta 1906. Sen nimi oli Graduštši ham -se törkimys, joka on tuleva. Sillä tarkoitettiin, ettei kansa, sitten kun se saa vallan, olekaan se jalo ja ihanteellinen korkeampi ihmisyys, joka sorron alta vapautuu, vaan sen sijaan törkimys ja öykkäri, joka rienaa ja tuhoaa kaikkea itseään korkeampaa.

Niinhän siinä taisi käydä ja juuri sitä kuvasivat aikoinaan Gorki ja Bunin aikalaiskirjoituksissaan.

Timo Vihavainen ti 03.10. 10:44

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Mielikuvien tärkeydestä

ma 16.10. 08:55

Johtavat kirjailijat

la 14.10. 12:16

Moskova kehittyy, myöhässä, mutta nopeasti

pe 13.10. 18:21

Vallankumousta muistellessa

to 12.10. 15:10

Vuoden hurjin

ke 11.10. 13:14

Mainio vallankumous

su 08.10. 18:02

Esimerkkiä suomesta!

la 07.10. 11:51

Terrori ja sosialismi

pe 06.10. 13:11

Kuolema ei jätä tulematta

to 05.10. 15:38

Skoropadski ja Mannerheim

ke 04.10. 21:15

blogit

Vieraskynä

"Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan"

to 12.10.2017 21:58

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Itävallassa toteutui kansan tahto

ma 16.10.2017 08:33

Jukka Hankamäki

Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen?

la 07.10.2017 11:53

Petteri Hiienkoski

YLE ja STT vastuussa mielipidevainoista

ma 16.10.2017 17:42

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Feministin ja cuck-miehen ero

ti 10.10.2017 09:24

Arto Luukkanen

Valtakunnansyyttäjä alistaa pakolla Suomen kansaa?

ma 16.10.2017 17:39

Mika Niikko

Äärinaivit päättäjät erityiskohteluineen

su 01.10.2017 20:27

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Euroopan kansat heräävät, nyt vuorossa Itävalta

ma 16.10.2017 10:01

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Mielikuvien tärkeydestä

ma 16.10.2017 08:55

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02