Eurooppaan on kuluvan vuoden aikana kohdistunut 35 terrori-iskua tai sellaisen yritystä. Niitä on ollut keskimäärin viikon välein. Iskuissa on menehtynyt 72 ihmistä ja yli 430 on saanut vammoja. Vain yksi kuolleista ja 10 vammautuneista ei liittynyt maahanmuuttoon tai islamiin.
Eurooppa on kuitenkin jakaantunut. Ei ole sattuma, että terrori-iskut kohdentuvat Länsi-Euroopan maihin. Ne ovat harjoittaneet avointen ovien politiikkaa ja suosineet monikulttuurisuusideologiaa.
Kommunismin kokeneet Itä-Euroopan maat ovat säästyneet terrori-iskuilta. Niissä arvostetaan kansallista identiteettiä ja suhtaudutaan torjuvasti massiiviseen maahanmuuttoon ja islamin leviämiseen. Historia opettaa.
Vastarinta vai myöntyvyyspolitiikka?
Sota muslimiterrorismia vastaan on kuitenkin vasta alkuvaiheessa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vertaisi sitä Euroopan vierailunsa aikana pitämässään puheessa natsismia ja kommunismia vastaan käytyyn taisteluun.
Euroopan Unioni ja Länsi-Euroopan maiden hallitukset eivät kuitenkaan ole tähän valmiita. Edelleen kielletään maahanmuuton ja islamin vihaideologian ongelmat tai vähätellään niitä. Valtaeliitti ei niistä itse kärsi vaan pikemminkin hyötyy yhteiskunnan kustannuksella.
Uhreja ovat tavalliset ihmiset. Heitä tyynnytellään olemaan reagoimatta terrorismiin. Siitä tehdään hyve. Enemmistö olisi kuitenkin valmis toimiin islamin leviämisen pysäyttämiseksi. He eivät saa ääntään kuuluviin.
EU ja Länsi-Euroopan maiden hallitukset suhtautuvat kielteisesti ja jopa vihamielisesti kansallismielisiin liikkeisiin sekä Yhdysvaltain ja Itä-Euroopan maiden hallituksiin. Kansalaisia pelotellaan natsismilla ja rasismilla.
Näennäisesti ollaan puolustavinaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Käytännössä toimitaan päinvastoin. Suurimpana uhkana ei pidetä muslimiterrorismia vaan poliittista muutosta vaativia kansalaisia. Heidän poliittisia perusoikeuksiaan ollaan sen takia valmiita rajoittamaan.
Visegrád-maat puolustavat rajojaan ja kansalaisiaan
Romania, Tsekki, Slovakia ja Unkari ovat vastustaneet EU:n suunnitelmaa jakaa Kreikkaan ja Italiaan tulleet turvapaikanhakijat kiintiöillä. Puola liittyi vastustajiin Brysselin terrori-iskujen jälkeen.
Visegrád-maat – Unkari, Puola, Tsekki ja Slovakia – ovat EU-komission uhkauksista huolimatta päättäneet taistella EU:n määräämiä väestönsiirtoja vastaan. EU sopi kaksi vuotta sitten 160 000 turvapaikanhakijan uudelleensijoittamisesta EU-maihin. Slovakian pääministeri ilmoitti, ettei islamin paikka ole Slovakiassa.
EU-komissio käynnisti kesäkuussa rikkomusmenettelyt itsemääräämisoikeuttaan puolustavia Unkaria, Puolaa ja Tsekkiä vastaan. Puola ja Unkari kieltäytyvät edelleen ottamasta vastaan turvapaikanhakijoita.
Unkari ja Slovakia ovat pitäneet vaatimusta turvapaikanhakijoiden siirroista laittomana ja suhteettomana. Ne valittivat EU-tuomioistuimeen ja vaativat, että päätös kumotaa. EU-tuomioistuimen julkisasiamies on kuitenkin suositellut tuomioistuimelle, että valitus hylätään.
Puolan sisäministeri Mariusz Blaszczak korostaa, että väite, jonka mukaan uudelleensijoittaminen auttaisi ratkaisemaan ongelmia, on valheellinen. Hänen mukaansa maahanmuuttajat väistämättä tuovat mukanaan turvallisuusongelmia.
– Pariisi, Tukholma, Bryssel, Berliini, Manchester, Barcelona: Kuinka monta eurooppalaista kaupunkia joutuu kohtaamaan terroria, ennen kuin Euroopan unioni herää? sisäministeri kysyy.
Pääministeri Beata Szydło vakuutti sunnuntaina, että Puola ei alistu suurten EU-maiden kiristykseen. EU on uhannut poistaa Puolalta äänioikeuden Unionissa, ellei se ota vastaan turvapaikanhakijoita.
