Blogi: Reijo Tossavainen, la 30.09.2017 10:02

Punavihreät ovat yhtä sokeita ja suvaitsemattomia kuin taistolaiset

Anssi Sinnemäki oli nuoruudessaan tiukkapipoinen taistolainen. Nyt Sinnemäki tunnustaa erehtyneensä!

”Virhevalinta oli valtava, on oikeutettua puhua moraalisesta lankeamisesta. Sokaistuttiin, ja sitä en mitenkään hyväksy", Sinnemäki selittää.

Toisin sanoen, tuon ajan kuplassaan taistolaiset kieltäytyivät näkemästä kommunismin pahuutta. Sitä, että kommunismi on aiheuttanut noin 100 miljoonan ihmisen kuoleman. Kommunismin aikaansaaamien kauheuksien rinnalla kalpenevat jopa natsien julmuudet.

Entä tilanne tänään?

Valitettavasti sokeus ja suvaitsemattomuus ovat vain muuttaneet muotoaan. Nykyajan taistolaiset, punavihreät, elävät omassa kuplassaan, jossa he kuvittelevat arjen todellisuuden mieleisekseen.

Punavihreät paasaavat esim. demokratian, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Samaan aikaan he kuitenkin sulkevat silmänsä islamilaisen yhteiskunnan äärimmäisen räikeille epäkohdille. He myös hyväksyvät noiden epäkohtien tulemisen Suomeen.

Punavihreät haluavat myös rajoittaa sananpautta. Maahamme palkattiin peräti yli 200 poliisia, jotka kyttäävät netissä vihapuhetta. Samaan aikaan terroritekoihin altistuneen riskiryhmän seurantaan ei ole riittävästi väkeä ja tahtoa. On punavihreä arvovalinta, että näppäimistö on puukkoa vaarallisempi.

Vihapuhetta eri muodoissaan on aina ollut, ja aina se on ollut yhtä kielteinen asia. Nyt kuitenkin tarkoitus pyhittää keinot. Halutaan suitsia eri tavalla ajattelevien suut. Se on mukasuvaitsevaa, nykyajan punavihreää taistolaisuutta.

Reijo Tossavainen la 30.09. 10:02

Kommentit: 4

Omat Aivot la 30.09.2017 13:39 2

”Uhrien määrällä mitattuna kommunismin aikaansaaamien kauheuksien rinnalla kalpenevat jopa natsien julmuudet.”

On selkeintä puhua sosialismin uhreista. Kommunismi on vain yksi sen monista lahkoista. Myös kansallissosialismi kuuluu samaan perheeseen. Saksassa moni kommunisti liittyi natseihin, kun totesi kommunistien jäävän tappiolle jäsentenvälisissä. Olikohan se Stalin, joka alkoi käyttää natseista nimitystä fasistit, mitä käytäntöä vasemmisto edelleen noudattaa. Fasisti-nimitys on tässä yhteydessä virheellinen, mutta sen tarkoitus on harhauttaa kuulijaa hoksaamasta, että kyse on sosialismista. Myös äärioikeisto-nimitys virheellinen, sillä natsit ovat äärivasemmistolaisia siinä kuin kommunistitkin. Totalitarismi on molempien tapa hallita. Sosialismi on tehokas tapa keskittää valtaa ja siksi myös EU:ssa kuljetaan Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton viitoittamaa tietä. Se kehityksen pahin jarru ja vihollinen on kaiken kustantava tavallinen, mediakriittinen kansalainen.

Omat Aivot su 01.10.2017 02:54 0

Lisäkommentti: Vihreän aatteen juuret ovat Natsi-Saksassa ja juuriversot Neuvostoliitossa ja DDR:ssa. Siten Anni Sinnemäki ei ole vieläkään edennyt kauas taistolaisilta juuriltaan.

Juha. su 01.10.2017 11:31 1

Natsit ovat juutalaisten antama pilkkanimi Kansallissosialisteille Hitlerin julistettua sodan maailman sionisteille, jotka ylikansallisten pankkiesa avulla saattoivat kansallisvaltioita velkaorjuuteen ja rahoittivat Euroopan historassa käytyjen sotien kaikkia osapuolia "tasapuolisesti" käärien luonnollisesti tähtitieteellisiä voittoja "pankkitoiminnallaan". Nythän EU ja Suomen yltiö liberaalia kapitalismia harjoittava hallitus on myymässä maata jalkojemme alta ilmoitusasiana, aivan kuten Valtiovarainministeri Sauli Niinistö ja mahti-herra -pääministeri "ytimeen" Paavo Lipponen kytkivät Suomen rahaliittoon, josta olikin jo EU-jäsenyyskansanvaaleissa päätetty, vaikka toisin silloin asian olevankin. Puolue, jonka Adolf Hitler perusti oli varsinaiselta nimeltään Kansallissosialistinen Puolue, jossa oli samoja elementtejä kuin vasemmisto sosialistisissa puolueissa, mutta omana sovelluksenaan, joka korosti kansallisvaltiota Saksaa ja pääomien, kansallivarantojen, luonnonvarojen ja yms. pitämistä saksalaisissa käsissä pois ylikansallisilta korporaatioilta, jotka silloin ovat hyödyttämässä suoraan Saksan kansaa ja sen talouselämää. Saksa oli korviaan myöten veloissa WWI jälkeen juutalaisille pankkiireille ja se oli menossa yhteiskunnalllisesti pelkkää alamäkeä täydelliseen pankrottiin niin aineellisesti kuin henkisestikin vailla minkäälaista järjestystä yleisen masentuneisuuden, hyperinflaation ja täydellisellä tulevaisuuden uskon puutteella ja ilman edes pienintäkään toivoa siitä, että "tästä vielä noustaan" ja elämä muuttuu vielä paremmaksi. Saksan alennustila on niin perusteellista, että koko yhteiskuntaa koskeva taloudellinen elpyminen saati yksilötasolla olisi ollut minkäänlaista henkistä uskallusta ja toivoa ryhtyä kohentamaan elämäänsä yritystoiminnalla tai rakentamaan itselleen uutta kotia tai perustamaan perhettä oloissa, jossa sodan jälkeinen Weimarin Tasavalta rypi totaalisessa kaaoksessa eri poliittisten tahojen taistellessa keskenään henkisten ja aineellisten

