”Nehän on kuin kaksi marjaa?”
Edellinen arkihavainto juolahti mieleen kun katselin tässä juuri kesäisiä kuvia presidentti Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin vierailusta. Tässä ”ahaa-elämyksessä” piilee paljon enemmänkin kuin paljas havainto miesten fyysisestä samankaltaisuudesta. Kyse on enemmänkin tyylistä ja politiikasta.
Niinistö on nimittäin oppinut tärkeän poliittisen salaisuuden itäisen suurvallan johtajalta.
Meidän Niinistömme muistuttaa kovasti Putinia ennen kaikkea siinä, että hän ei ole suvainnut aloittaa vaalikampanjaansa. Niin Putinkin on tehnyt: hän ei viitsinyt presidenttikampanjoissaan tulla muiden ehdokkaiden kanssa samalle viivalle, vaan on vedonnut kiireihinsä ja virkaansa. Putin ei väittele eikä perustele.
Tavallisille venäläisille Putin näkyy pääuutislähetyksessä tekemässä merkittäviä ja kansakunnalle suuria asioita. Sellaisia, jotka eivät kohtaa taviksia. Niinistö on omaksunut tämän linjan. Hänkin on eristäytynyt ja liikkuu vain ylhäisten kanssa.
Niinistölle tämä sopii hyvin. Hän viihtyy nyt yllättävän ahkerasti maailman isoisten seurassa eikä välitä siitä mitä täällä pienessä Suomessa kampanjoidaan. Niinistö on kopioinut sen itäiseltä naapurilta: kannattaa olla etäinen, välttää tavaratalojen esittelyjä, näyttelyiden avaamisia Suomessa, arkipäiväistä juttelua, vaalidebatteja tai edes omien ajatusten esittelyä. Se arkipäiväistää.
Näyttää siltä, että Niinistö joko jänistää tai siteen tekee ”putinit” vaaleissa.
Suosio nousee tekemättä mitään?
Näin ensikatsannolla tuntuu siltä, että Niinistön kannattaakin olla kampanjoimatta, sillä se kuluttaa häntä ja saa hänet tuntumaan jokapaikan jooselta.
Tämä näkyi Turun terrori-iskujen jälkeen selvästi. Pääministeri Sipilän julkisuuskuva sai korjaamattoman vaurion hänen kykenemättömyydestään välittää surun ja välittämisen aitoja tunteita. Hänen mediavelhonsa eivät päässeet auttamaan häntä ja tämän takia kansa näki paljaan insinöörin. Hänestä välittyi ”kalsa” kuva. Niinistö taas komensi kansalaisia hiljaiseksi ja sai kummallista kyllä sympatiaa. Niin se pressan kuuluukin tehdä! Lyödä nyrkkiä pöytään ja huutaa, että turpa kiinni tavikset!
Ilmiö on kriisiajoista tuttu. Vaaran aikana ihmiset pelkäävät ja kun vallanpitäjät eivät salli oman politiikkansa arvostelua, niin suuttumus kanavoituu ns. arkipäiväiseen johtajaan ts. Sipilään. Kansalaiset ymmärsivät selvästi sen, että hän oli ratkaisevassa vastuussa tässä asiassa. Hänen politiikkansa oli ollut väärä ja johtanut tähän tilanteeseen. Kansan syyttävä sormi kääntyi Juhaa vastaan.
Niinistö on taas vaikenemisellaan ja pälyilyllään noussut politiikan yläpuolelle. Rakas presidenttimme on kohonnut maagisesti Mäntyniemen Olympokseen, sinne korkeuksiin, jonne kansalaisten kohdistavat vain hätänsä ja pelkonsa. Hyvässä mielessä. Tätä kuvaa vahvistaa se, että telkkarissa kansalaisille ilmestyy vain presidentti, joka kättelee suurvaltojen johtajia ja joka antaa merkillisen käsittämättömiä lausuntoja (a la Koivisto) kaikista asioista.
”On se viisas!” Näin porisevat niin päätoimittajat kuin kadun kansa.
Ärtsy ja wanha kamreeri?
Niinistön kampanja yrittää viimeiseen asti välttää sitä vaikutelmaa, että kansa näkisi läheltä kiukkuisen ja ärtyneen kamreerin tai vaikeasti lähestyttävän, ylimielisen ja kuohahtelevan vanhan ärtsyn herran, joka tykkää siitä, että meistä tulee osavaltio.
Jolla on kuitenkin herttainen ja hyvin nuori vaimo.
Tietysti voidaan kysyä, että onko se edes tarpeen? Tarvitsemmeko sitä, että ehdokkaat ovat samalla viivalla? Onko perustuslaissa kohta, jossa lukee ”vanhat presidentit älkööt kampanjoiko”?
Kansanvalta tarvitsee oikeat vaalit
Me tarvitsemme kampanjointia ja sitä, että kaikki ehdokkaat osallistuvat tasavertaisina debatteihin. Olemme tasavalta, jossa presidentinkin on nöyrryttävä tulemaan ihmisten eteen.
Niinistön on lopettava jänistäminen ja kohdattava äänestäjänsä. Ihmisenä. On puhuttava politiikkaa ja selitettävä ihmisille oman toiminnan perusteet. Syyt siihen miksi me ensi sunnuntain Saksan vaalien jälkeen vajoamme osavaltioksi ja miksi Sauli oli mukana tässä kaikessa.
Hyvä Sauli! Tule kansan keskuuteen ja älä ole kuningas. Älä ole Putin. Et ole kumpaakaan. Luota ihmisiin!
Ja tässä motiivi: Randolph Henry Spencer, Lord Churchill (1849–95) totesi puheessaan kerran seuraavasti:
” Yes, trust the people. You, who are ambitious, and rightly ambitious, of being the guardians of the British Constitution, trust the people, and they will trust you—and they will follow you and join you in the defense of that Constitution against any and every foe.”
Arto Luukkanen
Järvenpää
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44