Länsi-Eurooppaa viimekuukaudet verisesti ravistellut muslimiterrorismi ulottui elokuussa Suomeen. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut laiton maahanmuuttaja puukotti Turussa kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli.

Muslimiterrorismi näyttää aiheuttavan Länsi-Euroopan maissa poliittista impotenssia. Suomen hallitus on vähätellyt Turun iskun merkitystä. Puhutaan mieluummin "puukotustapauksesta". Ei ole haluttu suoraan myöntää sen yhteyttä terrorismiin eikä etenkään islamilaiseen terrorismiin. Erityisesti on pyritty kieltämään turvapaikanhakijoiden yhteys terrorismiin. 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei kutsunut puoluejohtajia yhteiseen tapaamiseen, jossa olisi sovittu keinoista, joilla Suomi pysäyttää muslimiterrorismin jo rajoilleen ja poistaa maasta kaikki, joilla on yhteyksiä terrorismiin. Ei. Sen sijaan hän viime viikolla kutsui heidät keskustelemaan harjoitettuun avointen ovien politiikkaan tyytymättömien suomalaisten "vihapuheesta" sosiaalisessa mediassa. Tuloksena oli ympäripyöreä julkilausuma, jonka jokainen tulkitsee haluamallaan tavalla.

Miksi puoluejohtajat eivät yksiselitteisesti ja selvästi nimeltä mainiten tuominneet islamin vihaideologiaa ja sen synnyttämää terrorismia – väkivaltaista jihadia – kaikissa muodoissaan? Sehän tässä on ongelma!

Islamin ideologiaan kuuluvalla vihapuheella ja terrorismilla on selvä syy-yhteys. Koraanin ja hadithien vihapuhe  konkretisoituu vihatekoina.

Muslimiterrorismin takia syyttömiä ihmisiä, naisia ja lapsia, massamurhataan, teurastetaan julmasti ja verisesti ympäri Länsi-Eurooppaa. Poliitikot yrittävät kuitenkin kieltää, kiertää, kaartaa, vähätellä, vesittää ja hämärtää tämän tosiasian. Kaiken huipuksi huomio yritetään kohdentaa aivan muualle – vihastuneisiin suomalaisiin.

Mitä muuta se on kuin alistumista muslimiterrorismille ellei suorastaan liittoutumista sen kanssa sitä vastustavia kansalaisia vastaan?

Se, että tuomitaan terrorismi vain yleisesti, on harhaanjohtavaa ja koko ongelman kieltämistä. Terrorismi itsessään kattaa näet laajan kirjon erilaista poliittista väkivaltaa.

Sen määritteleminen, mikä milloinkin on terrorismia, ei aina ole yksiselitteistä. Se, mikä yhdelle on terrorismia, on toiselle – kuten sanotaan – vapaustaistelua. Terrorismi on aina yhteydessä sitä motivoivaan ideologiaan ja sen tavoitteisiin. Nämä määrittävät terrorismin luonteen ja kohteet.

Ylimalkainen terrorismin tuomitseminen palvelee juuri niiden muslimien tavoitteita, jotka haluavat edistää islamia väkivallalla. Heillehän kysymys ei ole terrorismista vaan jihadista. Valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) haluaa kuitenkin kieltää islamin ja terrorismin välisen yhteyden. Sen sanominen on hänen mielestään "vaarallista".

Poliittinen impotenssi on juuri sitä, ettei uskalleta tunnustaa tosiasioita, koska ei uskalleta tehdä tarvittavia päätöksiä. Säälittävää se on silloin kun hallitus käyttää valtaansa mieluummin hiljentääkseen niitä, jotka muistuttavat tosiasioista. Onnettominta poliittinen impotenssi on silloin kun se ilmenee hallituksen kyvyttömyytenä hoitaa valtiovallan ydintehtäviä kansalaistensa turvallisuuden takaamiseksi.

Vihapuheesta – joka yleiskäsitteenä on terrorismiakin epämääräisempi – on tehty poliittisen kontrollin väline, jolla rajoitetaan median toimintaa ja kriittistä kansalaiskeskustelua. Valtiovallan ei demokratiassa kuitenkaan kuulu määritellä sitä, mikä on poliittisesti sopivaa ja mikä sopimatonta puhetta.

Pelkästään se, että epämiellyttävistä tosiasioista keskusteleminen leimataan vihapuheeksi, johtaa myös helposti itsesensuuriin ja keskustelun kaventumiseen.

Tällainen sananvapauden rajoittaminen ei alkuunkaan sovi länsimaiseen demokratiaan, jonka mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Se on suorastaan hyökkäys avointa yhteiskuntaa vastaan. Demokratia näet edellyttää toimiakseen vapaata tiedonvälistystä.

Ihmisillä on demokratiassa myös lupa olla vihaisia kokemastaan vääryydestä ja ilmaista tyytymättömyytensä sanoin sekä vaaleissa äänestämällä. Eikö se ole parempi vaihtoehto kuin puheen tukahduttaminen, jolloin tyytymättömyys voi purkautua avoimena väkivaltavana?

Länsimainen demokratia ja sen edellyttämät perusoikeudet eivät ole "saavutettuja etuja", joita ei voi menettää. Historia osoittaa, että ne voi menettää, elleivät kansalaiset itse puolusta niitä – tulipa uhka rajojen sisä- tai ulkopuolelta.

Uskontojen ja ideologioiden välillä on suuria eroja. Jos haluamme pitää kiinni länsimaisesta demokratiasta, emme voi suvaita sitä, että uskonnonvapauden varjolla horjutetaan demokratian ja oikeusvaltion perusteita, edistetään laittomuuksia, väkivaltaa ja muuta rikollista.

Valtiovallan tehtävä on puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä ja kansalaistensa turvallisuutta. Islamin ideologian ja tavoitteiden suhteen ei saa olla sinisilmäinen eikä pehmoilla.

Asioista pitää vapaassa maassa voida puhua suoraan ja avoimesti niiden oikeilla nimillä. Ellei rajanvetoa islamin kohdalla tehdä, altistetaan sen ideologialle, kuten sharia-laille, myös ne maassa asuvat muslimit, jotka ovat omaksuneet länsimaiset arvot. 

Islamin varjolla edistettävän terrorismin suhteen pitää olla ehdoton nollatoleranssi. Sitä ei saa yhtään suvaita.

Petteri Hiienkoski

Samasta aihepiiristä

"Sananvapaus RIP eli onko demokratia yliarvostettua?" US Puheenvuoro 7.9.2017.

"Eurooppa sodassa" US Puheenvuoro 5.9.2017.

"Onko Suomi-neito antautunut?" US Puheenvuoro 31.8.2017.

"Murhapaikanhakijoiden luvattu maa?" US Puheenvuoro 22.8.2017.

"Kollektiivinen itsepetos palvelee muslimiterrorismia" US Puheenvuoro 19.8.2017.