Mitä varten maassa on hallitus?

Siksi, että se toteuttaa kautensa aikana politiikkaa, jolla uskoo parhaalla mahdollisella tavalla takaavansa kansalaisille tasapainoisen ja turvallisen yhteiskunnan.

Miten hallitus on onnistunut tehtävässään?

Huonosti.

Miksi hallitus on epäonnistunut?

Koska se on keskittynyt muiden kuin suomalaisten edun ajamiseen. Tärkeimpänä tehtävänään hallitus on pitänyt Brysselin (EU:n) pakkopolitiikan noudattamista, joka on puolestaan sotinut raskaalla tavalla suomalaisten etua ja ennen kaikkea turvallisuutta vastaan.

Miten hallitus reagoi, kun ymmärtää vihdoin epäonnistuneensa ja aistii samalla kansalaisten voimakkaan pelon ja vihan?

Pakenee parlamentaarisen ryhmän taakse ja allekirjoituttaa kaikilla eduskuntaryhmillä lausuman tai vetoomuksen, joka on täynnä samantyyppistä hölynpölyä kuin päätoimittajien taannoin tekemä vetoomus luotettavan median (fake news) puolesta.
Sipilän hallituksen yritys vakuuttaa kansalaiset osoittaa hallituksen taholta suunnatonta pelkuruutta ja niin kutsuttua munattomuutta.

Samanlaista potaskaa jauhettiin neuvostoaikana.

Suomalaiset odottavat hallitukselta pikaisia toimenpiteitä, TEKOJA, eivät korulauseita ja poliittista jargonia.

Jopa nykyiset EU-direktiivit sallivat kaiken, mitä Jussi Halla-aho on esittänyt useaan otteeseen.

Jos Sipilä, Orpo, Soini tai Risikko eivät muista tai jostain syystä ymmärrä mitä Halla-aho on esittänyt, kirjoitan tähän lyhyesti pääkohtia.

1. Kaikki epäselvät tapaukset suljettuihin laitoksiin, jossa he odottavat päätöstä.

2. Kaikki kielteisen päätöksen saaneet säilöön, josta he eivät pääse kansalaisten sekaan aiheuttamaan ongelmia.

3. Kaikkien kielteisen päätöksen saaneiden säilöönotto kestää täsmälleen niin kauan, että he poistuvat vapaaehtoisesti tai heidät poistetaan pakolla

4. Uusien ongelmallisten henkilöiden tulo estetään aloittamalla normaali rajavalvonta, joka tarkoittaa sitä, että maahan pääsee vain henkilöpaperit ja muut asianmukaiset todistukset esittämällä. Turvallisesta Ruotsista ei tarvitse ottaa yhtään asylumin vonkaajaa. Jos otetaan, heidät täytyy ottaa ykköskohdassa mainitulla tavalla säilöön.

EU-direktiivit sallivat kaiken edellä esitetyn. Suomen sisäinen turvallisuus on suuressa vaarassa ja pelkästään tämän perusteella edellä mainitut kohdat voidaan toteuttaa.

Toistaiseksi hallituksella ei ole riittänyt tahtoa, josta eilen tehty vetoomus kertoo omaa kieltään.

Sipilän hallituksen ominaispiirteeksi on muodostunut vastuun pakoilu, josta toisena viime aikojen hyvänä esimerkkinä voidaan mainita yritystukien purkamista varten asetettu parlamentaarinen työryhmä, jonka myötä hallitus väisti vastuun ja vesitti omat aiemmat puheensa.

Suomalaisten kannalta olisi parasta, jos hallitus esittäisi eronpyyntönsä ja järjestettäisiin uudet vaalit.

Toisaalta moni suomalainen on odottanut jo pitkään maan presidentiltä selväjärkistä ja selkokielistä tuen osoitusta omalle kansalle.
Tällaista ei ole kuulunut eikä taida kuulua, koska presidentti on federalisti, joka ei kykene kertomaan, että nykyinen tila johtuu kahdesta syystä.

Ensimmäinen on Euroopan unioni, josta on muodostunut vapauden valtioliiton sijaan pakkopolitiikan pesäke.

Toinen syy on Suomen hallitus, joka ei uskalla tehdä yhtään poikkeusratkaisua, joka sotisi EU:n peruslinjaa vastaan. Ei uskalla, vaikka direktiivit sallivat.

Kenen joukoissa hallitus ja presidentti oikeasti seisovat? Eivät ainakaan samassa joukossa, jossa suomalaisten valtaosa, joka odottaa tekoja, tekoja ja tekoja.

Kansalaisten epävarmuudesta ja epäluottamuksesta poliittisiin päättäjiin kertoo Ylen viimeisin gallup. Noin 41 prosenttia vastaajista ei ilmoita puoluekantaansa.
Tämä tarkoittaa, että teoriassa Suomessa on noin 1 800 000 eli 1,8 miljoonaa äänestysikäistä, jotka eivät jostain syystä halua kertoa mitä puoluetta aikovat äänestää, jos vaalit olisivat nyt.

Moni aavistelee, mihin suuntaan merkittävä osa kantansa kertomatta jättävistä on kallistumassa tai jo kallistunut.

Totta on myös se, että kansalaiset eivät halua kertoa kantaansa, koska eivät luota enää edes tietojen salassa pysymiseen. Siis siihen, että tieto heidän puoluekannastaan ei vuoda tutkimuksen tekijöiltä väärään paikkaan eli jonnekin muualla kuin julkistetun tilaston käyttöön.

Huojuva halllitus ja yhtä kyvytön eduskunta ovat antaneet viime vuosien aikana selkeän kuvan siitä, että suomalainen politiikka on rajun muutoksen edessä.

Ainoa mahdollinen tie on ryhtyä rehelliseksi.

Internetin tarjoama mahdollisuus faktojen tarkastukseen on tehnyt kansalaisista aiempaa kriittisempiä ja valveutuneempia. Tätä hallituksessa ja eduskunnassa ei vieläkään tunnuta ymmärrettävän.