Visegrád-maiden poliittinen merkitys on vahvistumassa. Ne käynnistivät kesällä Baltian maiden sekä Romanian, Bulgarian, Kroatian, Slovenian ja Itävallan kanssa Kolmen Meren Aloitteen" (Three Seas Initiative, 3SI). 12 maata muodostavat ryhmittymän tasapainottamaan Saksan ja Ranskan valta-asemaa unionissa. Myös maahanmuuttopolitiikassa.
Kymmeniä tuhansia muslimifanaatikkoja
Länsi-Euroopassa on nykyään jo useita kymmeniä tuhansia muslimifanaatikkoja. EU:n terrorismintorjunnan koordinaattorin Gilles de Kerchoven mukaan tarkkaa määrää on vaikea arvioida mutta heitä on ainakin yli 50 000. Euroopan maista eniten heitä on Britanniassa: noin 25 000.
– Ranskassa on 17 000, Espanjassa paljon vähemmän mutta enemmän kuin 5 000, arvioi de Kerchove radikaalien muslimien määriä espanjalaiselle El Mundo -lehdelle viime viikolla.
Hänen mukaansa Belgiassa heitä on noin 2 000 tai enemmän. Näistä lähes 500 on ollut Syyriassa.
Britanniassa olevista 3 000 on sellaisia, jotka "huolestuttavat" maan salaista palvelua (MI5). Heistä 500 on jatkuvassa valvonnassa 24/7.
Supon 350 kohdehenkilöä
Suomessa Suojelupoliisi ilmoitti kesäkuussa, että sen valvonnassa on noin 350 kohdehenkilöä eli potentiaalista terroristia. Radikaaleja muslimeja on kuitenkin paljon enemmän.
Supon mukaan se ei pysty seuraamaan kaikkia 350 kohdehenkilöä yhtä tiiviisti. Heidät on jaettu neljään vaarallisuuskategoriaan.
– Vuoden 2012 jälkeen kohdehenkilöiden määrä on kasvanut 80 prosentilla, kertoi Supon operatiivinen apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen Iltalehdelle Turun iskun jälkeen.
Entistä useampi on hänen mukaansa ollut mukana terroristisessa ja jopa aseellisessa toiminnassa. Joukossa on turvapaikanhakijoita ja Suomen kansalaisia. Supon apulaispäällikkö toteaa, että henkilöillä on entistä enemmän tiiviimpiä yhteyksiä kansainvälisiin terroristijärjestöihin.
Turun iskusta pääepäilty ei kuulunut Supo kohdehenkilöihin eikä mihinkään vaarallisuuskategoriaan. Hän oli kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut marokkolaissyntyinen laiton maahantulija.
Hänen radikalisoitumisestaan oli etukäteen ilmoitettu Supolle. Vastaavia ilmoituksia tulee kuitenkin runsaasti. Supo ei kiinnostu niistä ellei ole tietoa konkreettisesta terrori-iskusta tai sen sunnittelusta.
Pääepäilty ja kaksi muuta epäiltyä liikkuivat väärennetyillä henkilöllisyyksillä. Sen on todettu olevan tavallista turvapaikanhakijoiden kohdalla. Turun iskussa kuoli kaksi ja haavoittui kahdeksan ihmistä.
Suomen rajat ylittävää turvapaikanhakijaliikennettä
YLE uutisoi heinäkuussa, että Suomen vastaanottokeskuksista on "kadonnut" eli poistunut ilmoittamatta kaikkiaan 5 100 maahantulijaa. Poliisihallituksen mukaan kadonneista noin 2 300 on tavattu muissa EU-maissa 2016 alun jälkeen.
MTV uutisoi sunnuntaina, että niistä on Dublinin sopimuksen perusteella lähetetty Suomelle jopa 2 800 takaisinottopyyntöä kahden vuoden aikana. 1 600 turvapaikanhakijaa on jo lennätetty takaisin Suomeen.
Lopuista noin 2 300–2 800 ”kadonneesta” turvapaikanhakijasta osa on jäänyt laittomasti Suomeen ja osa palannut omatoimisesti kotimaahansa. Muista EU-maista on myös tullut maahanmuuttajia, jotka eivät kuitenkaan ole hakeneet turvapaikkaa Suomesta. Tietoa määristä ei ole, koska Suomen rajoja ei valvota – itärajaa lukuun ottamatta.
EU-maiden kesken sovituista turvapaikanhakijoiden siirroista oli heinäkuun puoliväliin mennessä vahvistettu vain 15 %. Suomi oli kuitenkin ensimmäisten joukossa täyttänyt osuutensa väestönsiirroista, joihin Visegrád-maat eivät taipuneet.
Elokuun lopulla Suomi oli ottanut vastaan noin 90 % kiintiönsä runsaasta 2 000 turvapaikanhakijasta.
