Miksi pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja sisäministeri Paula Risikko (kok) puhuvat uskonnonvapaudesta, kun islam nousee esiin?
MTV:n 4.8.2016 päivätyn tekstin mukaan Risikko on todennut, että "Suomessa on uskonnonvapaus. Emme voi lähteä siitä, että jonkin uskontokunnan edustaja on automaattisesti jotakin".
Valtioneuvoston nettisivuilla olevassa 19.5.2017 päivätyssä puheessaan Sipilä toteaa, että "olemme kaikki Jumalan kuvia". Samassa tekstissä hän syyllistää juutalaisia ja kristittyjä muslimien sorrosta todeten, että "muslimeja kohtaan lietsotaan pelkoa niin kristillisten kuin juutalaistenkin ryhmien parissa". Sipilä ei mainitse mitään islamin pyhien tekstien kehotuksista tappaa ja silpoa vääräuskoiset.
Entä miksi Hillary Clinton väitti twitter-viestissään, että islamilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa ja että muslimit rakastavat rauhaa ja ovat suvaitsevaisia?
Miksi EU:n ulkoministeri Federica Mogherini toivottaa jopa poliittisen islamin tervetulleeksi Eurooppaan? I am not afraid to say that political Islam should be part of the picture.
Miksi Angela Merkel on todennut, että islam kuuluu Saksaan?
Somaliasta lähtöisin oleva ex-muslimi Mona Walter totesi Helsingissä 10.9.2016 pitämässään puheessa:
"Mitä enemmän opiskelin sitä (islam), sitä enemmän vihasin sitä." Walter toteaa islamin edustajien ja poliitikkojen väittävän, että islam on rauhan uskonto. Väite on Walterin mukaan vale, täydellinen valhe. Lisäksi Walter toteaa, että "islam ei ole uskonto vaan totalitaarinen ideologia".
Islamin perusteiden ja aitoon islamiin erottamattomasti kuuluvan totuuden mukaan ihminen ei voi muuttaa islamin vanhoja opetuksia, joten miksi Sipilä, Risikko, Clinton, Mogherini ja Merkel toivottavat natsismia ja kommunismia julmemman ja totalitaarisemman opin tervetulleeksi länteen.
Useat läntiset poliittiset johtajat sekä suomalaisen valtamedian ja evankelis-luterilaisen kirkon edustajat kieltävät säännönmukaisesti islamilaisen teologian ja terrorismin yhteyden. Viimeksi pääministeri Juha Sipilä totesi 13.9.2017 Ylen A-studiossa, ettei kenenkään pidä pelätä toisen uskontoa.
Samassa A-studion lähetyksessä Suomessa vaikuttavat imaamit eivät tuominneet islamin profeetan, Muhammedin laajasti käyttämää julmaa väkivaltaa. Imaamit väittivät, että kyse oli puolustautumisesta, vaikka Muhammed kävi nimenomaan valloitussotia, joiden voimalla pyrki levittämään väkivaltaista islamia.
Imaamien sanoilla on valtava merkitys, sillä he ovat muslimeille uskonoppineita, joiden kautta muslimien moraalikoodisto muodostuu. Tunnettua ja moneen kertaan todistettua on, että sadat imaamit saarnaavat maailmalla väkivallan ja lännen valloituksen puolesta joko avoimesti tai suljetulle piirille moskeijassa.
Terrorismin ja islamin yhteyden kieltäminen on sama asia kuin kieltäisi maan olevan pallon muotoinen.
Uskonnollisten asioiden ammattilainen, kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko N. Martikainen:
”Kun arvioin Muhammedia uskonnollisena johtajana, minun on vaikea ymmärtää sitä, miten maailmanlaajuinen uskonto voi olla näkemättä sitä tuhansien syyttömien verta, joka tahraa hänen käsiään. Miten voidaan suorastaan jumaloida miestä, joka on kasannut itselleen ja kannattajilleen toisilta ryöstettyä omaisuutta, orjuuttanut ja häväissyt kokonaisia kansanheimoja. Nykykäsityksen mukaan häntä voidaan pitää syyllisenä kansanmurhaan."
”Kun ajattelemme islamistiterroristien toimintaa, sen motiiviksi riittäisi jo yksin Muhammedin esimerkki."
Muhammed oli islamin profeetta kuten Jeesus kristinuskossa. Jeesus opetti anteeksiantavaisuutta, paransi sairaita ja auttoi ihmisiä.
Muhammed oli sotajoukkojen johtaja joka poltti kyliä ja kaupunkeja sekä kidutti, tappoi ja raiskasi ihmisiä.
