Neuvostoliiton useita vuosia kestäneen hajoamisprosessin yhteydessä suomalainen äärivasemmistolainen liike, skdl:n änkyrät, taistolaiskommunistit, hajosi kolmeen osaan.

1. Osa jäsenistä tuli järkiinsä, irtautui kaikesta kommunismiin liittyvästä ja luopui politiikasta tai vaihtoi porvarilliselle puolelle oivallettuaan, että kommunismi on mukavan oloinen ideologia ainoastaan paperilla ja että yhteiskunta säilyy inhimillisenä vain siten, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa itse oman elämänsä laatuun ja tasoon.

Toisaalta moni silmänsä avannut jätti sosialismin ja kommunistisen hapatuksen ymmärrettyään kuinka demokratiavastaista, murhaavaa ja väkivaltaista aatetta oli tukenut nuoruuden hurmoksessaan.

2. Toinen puoli niistä, jotka jäivät edelleen kommunistisen aatteen pauloihin, perusti Demokraattinen Vaihtoehto, Deva, nimeä kantaneen puolueen.

Puolueen puheenjohtajana ehti vaikuttaa esimerkiksi äärivasemmistolaisena tunnettu näyttelijä Kristiina Halkola. Kommunismia ideologianaan pitäneellä Devalla oli enimmillään jopa 25 000 jäsentä.

Demokraattisen vaihtoehdon lopettaessa toimintansa osa sen aktiiveista siirtyi vuonna 1990 perustettuun vasemmistoliittoon.

3. Se puoli, joka ei liittynyt Devan joukkoihin tai ei siirtynyt vasemmistoliittoon Devan hiipumisen myötä, kulkeutui hitaammin tai nopeammin vihreän liikkeen rivistöön. Myöhemmässä vaiheessa viherkommunistien ja luontoaktiivien liitosta muodostettiin puolue nimeltä vihreät. 

Vihreän liikkeen syntyjuuret ovat Saksassa, jossa sen piirissä on vaikuttanut useita vanhan natsipuolueen jäseniä.

Moni historiallista perspektiiviä ikänsä puolesta omaava henkilö on havainnut viime vuosina sekä vasemmistoliiton että vihreiden tavoitteissa samaa kaikua, jota nähtiin aikoinaan taistolaiskommunistien ja ay-kommunistien toiminnassa.

Totalitaarisen ideologian nousu on näkynyt erityisesti useina yhteiskunnan peruspilareita hajottavan toiminnan, kuten koheesiota voimakkaasti heikentävien monikultturismin ja haitallisen maahanmuuton edistämisenä sekä perinteisen perhemallin halveksumisena.

Vihervasemmistolaisten fanaatikkojen poliittisen nousun lisäksi moni on havahtunut todellisuuteen, jonka mukaan Yleisradio on palannut uutis- ja ajankohtaistoiminnan sekä kulttuuritoimituksen osalta aikaan, joka tuo mieleen Ylen neuvostoajan propagandan.

Neuvostoajan Yle-metodeihin kuului erimielisten leimaaminen neuvostovastaisiksi. Nykyajan ”neuvostovastaisiksi” leimataan kaikki, jotka suhtautuvat kriittisesti Euroopan unioniin, haitalliseen maahanmuuttoon ja monikultturismiin.

Huolestuttavaa nykyisessä yhteiskunnallisessa kehityksessä on myös se, että aiemmin isänmaallisten selkärankana pidetty kokoomus on ajautunut käytännön toiminnassaan Suomen ”neuvostoliittolaisimmaksi” puolueeksi.

Kaikki kolme kokoomuksen viimeisintä puheenjohtajaa, Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja Petteri Orpo, ovat osoittaneet mielipiteillään ja toiminnallaan olevansa samanlaisessa syväkyykyssä Brysselin EU-komission edessä kuin vanhan ajan taistolaiskommunistit olivat Moskovan politbyrolle kumartaessaan.

Kun ikuisesti ulkopuolista isäntää etsivä keskustakin on kulkeutunut Juha Sipilän johdolla samaan Brysselin junaan kokoomuksen kanssa, ovat jopa monet perinnekeskustalaiset heränneet kyseenalaistamaan Sipilän motiiveja. He kysyvät Juha Sipilältä mihin katosi puoluejohtajan isänmaallisuus ja alkiolaisuus, josta Sipilän politiikassa on jäljellä enää sana [Alkio] ilman käytännön sisältöä.

Moni keskustalainen epäilee, että Sipilä on huumaantunut vallasta niin täydellisesti, että ei enää näe metsää puilta eikä kykene tekemään eroa hyvän ja pahan, oikean ja väärän välille.

Hämmästyttävimpänä asetelmana monet pitkän linjan poliittiset tarkkailijat pitävät kuitenkin nykyistä tilannetta, jossa a) vanhat ja uudet kommunistit, b) sosialistit, c) nykypäivän kokoomuslaiset ja d) keskustan liberaalisiipi seisovat samassa rintamassa luovuttamassa kansallista itsemääräämisoikeutta instansseille, joilla ei ole mitään mielenkiintoa tai tarvetta huolehtia suomalaisten edusta.

Suomalaisten näkökulmasta on jo pitkään näyttänyt, että ”talosta puuttuu isäntä”. Isäntä ei tarkoita tässä kohdin yhtä henkilöä tai puoluetta vaan sitä kansakuntaa yhteen liimaavaa ja koheesiota kasvattavaa ideologista ajattelua, jonka mukaan suomalainen elämäntapa ja yhteiskunta ovat puolustamisen arvoisia yksikköjä.

Sitä, miksi nykyinen poliittinen eliitti ja useimmat opposition edustajat pyrkivät eroon elementeistä, joilla suomalainen yhteiskunta on aina noussut ahdingosta ja joiden voimalla kansakunta on vaurastunut ja kyennyt huolehtimaan itsestään, ei ulkopuolinen tarkkailija kykene ymmärtämään.

Miksi merkittävä osa siitä hyvästä, joka on rakennettu kovalla työllä ja vaivalla, pyritään heittämään tietoisella politiikalla romukoppaan ja luovuttamaan lähes kaikki päätösvalta valtion ulkopuolisille tahoille?

Follow the money, lausui herra ennen kuin käänsi takkinsa. Raha ratkaisee, kuten lauloi kansantaiteilija Irwin Goodman.