Blogi: Heikki Porkka, ti 19.09.2017 20:48

Oldies but goldies 7, ministeri Orpon moraalista

Petteri Orpo on kokoomuksen puheenjohtaja, ex-sisäministeri ja nykyinen valtiovarainministeri

A. Vuoropuhelua (Orpo vs. media)

Ilta-Sanomat 11.9.2016: ”Kajaanissa sijaitsevasta Otanmäen kylästä on löytynyt ruumis. Poliisi tutkii tapausta.
Kajaanin Otanmäessä löytyi tänään sunnuntaiaamuna kuollut, vuonna 1964 syntynyt mies.
Mies löytyi Vuorimiehentien varrelta.
Oulun poliisi tutkii asiaa henkirikoksena, jonka tutkintanimikkeenä on toistaiseksi tappo.”

Petteri Orpo, twitter 11.9.2016: ”Velkaantumista ei syytä kaunistella, huolestuttavalla tasolla. Työllisyystoimia tarvitaan. Menotaso ei riihessä noussut”

Yle 12.9.2016: ”Poliisi on ottanut kiinni kaksi irakilaista miestä liittyen kahteen Kajaanin Otanmäessä tapahtuneeseen rikokseen. Yle Kajaanin saamien tietojen mukaan molemmat miehet ovat turvapaikanhakijoita.
Sunnuntaina 11. syyskuuta Otanmäessä löytyi aamulla Vuorimiehentien varrelta kuollut, vuonna 1964 syntynyt paikallinen mies. Häneltä epäillään anastetun omaisuutta. Asiaa tutkitaan tappona ja ryöstönä.
Lisäksi Otanmäessä ryöstettiin Uunimiehentiellä sunnuntaiyönä puolenyön ja aamuneljän välisenä aikana paikallinen mies. Vuonna 1975 syntyneeltä mieheltä anastettiin väkivaltaa käyttäen matkapuhelin. Asiaa tutkitaan ryöstönä.
Kiinniotettuja miehiä epäillään molemmista tapauksista.”

Petteri Orpo, twitter 12.9.2016: ”Tervetuloa Maarit! Kokoomuksen valtuustoryhmä Oulussa saa täydennystä vihreistä”

Yle 17.9.2016: ”Viime lauantaina Helsingin Asema-aukiolla pahoinpidelty mies on kuollut eilen perjantaina Meilahden sairaalassa Helsingissä, Helsingin poliisi vahvistaa.”

” Rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista painottaa, että poliisi tutkii, keitä paikalla oli pahoinpitelyn aikana. Hän ei vahvista Vastarintaliikkeen mahdollista osuutta asiaan.”

Petteri Orpo, twitter 18.9.2016: ”Osanottoni käsittämättömän väkivallan uhrin omaisille. Tapahtuma selvitetään, tekijät vastuuseen. Tällaista ei voi sallia.”

Onko Orpo esittänyt julkisuudessa osanottonsa Kajaanin surman uhrin omaisille?
Onko Orpo ottanut yleensä mitään kantaa Kajaanin surmaan, johon hän on osasyyllinen noudatettuaan Brysselin ohjeistusta sen sijaan, että olisi pyrkinyt sisäministerinä suojelemaan suomalaisia?
Entä kenen vastuulla ovat kymmenet tai sadat seksuaalirikokset, joihin turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet Suomessa olonsa aikana? Suomella oli kaikki mahdollisuudet ja oikeus toimia toisin kuin viime syksystä lähtien tehtiin.

B. Inhimillistä bisnesmoraalia a’la Orpo

Orpon sisäministerikaudella hänen vaimonsa perusti lakitoimiston, Lakiverstas Oy:n, jonka yhtenä toimialueena on viranomaisvalituksissa avustaminen. Turvapaikanhakijat tulevat työllistämään tämän tyyppisiä lakitoimistoja enenevässä määrin.

Lainaus Lakiverstaan nettisivuilta: ”Koska elämme globaalissa maailmassa, Suomen oikeusjärjestyksen tunteminen ei välttämättä enää riitä oikeuksien turvaamiseksi. Tukea oikeuksilleen voi kansallisen sääntelyn lisäksi hakea myös Suomea sitovasta Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Ota yhteyttä, niin voimme keskustella tarkemmin sinun asiastasi!”

Myöhemmin Orpon vaimo työllistyi myös Maahanmuuttovirastoon ylitarkastajaksi.

Kuinka korruptoitunutta ja nepotistista toiminnan täytyy olla ennen kuin sitä kutsutaan korruptioksi ja nepotismiksi?

(kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 19.9.2016)

 

Heikki Porkka ti 19.09. 20:48

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomalainen media on järkyttävän huono

la 27.09. 10:28

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Vapaamuurarius ja kristillinen kirkko

ma 26.10.2026 09:48

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?

su 07.09.2025 18:20

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Korkeintaan 20% Euroopan muslimeista jättää islamin

pe 28.08.2026 16:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Ymmärtämättömät vihreät kokoomusministerit Kai Mykkänen ja Sari Multala olivat säätämässä EU-direktiivimuutosta, jota voidaan noudattaa vain rajoittamalla suomalaisten ruoan saantia

ma 02.11.2026 18:15

Heikki Porkka

Suomalainen media on järkyttävän huono

la 27.09.2025 10:28

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44