Juha. su 01.10.2017 11:33 0

aineellisten raunioiden päällä siitä kuka perii tuon konkurssipesän itselleen. Yhdysvaltalaiset taloustutkijat ja historioitsijat antavat Hitlerille tunnusta hänen talousohjelmastaan, jota hän toteutti valtaan nousunsa jälkeen Saksassa nostaen maan taas jaloilleen sekä aineellisesti ja Saksan kansan täydellisen henkisen lamaannuksen ja häpeän tunteesta siitä, että he hävisivät sodan ja heiltä riistettiin kaikki edellytykset toipua siitä, kuten WWI voittajavaltioiden Versailissa tehdyn rauhasopimuksen alaston tarkoitus olikin olla. Wanha sanonta pitää tässäkin paikkansa: "Ei niin paljoa pahaa, ettei jotain hyvääkin." Yhdysvalloissa annetut myönteiset arviot eivät ole natsien käsialaa, vaan puolueettomien tutkijoiden tosiasiat tunnustavaa tutkimusta 80-vuoden jälkeen, jolloin asioihin voi jo suhtautua ilman sitä sotapropakandaa, josta eivät ole vieläkään tarkoituksellisesti päässeet eroon, Kommunistit ja sosialistit riekkuvat ns. "natsien" rikoksista siksi, että he samalla näin pyrkivät peittelemään taivaaseen asti kohoavia ruumiskasojaan. Kommunismi eri muodoissaan on tappanut ihmisiä yli neljä kertaa enemmän kuin natsismi. Tätähän voidaan perustella sillä, että kansallissosialistit olivat vallassa vain 12-vuotta, mutta siitä huolimatta kommunismin toimintavat eivät olleet ainakaan parempia kuin "natsienkaan", jonka kommunistit julistivat olevan verivihollisensa ja kauhistuttavan pedon sen omille valtapoliittisille eduille, jotka merkitsivät kaikkien pakkotoimien ja ihmisoikeuksien rikkomista aina ihmiselämän tuhoamiseen saakka matkalla tuohon kommunismin paratiisiin, jossa kaiketi muutamat kommunistisen puolueen pääkaaderit ja tarvittava määrä orjan asemassa olevaa kansaa muodostivat tämän maanpäällisen onnelan, jonka onnen tila ylitti aina edellisen 5-vuotissuunnitelman tavoitteet joko reaalisesti tai todennäköisemmin väärennettyinä päiden "löyhyyden" vuoksi, jotka katkesivat ennen kuin kirjoitettu viisivuotisraportti ehti mennä paperisilppuriin.



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Euroopan kansat heräävät, nyt vuorossa Itävalta

ma 16.10. 10:01

Halla-aho: Maahanmuuttokriittisen puolueen ei tarvitse olla hallituksen puudeli

su 15.10. 09:50

Tuuli puhalsi 1,4 miljoonaa veroeuroa vuorokaudessa. Punavihreät tyytyväisiä.

la 14.10. 10:28

Ylessä vallalla punavihreä pakkosyöttö

pe 13.10. 12:09

Suomen sisäinen turvallisuus on romahtanut. Syyllinen on mukasuvaitsevaisto.

to 12.10. 14:05

Tänään Aleksis Kiven päivänä lainauksia kansalliskirjailijan teksteistä

ti 10.10. 18:45

Punavihreä suvaitsemattomuus ja väkivalta kopioitu 1930-luvulta

la 07.10. 19:16

Voisiko laatumedia HS kertoa lisätietoja "stalinmaisesta puhdistuksesta"?

pe 06.10. 12:27

Miten Ylen yleisöasiamies puuttuu toimittajien törkeään vihapuheeseen?

to 05.10. 11:51

Suomen valtion tulisi tukea Katalonian itsenäisyyttä, mutta toimii päinvastoin

ke 04.10. 09:38

blogit

Vieraskynä

"Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan"

to 12.10.2017 21:58

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Itävallassa toteutui kansan tahto

ma 16.10.2017 08:33

Jukka Hankamäki

Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen?

la 07.10.2017 11:53

Petteri Hiienkoski

YLE ja STT vastuussa mielipidevainoista

ma 16.10.2017 17:42

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Feministin ja cuck-miehen ero

ti 10.10.2017 09:24

Arto Luukkanen

Valtakunnansyyttäjä alistaa pakolla Suomen kansaa?

ma 16.10.2017 17:39

Mika Niikko

Äärinaivit päättäjät erityiskohteluineen

su 01.10.2017 20:27

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Euroopan kansat heräävät, nyt vuorossa Itävalta

ma 16.10.2017 10:01

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Mielikuvien tärkeydestä

ma 16.10.2017 08:55

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02