ISIS keskittyy terrorismiin Eurooppaa vastaan
Brittilehti Sunday Times uutisoi muutama viikko sitten, että ISIS on perustanut terrorismiin länsimaissa erikoistuneen Amniyat Al-Kharji -prikaatin. Se kouluttaa Syyriassa vierastaistelijoita, joiden on määrä toteuttaa terrori-iskuja palattuaan Eurooppaan.
Israelin sotilastiedustelun mukaan seitsemän kuukautta kestävä koulutus on rankka: vain muutamat sadoista osallistujista saavat sen loppuun. Heidät valmennetaan myös psykologisesti, että he selviytyvät iskun ensimmäisestä vaiheesta uhrien määrän maksimoimiseksi ja ovat valmiit kuolemaan asiansa puolesta. Muut lähetetään maihinsa odottamaan merkkiä, josta ryhtyvät toimimaan. Muutamat jäävät Syyriaan hoitamaan yhteyksiä ISIS-komentokeskuksen ja eri maissa olevien salaisten solujen välillä.
Läntisten tiedusteluasiantuntijoiden mukaan Britanniasta, Ranskasta, Saksasta, Espanjasta ja Belgiasta on tullut yhteensä noin 50 terroristia, jotka ovat saaneet erikoiskoulutuksen: he ovat täysin valmiit tekemään joukkomurhia palattuaan Syyriasta.
Euroopasta lähti Syyriaan ja Irakiin 2017 alkuun mennessä arviolta 5 000 vierastaistelijaa. Kolmannes eli noin 1 600 on palannut. Siitä ei ole tietoa moniko jatkaa terrorismia. Loppujen noin 3 400 uskotaan jääneen Syyriaan hoitamaan erilaisia tehtäviä joko ISIS-taisteluosastoihin tai asekehitysohjelmiin, joka tuottaa välineitä järjestön aseistamiseksi. Nämä asepajat ilmeisesti tuottivat räjähteitä, joita on nähty Syyrian ja Irakin taistelualueilla.
Läntisten turvallisuuspalveluiden on edelleen vaikea hyväksyä sitä, että ISIS-armeijan taistelua ja terrori-iskuja johdetaan keskitetysti, tapahtuipa se Lähi-Idässä tai Euroopassa. Järjestäytyneisyys on ilmennyt tavassa, jolla ISIS on vetäytynyt Irakissa ja Syyriassa. Sotilaallisen kyvyn vähätteleminen estää viranomaisia varautumasta iskuihin.
ISIS voi ilmoittautua oma-aloitteisen paikallisen terrori-iskun tekijäksi ilman että on antanut iskusta erillistä käskyä. Terrorikampanja, joka elokuussa kohdistui Espanjaan, täyttää kuitenkin kaikki ISIS-johtoisen toiminnan tuntomerkit.
Länsi-Euroopan synkkä tulevaisuus
Kuluvasta vuodesta näyttää tulevan Euroopan historian verisin muslimiterrorismin vastaisessa sodassa. Länsi-Euroopan maissa saadaan maksaa valinnoista, joita kuluneina vuosina on tehty.
Pitäytymisellä avointen ovien politiikkaan muslimiterroristien toiminta on tehty helpoksi. Kun valvonta kohdistetaan rajajen sijasta yksityisiin ihmisiin, valvottavaa on paljon enemmän ja se on vaikeampaa ja kalliimpaa. Samalla joudutaan lisäämään viranomaisvaltuuksia ja rajoittamaan perusoikeuksia. Edellytykset keskitetylle totalitarismille paranevat.
EU:n terrorismintorjunnan koordinaattori de Kerchove pitää selvänä, että Barcelonan iskun kaltaiset hyökkäykset toistuvat vielä useasti. Iskut jatkuvat seuraavien vuosikymmenten aikana ja mahdollisesti entistä pahempina.
– Euroopan maiden tiedustelupalveluiden tulisi jatkossa tehdä entistä enemmän ja entistä tiiviimpää yhteistyötä, jotta pahemmilta iskuilta voitaisiin välttyä eivätkä terroristit pääsisi käsiksi automaattiaseisiin ja pommeihin, belgialainen de Kerchove totesi Iltalehden mukaan.
Hän myös arvioi, että nämä tekevät kyberhyökkäyksiä esimerkiksi ydinvoimaloihin tai lentokentille jo muutaman vuoden sisällä.
De Kerchove muistutti siitä, että monet vaarallisimmat muslimit pyrkivät hämäämään EU-maiden viranomaisia soveltamalla taqiyya-oppia. Se sallii teeskennellä olevansa maallistunut muslimi, ettei epäiltäisi radikaaliksi.
Petteri Hiienkoski
Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44