Yksi Muhammedin vaimoista, Aisha, oli 9 - vuotias eli hän harrasti myös pedofiliaa ja sen seurauksena pedofilia "kuuluu" edelleen islamin uskontoon.
Jihad on islamin keskeinen käsite, jihad tarkoittaa ”taistelua Jumalan (Allah) puolesta”.
Useissa haditheissa, jotka käsittelevät jihadia, Muhammed korostaa pyhän sodan käymisen tärkeyttä ja ylistää marttyyrikuolemaa. Marttyyrikuolema tarkoittaa esimerkiksi kuolemaa, jossa jihadisti menehtyy vääräuskoisiin suunnatun terroriteon yhteydessä.
Hadithit ovat perimätietoa profeetta Muhammedin elämästä, teoista ja sanoista.
Islamilaisen lain, sharia’an perusta löytyy koraanista ja sunnasta. Sunna on Muhammedin ”elämäntapa”, joka välittyy hadithien kautta.
Koraanin eri suurissa puhutaan usein samoista asioista. Ensimmäisenä samasta asiasta puhuttaessa jumala (Allah) on armollinen ja anteeksiantava. Seuraavassa suurassa samasta asiasta tapetaan tai leikataan vastakkaiset kädet ja jalat poikki.
Koraani noudattaa samaa ideologiaa läpi kirjan. Ensimmäiseksi tulee hyvä ja sitten paha samasta asiasta.
Ristiriitaiset säkeet kumotaan siten, että ajallisesti myöhempi ilmoitus on voimakkaampi.
Muhammedin elämää esikuvana pitävässä islamin uskossa on aina siten, että ristiriitaisista säkeistä Medinassa myöhemmin ilmestyneet [julmat ja väkivaltaiset] ovat voimassa.
Toisin sanoen koraaniin ja Muhammedin elämään perustuva oppi antaa oikeutuksen juuri siihen väkivaltaan, jota islamilaisissa valtioissa harjoitetaan ja jota muslimien terroristijärjestöt ja yksittäiset muslimit ovat toteuttaneet Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Islamin perusteisiin liittyviä asioita ei voi muuttaa, koska ihminen ei voi puuttua Allahin (jumala) ja Muhammedin (profeetta) saamien ilmestyksien ja tekojen kautta luotuihin oppeihin ja sääntöihin.
Islamiin liittyvän taqiyya-opin mukaan muslimilla on oikeus valehdella, jos valhe suojaa muslimia tai edistää islamin asiaa.
Kafir tai kuffar tarkoittaa uskonnotonta tai vääräuskoista, toisin sanoen kaikkia muita paitsi muslimeja. Kafir ei ole islamin mukaan muslimin kanssa samanarvoinen.
Toivottavatko Sipilä, Risikko, Clinton, Mogherini ja Merkel minkä tahansa väkivaltaopin tervetulleeksi Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin, jos oppia kutsutaan uskonnoksi?
Kun kommunistit pitivät väkivaltapelotteen voimalla valtaa N-liitossa ja samaan aikaan suomalaiset kommunistit uhosivat Suomessa itänaapurin pelotteeseen nojaten, olivat he (kommunistit) täysin verrannollisia uskonnollisiin fundamentalisteihin, joihin mitkään faktat eivät tehoa.
Jos erehtyi viittaamaan itänaapurin takapajuisiin olosuhteisiin, valtionjohdon käyttämiin julmuuksiin ja kansalaisten köyhyyteen, kuittasivat kotikommunistit viittauksen lännen (USA) propagandana.
Neuvostoliitto oli suljettu valtio, joten kotikommunistien oli helppo väittää vastaan, koska vastapuoli ei voinut aina kaivaa vedenpitäviä todisteita esiin.
Nykypäivänä kuka tahansa saa luotettavaa tietoa islamin todellisuudesta, joka on täysin toisenlainen kuin kansalaisille pyritään kertomaan.
Miksi johtavat poliittiset naiset ja Sipilä laskettelevat luikuria samaan aikaan, kun islamin viikate kylvää tuhoa lännessä?
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Vapaamuurarius ja kristillinen kirkko
ma 26.10.2026 09:48
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Korkeintaan 20% Euroopan muslimeista jättää islamin
pe 28.08.2026 16:44
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Ymmärtämättömät vihreät kokoomusministerit Kai Mykkänen ja Sari Multala olivat säätämässä EU-direktiivimuutosta, jota voidaan noudattaa vain rajoittamalla suomalaisten ruoan saantia
ma 02.11.2026 18:15
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44